keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Naisen silmä lepää lihaksikkaassa miehessä, mutta tavallisilla miehillä on myös mahdollisuuksia

#
Kalifornian yliopiston (UCLA) tutkijat
ovat tohtori David Frederickin johdolla havainneet tutkimuksessaan, että lihaksikkaat nuoret miehet kaatavat naisia petiin tehokkaammin kuin vähemmillä lihaksilla varustetut ikätoverinsa.

Naisen silmä lepää lihaksikkaassa miehessä. Miesruipeloiden ei kannata kuitenkaan vaipua täydelliseen epätoivoon. Mahdollisuuksien rajoissa on nimittäin myös, että naiset arvostavat lompakon paksuutta enemmän kuin hauiksen läpimittaa tai huomioivat miehen yhteiskunnallisen aseman, mutta viis välittävät miehistä joilla on muhkeat reisilihakset. Kaunis nainen saattaa siis jättää lihaksiaan pullistelevan "kukon" tunkiolle ja lyöttäytyä esimerkiksi pulleavatsaisen liikemiehen seuraan, joka peittää olemattoman lihaksistonsa upeilla vaatteilla.

Personality and Social Psychology Bulletin on vähän aikaa sitten julkaissut nämä havainnot. Jutusta ilmenee edelleen, että naiset arvostavat miehissä myös urheilullisuutta ja naisilla on keskenään tapana heitellä aika rankkojakin kommentteja miesten fyysisestä olemuksesta. Satunnaiseksi seuralaiseksi naiset saattavat kelpuuttaa komean urheilumiehen, mutta karu totuus on, että pitkäaikaisia suhteita naiset rakentavat kuitenkin ihan tavallisten näköisten miesten varaan. Naisten ajatuskuvioista ei juurikaan voi saada mitään selvyyttä, mutta tutkijat pitävät mahdollisena, että ihan tavallisen miehen seuraan tunkeva nainen pitää lihaksikkaiden miesten romanttisia kuvioita epävarmoina. Itse asiassa kun naisille näytettiin miehistä varjokuvia, he valitsivat useammin mieluisimmaksi vaihtoehdoksi sellaisen tasapainoisen lihaksikkaan miehen. Ruipelot saivat vähemmän kannatusta, mutta saman tylyn kohtalon kokivat myös kehonrakentajat. Jälkimmäisiä pidettiin jopa pelottavina ja liian hallitsevina.

Kyselytutkimuksissa voidaan toisaalta saada ihan päinvastaisiakin tuloksia. Nuorilta miesopiskelijoilta kysyttiin millainen tuuri heillä oli käynyt seurustelussa naisten kanssa. Lihaksikkaat miehet olivat oman ilmoituksensa mukaan seurustellet keskimäärin kaksi kertaa useamman naisen kanssa kuin vähemmän lihaksikkaat miehet.

Kaikenlaisia tutkimuksia tehdään. Eivätköhän naiset ole niin fiksuja, että osaavat valita itselleen juuri sopivan kumppanin.

Tähän juttuun ei ole syytä suhtautua kovinkaan vakavasti.

Lähde: Reuters News, 10.7.2007

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti