tiistaina, toukokuuta 20, 2008

Nuoret syövät liikaa välipaloja

**
Suomalaiset yläkouluikäiset nuoret
syövät aivan liian vähän kasviksia, hedelmiä ja ruisleipää. Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessorin Pirjo Pietisen johtaman tutkimuksen mukaan nuoret saavat jopa 13 prosenttia energiastaan sokerista, kun suositus olisi alle 10 prosenttia. Kuitua nuoret saavat keskimäärin vain 17 grammaa, vaikka suositus olisi 25 - 35 grammaa. Myös raudan, D-vitamiinin ja folaatin saanti on suosituksia vähäisempää.

- On se ihme, että kunnilla ei ole varaa tarjota edes kunnon leipäpalaa lapsille tässä leivän luvatussa maassa, Pietinen puuskahtaa.

Tutkimuksen mukaan nuoret saivat yli 40 prosenttia päivittäisestä energiastaan välipaloista. Yleisimmät koulussa nautitut välipalat olivat makeiset tai suklaa, leipä, välipalapatukat, hedelmät, jäätelö ja sokeroidut virvoitusjuomat. Vain neljäsosa oppilaista oli sitä mieltä, että he pystyvät varmasti syömään terveellisesti, jos tarjolla on myös epäterveellisiä houkuttelevia vaihtoehtoja.

Pietisen mukaan koulun ja kodin esimerkki ja vastuu ovat tärkeimmät nuorten ruokailuun vaikuttavista tekijöistä. Tämän lisäksi tulee tarjonta.

Terveellisen ruuan valinta on tehty lapsille erittäin hankalaksi.

Lähde: Finfoodin uutiskirje, 20.5.2008

3 kommenttia:

  1. Mistä lapset saavat ne epäterveelliset välipalansa?

    Niinpä. Miksi lapsille annetaan niin iso viikkoraha, että rahaa riittää lähes päivittäiseen kioskilla tai lähikaupassa käyntiin?

    *P*

    VastaaPoista
  2. *p* on tärkeällä asialla. Meneekö viikkoraha epäterveellisiin välipaloihin?

    Olen monesti ihmetellyt omia lapsiani, miksi epäterveelliset välipalat eivät maistu kuten monilla muilla lapsilla näkyvät maistuvan. Lapseni ovat hoikkia ja kaikki urheilevat. Ehkä tämä on osa sitä urheilijan lahjakkuutta, että ymmärtää panostaa niihin pääruokiin ja laadukkaisiin välipaloihin. En muista erityisesti puhuneeni noista välipaloista lapsilleni. Ehkä tämä on sellainen harvinainen asia, että myös omalla elämälläni olen jotain myönteistä viestiä pystynyt välittämään lapsilleni.

    VastaaPoista
  3. Sanokoon mitä sovat, mutta eihän edes terve aikuinen voi syödä laitosruokaa, etteikö mene maha sekaisin tai saa päätä kipeäksi. Laitosruokaahan se kouluissakin on - tarhassa kai samaa, mut eihän pienet lapset voi itse valittaa eikä he edes valita:-(

    VastaaPoista