tiistaina, toukokuuta 26, 2009

Maitotuotteet vähentävät verenpainetaudin riskiä iäkkäillä

**
Paljon vähärasvaista maitoa ja maitotuotteita nauttivat
näyttäisivät säästyvän verenpaineen kohoamiselta muita todennäköisemmin, osoittaa tuore hollantilaistutkimus. Hollantilaisten tutkimus ei ole ensimmäinen, jossa maidon ja verenpaineen yhteys on todettu, mutta se on ainoita, joissa eri maitotuotteita on tarkasteltu erikseen.

Tulosten perusteella maitotuotteisiin liitetty suojavaikutus suurenee mitä enemmän maitoa nauttii. Verrattuna vähiten, eli noin 160 grammaa päivittäin syöviin, noin 700 grammaa maitotuotteita päivittäin syövistä viidenneksen harvempi sairastui verenpainetautiin kuusivuotisen seurannan aikana. Ensimmäisen kahden vuoden aikana yhteys oli hieman voimakkaampikin.

Tarkemmissa analyyseissä yhteys rajoittui tavallisiin ja vähärasvaisiin maitotuotteisiin. Rasvaiset juustot ja maitotuotteet eivät pienentäneet riskiä, tutkijat raportoivat American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Tutkimukseen osallistui 2 245 yli 55-vuotiasta rotterdamilaista, joiden verenpaine oli normaali tutkimuksen alkaessa. Kuusivuotisen seurannan aikana verenpainetauti todettiin 984 osallistujalla.

Vähärasvaisen maidon lisäksi muun muassa hedelmien ja vihannesten sekä kananmunien on osoitettu vähentävän verenpaineongelmia.

Uutisjutun kirjoitti Duodecim ja se julkaistiin Poliklinikka -sivuilla.

Lähde: American Journal of Clinical Nutrition 89: 1877-1883, 2009

1 kommentti:

  1. Mitä mahdollisia muita muuttujia oli tuon kuuden vuoden aikana? Vai söiväkö, joivatko,ehkä tupakoivatko, liikuivatko, nukkuivatko tai olivatko tuntemuksiltaan ns.stressivapaita ko ajan jaksona tasan saman laisesti, toiset vaan käyttivät väh.rasvaisia maitotuotteita, toiset eivät...? Erilaisia tutkimuksia kun tehdään useammankin vuoden ajan, ei mielestäni voi olla mahdollista pitää elämäänsä "vakiona" käytti sitten maitoa tai ei, eli niin moni muukin asia vaikuttaa verenpaneeseen kuin myös muihinkin elimistössä tapahtuviin asioihin. :) Vai otetaanko näissä ja vastaavissa tutkimuksissa huomioon elämän ns normaalia vaihtelevuutta? Näitä kaiken maailman tutkimuksia kun tupsahtelee netin syövereihin harva se päivä,niin olisi kiva tietää näitä taustoja, miten on tutkittu ja mitä erilaisia asioita huomioitu...terveisin, epätietoinen eitutkija...

    VastaaPoista