torstaina, tammikuuta 01, 2009

Diabeetikko voi syödä vähemmän hiilihydraatteja

**
Noin vuosi sitten
Amerikan diabetesliitto (ADA) uudisti diabeteksen hoitosuosituksensa. Ymmärtääkseni hoitosuositukset uudistuvat joka vuosi USA:ssa ja joka kolmantena vuotena Suomessa. Suomessa päätettiin vuonna 2008 jatkaa yksinomaan "virallisen" hoidon suosittelemista: hiilihydraatteja voivat diabeetikot syödä aivan yhtä paljon kuin terveetkin ja puutteellinen insuliinin omatuotanto korvataan lääkityksellä. Uusia hoitosuosituksia on Suomessa odotettavissa ehkä vasta vuonna 2011. Mikäli ei nähdä tarpeelliseksi kiirehtiä aikataulua! Minun mielestäni syytä olisi kiirehtiä hiilihydraattirajoituksen ottamista hoitokäytäntöön Suomessakin. Perustan tämän näkemykseni viimeaikaisten tutkimusten varaan, jossa on todettu hiilihydraattirajoituksen hyödyt sekä 1- että 2-tyypin diabeetikolle. Minulla on keskusteluyhteys Suomen diabetesliittoon ja aion ottaa tämän asian puheeksi tulevissa neuvotteluissa. Aion korostaa Amerikan diabetesliiton linjausta varsinkin uuden vuoden kynnyksellä ADA:lta tulleen yllättävän myönteisen viestin takia!

Vuonna 2009 ADA päätti jatkaa hiilihydraattitietoista linjaustaan! Myös vuonna 2009 amerikkalaiset diabeetikot voivat saada lääkärikunnalta ja muilta terveysalalla toimivilta ohjeistusta miten vähentää ruokavalionsa hiilihydraattimääriä. Yhdysvalloissa on oivallettu, että diabeetikon on terveyden kannalta edullista rajoittaa hiilihydraatteja ja näin luoda edellytykset menestykselliselle painonhallinnalle ja pysyville terveysarvoille. Lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu, että laihtuminen on helpompaa jos ruoan hiilihydraattimääriä rajoitetaan. Diabeetikolle on lisäksi edullista välttää verivirran liiallista sokeristumista. Tällä tavalla menetellen vältetään diabetekselle tyypilliset lisäsairaudet (mm. munuaistauti, alaraajojen verenkierto-ongelmat, silmäsairaudet), jotka johtuvat muiden seikkojen lisäksi liian korkeasta veren sokerimäärästä.

Esittelin viime vuoden puolella suomalaiseksi malliksi sellaista käytäntöä, että diabeetikko voisi halutessaan saada hoitoa sokeritautiinsa kolmen eri mallin mukaan, jotka olisivat oikein noudatettuina samanarvoisia ja johtaisivat diabeetikkoa kohti terveempää mahdollista elämää hankalan sairautensa kanssa. Nämä ehdottamani mallit olivat seuraavat:

1) diabeteksen "virallinen" hoito. Halutessaan diabeetikko voi jatkaa nykyistä hoitokäytäntöä missä hän syö aivan kuten muut terveet suomalaiset, eli varsin paljon hiilihydraatteja, niukasti proteiineja ja elää rasvoja vältellen. Runsaiden hiilihydraattien nauttimisen takia kohoava verensokeri hoidetaan tarvittaessa lääkkeillä. Tätä mallia soveltavat tällä hetkellä Suomessa puhtaimmillaan Suomen diabetesliitto sekä lukuisat muut terveysjärjestöt.
2) diabeteksen "täydentävä" hoito. Diabeetikko syö "selluloosalinjan" mukaisesti, eli välttää tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden nauttimista ja nauttii hiilihydraatit pääosin maanpäällisten vihannesten muodossa. Tähän liittyy sitten vielä tärkeä seikka: diabeetikko täydentää normaalia ruokavaliotaan ottamalla hänelle soveltuvia ravintolisiä. Paremman esimerkin puuttuessa, kerron tohtori Matti Tolosen suosittelemien ravintolisien sopivan tähän tarkoitukseen erinomaisesti. Ehkä jatkossa olisi hyvä puhua esimerkiksi Diabetesliiton suosittelemista ravintolisistä, eikä niinkään Tolosen ravintolisistä.
3) diabeteksen "vaihtoehtoinen" hoito. Tässä hoitosuosituksessa syödään hyvin rajoitetusti hiilihydraatteja. Potilas pyrkii aktiivisesti vähentämään diabeteslääkitystään ja hoitamaan sairauttaan pääosin ruokavalioon liittyvin toimenpitein. Tätä suuntausta edustaa Suomessa esimerkiksi lääkäri Antti Heikkilä. On vahinko, että Heikkilä on haaskannut energiaansa terveysviranomaistemme haukkumiseen. Hän käy yksinäistä sotaansa tuulimyllyjä vastaan hyväksi katsomillaan menetelmillään ja antaa omia näkemyksiään pönkittäviä lausuntoja, joita on yhä vaikeampi selväjärkisen ymmärtää. Mikäli Heikkilälle vain sopii, voisin hänen puolestaan käydä neuvotteluja esimerkiksi Diabetesliitossa ja uudessa tänään virallisesti aloittavassa  Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

Olenko minä nyt yht'äkkiä tullut suuruudenhulluksi? Mikä minä olen kertomaan miten diabeetikkoja pitäisi hoitaa? Mikä minä olen kritisoimaan ortopedi Heikkilää?

Minä voisin olla tähän tehtävään ihan sopiva henkilö. Olen neutraali akateemisen koulutuksen omaava henkilö. Olen erittäin tarmokkaasti perehtynyt diabeteksen hoitoon. Minulla on toimivat keskusteluyhteydet terveysviranomaisiimme, tunnen erittäin hyvin Matti Tolosen ja uskoisin Heikkilänkin järkiintymismahdollisuuksiin ja rakentaviin keskusteluyhteyksiin sinnekin päin. En ole julkisuudesta ja rahasta kiinnostunut. Toimin mieluusti taustavaikuttajana, jotta diabeetikko voisi Suomessa saada parasta mahdollista hoitoa, jossa nimenomaan huomioidaan diabetespotilaan yksilölliset tarpeet. Kaikille diabeetikoille ei taatusti sovi vaihtoehtoinen hoitomuoto, jotkut diabeetikot voivat hyötyä jos hypätään pois virallisesta hoidosta. Valitaan se potilaalle parhaiten sopiva hoitomuoto ja otetaan tarvittaessa käyttöön vielä neljäs tai viides hoitomuoto. Tärkeintä on luoda diabeetikolle parhaat mahdolliset edellytykset viettää loppuelämänsä mahdollisimman terveenä.

Ja muistakaa, diabeetikon paras "lääke" on laihtuminen.

Lähde: ADA 2009 Recommendations Reaffirm Acceptance of Low Carb Diet, DiabetesHealth, 29.12.2008

Vinkki: lue muita diabeteskirjoituksiani. Käy Helsingin Sanomien keskustelupalstalla sanomassa mielipiteesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti