perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Vuoden laihdutuslimbo on Biokolone-A

###
Laihdutukseen liittyvien humpuukituotteiden määrä
on lisääntynyt maailmalla muun muassa sähköpostimainonnan yleistymisen myötä. Humpuuki on maailmalla jo miljardiluokan bisnestä, kertoo Pohjoismaisen lihavuuskongressin puheenjohtaja Jarmo Kaukua vuoden laihdutuslimbon julkistamistilaisuudessa.

Humpuukituotteen tunnistaa siitä, että se on liian hyvä ollakseen totta, Kaukua sanoo. Tuotetta mainostetaan usein ylisanoilla ja sen tehosta vakuutetaan vetoamalla asiantuntijoihin ja käyttäjien kokemuksiin. Jos valmisteen luvataan laihduttavan 6 kiloa viikossa ilman ponnisteluita, kyseessä on varmasti humpuukituote. Humpuukituotteiden ainesosat kuulostavat usein mystisiltä ja mainoksissa puhutaan usein vuosisataisista perinteistä tai itämaisesta viisaudesta. Todellista tutkimustietoa ei tuotteiden taustalla yleensä ole.

Vaikka tuotteen valmistajan yhteystiedot voivat mainoksesta löytyä, todellisuudessa valmistajaa tai maahantuojaa voi olla hyvin vaikeaa saada kiinni. Esimerkiksi vuoden laihdutuslimbo Biokolone-A -nesteuutteen kohdalla yhteystiedoissa mainittu numero olikin faksinumero. Tuotteen tehon kerrotaan perustuvan intialaiseen Ayurveda-lääketieteeseen ja poistavan neste- ja rasvakertymiä elimistöstä myös nukkuessa.

Tuotteella voi olla myös rahat takaisin -takuu. Monen kuluttajan pettymykseksi rahoja ei kuitenkaan ole kuulunut. Biokolone-A jatkaa muiden tunnettujen laihdutuslimbojen viitoittamalla tiellä. Aiempia limboja ovat olleet: Omenaviinietikkakapselit, MicroMagic, Vibravyö, "Syö oikein oman tyyppisi mukaan" -(veriryhmädieetti)kirja, Hollywood Diet ja Sauna Belt.

Koska humpuukituotteita ei ole yleensä tutkittu oikeaoppisesti, niiden turvallisuudestakaan ei ole takuita. Suurin haitta lienee kuitenkin rahojen menetys, sillä humpuukituotteet eivät yleensä sisällä minkäänlaisia tehoaineita.

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 15.6.2007

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti