maanantaina, toukokuuta 25, 2009

Diabetesliitto = Suunnistusliitto?

###
Vihdoinkin, ajattelin toiveikkaasti
kun luin Suomen Yleisradion 25.5.2009 laatiman kirjoituksen otsikon. Vihdoinkin Suomeen tuodaan Amerikan Diabetesyhdistyksessä (ADA) ja Ruotsissa hyväksytty hoitomuoto, jossa ohjataan diabeetikkoa vähentämään ruoan mukana tulevaa hiilihydraattialtistusta. 

Ei hemmetti sentään, purskahtaa hetken kuluttua ilmoille matalassa majassani! Diabetesliitto on mennyt ihan sekaisin! Se on nimittäin sekoittanut suunnistuksen ja diabeteshoidon. Kartanluku on tärkeää rasteja etsivälle suunnistajalle, mutta mitä ihmettä diabeetikko hyötyy Yhdysvalloissa kehitetyistä keskustelukartoista?

Lukekaa tekin Yleisradion välittämä uutinen ja lausukaa sen jälkeen kommenttinne asiasta. Yleisradiolla olisi ollut tarjolla esimerkiksi Helena Hesselmarkin tarina siitä kun hän diabeetikkona tervehtyi jättämällä pois ruokavaliostaan lähes kaikki hiilihydraatit. Sellaisen tiedon varaan Diabetesliitto voisi rakentaa näitä potilasiltojaan. Minä tiedän muutaman kaverin, joka mielellään juttelee näistä asioista. Diabetesliitto tarjoaa keskusteluiltoja karttojen ääressä. Antakaa minun kaikki kestää! Kauheinta tässä on kuitenkin se, että hanketta sponsoroi suuri lääkeyritys Eli Lilly and Company. Sitä ei muuten Yleisradion uutinen mainitse lainkaan.

Uusi diabeteshoito rantautuu Suomeen

julkaistu tänään klo 06:09, päivitetty tänään klo 08:24

Hoitaja jakaa lääkkeitä.

Kuva: YLE / Etelä-Karjala

Uuden keskusteluihin pohjautuvan hoitomuodon kouluttaminen aloitetaan maanantaina Lappeenrannassa. Uusi hoito otetaan ensimmäisenä käyttöön Etelä-Karjalassa mm. alueen lääkäripulan vuoksi.

Uuden diabeteshoidon koulutus aloitetaan maanantaina Lappeenrannassa. Inspiroiviin keskustelukarttoihin perustuva menetelmä on täysin uusi Suomessa.

Keskusteluryhmissä tapahtuva hoitomuoto käynnistetään ensimmäisenä Etelä-Karjalassa, koska tällä alueella on muuta maata enemmän diabetestä sairastavia. Uudesta hoidosta odotetaan myös helpotusta maakunnan lääkäripulaan, kertoo Diabetesliiton koulutuspäällikkö Outi Himanen.

- Diabeteksen hoidon resurssit ovat aika niukat. Lappeenrannan seudulla esimerkiksi on kova lääkäripula. Tässä hoitomuodossa on myös mahdollisuus käsitellä asioita suuremman joukon kesken, joten pidemmän päälle voidaan ajatella, että tämä hoito säästää myös aikaa terveydenhuollossa.

Uusi hoito perustuu ryhmäkeskusteluihin, joiden pohjana käytetään Yhdysvalloissa kehitettyjä keskustelukarttoja. Himasen mukaan kartat ja kaikki työkalut, jotka karttojen tueksi on laadittu, innoittavat ja herättävät keskustelua.

- Oppiminen syvenee keskustelun kautta eri tavalla kuin passiivisesti tietoa vastaan ottamalla.

Diabetes lisääntyy

Aikuistyypin diabetes eli tyypin 2 diabetes lisääntyy Suomessa nopeasti. Vaikka sairauden hoitoon on monia tehokkaita lääkkeitä, ne eivät yksin riitä. Tyypin 2 diabetesta voidaan tehokkaasti estää ja hoitaa liikuntaa lisäämällä ja ruokavaliota keventämällä.

Etelä-Karjalassa diabetes on jonkin verran yleisempää kuin Suomessa keskimäärin. Eteläkarjalaisista diabetesta sairastaa noin 3,8 prosenttia väestöstä, kun muualla maassa luku on noin 3,3 prosenttia.

Suomessa diabeetikkoja on noin puoli miljoonaa, joista noin 200 000 sairastaa diabetesta tietämättään. Valtaosalla heistä on tyypin 2 diabetes. Suomessa sairastuneiden määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan 10-15 vuoden aikana.

Maailmanlaajuisesti diabetesta sairastavien määrän arvioidaan nousevan 350 miljoonaan vuoteen 2025 mennessä.

Koulutusta ympäri Suomea

Diabetesliiton koulutuspäällikkö Outi Himanen vetää kymmenen Diabetes Keskustelut -menetelmään valmistavaa koulutusta ympäri Suomea tämän kevään aikana.

- Diabeteksen hoito on haasteellista sekä potilaalle että ammattilaiselle. Diabetesta sairastava tarvitsee tietoa, ja häntä tulee auttaa löytämään itselle sopivimmat vaihtoehdot terveellisempään elämään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti