keskiviikkona, tammikuuta 23, 2008

Kaamea yhdistelmä: Pimeä ja MBO!

**
Akatemiatutkija Timo Partonen sanoo
: "Elimistön sisäinen kello saattaa olla avain kansanterveyteen. Sisäinen kello säätelee elimistön vuorokausirytmiä, mikä auttaa myös aterioiden ja yöunen ajoittamisessa. Ravintoaineet ja univaiheet vuorostaan antavat palautteen sisäisen kellon toiminnalle. Palaute voi olla terveydelle myönteistä tai haitallista."

Uutta tutkittua tietoa on nyt tarjolla kaamosoireilun liittymisestä metaboliseen oireyhtymään (MBO). Suomalaistutkimuksessa kerrotaan, että mielialan muuttuminen vuodenajan mukaan kasvattaa MBO:n riskiä selvästi. Tutkimukseen osallistui yhteensä yli 8 000 yli 30-vuotiasta suomalaista, ja se on osa Kansanterveyslaitoksen laajaa Terveys 2000 -tutkimusta. Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä PLoS ONE -lehdessä (Julkaisija: the Public Library of Science)

Kansanterveyslaitoksella valmistuneen tutkimuksen mukaan MBO:sta kärsivien mieliala, yöuni ja syöminen muuttuvat muita enemmän vuodenaikojen myötä. Talvisin toistuvasta masennustilasta kärsivien riski saada MBO on yli kaksinkertainen muihin verrattuna. Tutkimus tarjoaa merkittävää uutta tietoa aineenvaihdunnan ja elimistön sisäisen rytmin yhteydestä. Se tukee muiden tutkijaryhmien havaintoja niin sanotun sisäisen kellon merkityksestä verenpainetaudin ja aikuisiän diabeteksen kehittymiselle. Samalla se avaa uuden näkökulman terveyden edistämiseen.

Keskeisellä sijalla tässä on ns. sisäinen kellomme. Sillä tarkoitetaan niitä aivojen hermosoluja, jotka seuraavat, onko ulkona yö vai päivä, talvi vai kesä. Solut välittävät tämän tiedon kaikkialle elimistöön. Häiriöt sisäisessä kellossa näyttävät liittyvän painonnousuun, ja ne näyttävät siten lisäävän MBO:n riskiä. Tätä MBO:ta voi luonnehtia sydän- ja verisuonitautien riskiryppääksi, johon kuuluvat keskivartalolihavuus, insuliinin tehottomuus ja taipumus niin korkeaan verensokeriin kuin korkeaan verenpaineeseen. Vuodenajanvaihteluun liittyviä muutoksia olisi Partosen mukaan hyvä ja helppo huomioida säännöllisesti terveystarkastuksissa. "Tällöin sisäisen kellon rytmihäiriöistä johtuvaa aineenvaihdunnan häiriintymisen riskiä voisi pienentää käyttämällä keinoina esimerkiksi aamuisin valoa talven ajan sekä säännöllistä kuntoliikuntaa ympäri vuoden."

Liikunnan on todettu vähentävän huomattavasti MBO:n riskiä. Kirkasvaloon yhdistettynä kuntoliikunta lievittää myös talvimasennusta ja kaamosoireilua. Nyt kaikki ylös, ulos ja lenkille!

Lisätiedot: Akatemiatutkija Timo Partonen, Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto, Kansanterveyslaitos, p. (09) 4744 8660

Julkaisun tarkat tiedot: Rintamäki R, Grimaldi S, Englund A, Haukka J, Partonen T, Reunanen A, Aromaa A, Lönnqvist J. Seasonal changes in mood and behavior are linked to metabolic syndrome. PLoS ONE: http://www.plosone.org/doi/pone.0001482

Lähde: Kansanterveyslaitoksen tiedotteet, 23.1.2008

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti