tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Kuntosalille herkuttelukesän jälkeen

**
Syksyllä on hyvä aloittaa kuntosaliharrastus
. Salille menoa ei tarvitse pelätä, koska liikkeellä on nyt monia muitakin aloittelijoita. Kuntokeskusten valikoimista löytyy aloittelijalle tarkoitettuja, ohjattuja tunteja, joista on hyvä aloittaa. Mikä parasta, kuntosaliharrastuksen aloittaminen ei vaadi suuria investointeja.

Pitkään venynyttä grillikesää tai herkutellen kertyneitä kiloja vyötärölle ei kannata arastella tai hävetä. Kuntosalit ovat myös nimittäin tuiki tavallisten ihmisten paikkoja.

Kuntosaliharrastus kannattaa aloittaa maltillisesti. Jos alussa rehkii liikaa, harrastus saattaa tyssätä helposti lyhyeen ja kotisohva viedä voiton. On myös hyvä muistaa, että liikunta auttaa kiinteytymisessä, joillakin nopeammin ja toisilla taas pidemmän ajan kuluttua. Runsaasti ylipainoisella ihmisellä paino voi pudota alkuun melko reippaastikin.

- Liikunta auttaa painonhallinnassa, mutta vaaka ei kerro kaikkea. Moni usein ihmettelee, miksi paino ei laske. Tämä johtuu siitä, että lihakset painavat enemmän kuin läski, selvittää yhteyspäällikkö Titta Airaksinen Motivus Kuntokeskuksista.

Liikunta lisää itseluottamusta. Jos kesällä ei ole esimerkiksi liikkunut lainkaan, muutama kuntosali- tai jumppakäynti viikossa on aloittelijalle sopiva aloitusmäärä.

- Pääsääntönä voidaan todeta, että aloittelijan ei kannata tehdä itselleen liian tavoitteellista ohjelmaa heti alkuun. On hyvä aloittaa varovasti vaikkapa yhdellä lajilla ja pikkuhiljaa lisätä käyntimääriä. Kun pääsee vauhtiin, siitä seuraa yleensä luonnostaan into lisätä käyntejä, neuvoo Airaksinen.

Normaali kuntoliikkuja pärjää tavanomaisella ruokavaliolla. Raskaita aterioita kannattaa kuitenkin välttää ennen liikuntaa.

- Vatsa on hyvä tankata hyvissä ajoin. Pienestä välipalasta ei ole haittaa ennen liikuntaa, mutta täpötäysi vatsa ei ole hyvä lähtökohta liikuntahetkelle, Airaksinen sanoo.

Kuntosaliharrastuksen aloittaminen ei vaadi myöskään viimeisimpiä trendivaatteita. Tavanomaisilla verkkareilla, jumppa-asulla, sisätossuilla, pyyhkeellä ja juomapullolla pääsee hyvin alkuun. Pääasia on, että tuntee olonsa hyväksi ja asussa on helppo liikkua. Liikunnan voi aloittaa siis ilman, että tekee valtavaa elämäntaparemonttia tai hankkii uusimpia liikuntavaatteita.

Kuntokeskusten lajivalikoimat ovat nykyisin laajat. Eri lajeja ja eri ohjaajien tunteja kannattaakin alussa rohkeasti kokeilla. Kuntokeskuksissa voi esimerkiksi harrastaa tavallisten kuntosalikäyntien lisäksi vaikkapa erilaisia jumppia, joogaa ja spinningiä. Motivuksen kuntokeskuksissa esimerkiksi jumppatunnit on myös jaettu rentouttaviin, tanssillisiin, kiinteyttäviin tai muokkaaviin tunteihin. Niillä voi kehittää lihasvoimaa, liikkuvuutta tai aerobista kuntoa.

Kuntosaliharrastuksen onnistumisen ja jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että käy tunneilla, joista pitää.

- Me järjestämme esimerkiksi ilmaisia kuntosaliopastuksia, jotka sopivat nimenomaan hyvin aloittelijoille. Samalla aloittelija saa niistä rohkaisua. Kuntosalille voi aluksi tulla vaikka vain katselemaan ja ihmettelemään. Ohjaajamme antavat mielellään myös vinkkejä ja neuvoja paikan päällä, selvittää Airaksinen.

Aloittelija ei ole kuntosalilla suinkaan yksin. Sieltä löytyy aina ihmisiä, jotka ovat ikään kuin samassa tilanteessa. Silti kaverin ottaminen mukaan salille voi toimia myös kannustuksena. Suurin ennakkoluulo kuntosaleja kohtaan Airaksisen mukaan on, että niissä käy vain nuoria ja hyvännäköisiä ihmisiä tai bodareita.

- Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Esimerkiksi Motivus ei ole muotivaatteiden esittelypaikka, vaan aivan tavallisten ja hyvinvoinnista kiinnostuneiden ihmisten paikka, naurahtaa Airaksinen.

- Monet myös luulevat, että kuntokeskuksiin täytyy sitoutua heti alkuun useiksi vuosiksi. Motivuksessa voi liikunnan aloittaa helposti esimerkiksi 10 kerran sarjalipuilla ilman pakkojäsenyyttä, Airaksinen lisää.

Kuntosaliharrastus vaatii usein itsekuria ja motivaatiota ja vastoinkäymisetkin kuuluvat asiaan. Välitavoitteiden asettaminen ja itsensä palkitseminen motivoi jatkamaan.

- Jos salikäynti jää joskus väliin, se ei haittaa, lohduttaa Airaksinen. Hyvin alkuun lähteneen kuntosaliharrastuksen voi katkaista syksyllä myös flunssa. Kipeänä ei suositella liikunnan harrastamista. Kun olo tuntuu itsestä hyvältä ja terveeltä, liikuntaharrastuksen pariin voi taas palata.

- Paranemisen jälkeen pitää vain ”tsempata” itsensä takaisin salille, vaikka se tuntuisi vaikealta, vinkkaa Airaksinen.

Artikkelin on tuottanut Motivus, mutta kuvaa varsin hyvin minkä tahansa paikkakuntasi kuntosalin tilannetta. Kannattaa tutustua oman paikkakuntasi kuntosaliyrittäjiin. He ovat mukavia.

Lähde: Deskin uutistiedote toimittajille, 11.9.2007

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti