tiistaina, kesäkuuta 02, 2009

Kippari-Kallen ihmepillereillä lihavuuden kimppuun?

*
Lundin yliopiston tutkijat
ovat kehittäneet Kippari-Kallen voimaruoasta - pinaatista - laihdutuspillerin. Tutkimukset ovat edelleen kovin alustavat, mutta pinaatin sisältämät tylakoidit näyttäisivät auttavan hiiriä ja ihmisiäkin säilyttämään kylläisyyden pitempään.

Tylakoidit ovat kasvien soluissa olevia pieniä hiukkasia, joista lehtivihreä muodostuu. Tylakoidipitoista pinaattipilleriä saaneet koehenkilöt ja tylakoidipitoisia vihreitä keksejä syöneet hiiret laihtuivat kokeen aikana. Laihtuminen johtui professori Charlotte Erlandson-Albertssonin mukaan siitä, että pilleriä ja keksiä nauttineet olivat pitempään kylläisiä. Lisäksi koenhenkilöiden veren rasva-arvot paranivat ja verensokeri tasoittui.

Professori Erlandson-Albertsson on tutkinut lihavuutta ja ruokahalun säätelyä 20 vuotta ja hän uskoo, että näillä tylakoideilla voi olla tulevaisuutta (tai sitten tutkimuksen rahoittajaa pitää rauhoitella ja kannustaa jatkamaan tutkimuksen tukemista, sanoo skeptinen Christer).

- Jos tämä toimii myös jatkotukimuksissa, meillä on tärkeä väline lihavuuden ennaltaehkäisyyn ja mahdollisesti myös lihavuuden hoitoon. Lihavuusepidemian vallitessa ja pikaruoan voimakkaan esimarssin aikakautena, elintarviketeollisuus ei ole toiminut riittävän vastuullisesti. Ihmiselle on luonnotonta syödä pikaruokaa, sanoo professori Netdoktor.se:n haastattelussa.

Professori Charlotte Erlandson-Albertssonin mielestä suolainen ruokamme sekoittaa nälänhallintamme ja synnyttää sokerinhimon. Kylläisyys ei asu pelkästään suolistossamme. Pelkästään mahaa täyttämällä ja vyötä höllentämällä ei saavuteta kylläisyyttä. Tarvitaan myös aivojen tasolla syntyvää kylläisyyttä. Kun aivot viestittävät hormonien ja viestintäaineiden avulla kylläisyydestä, silloin voimme ajatella jotain muutakin kuin ruokaa koko ajan. Ja tämän viimeksimainitun seikan olemme saanet aikaiseksi noilla vihreillä pillereillä, professori sanoo lopuksi.

Kommentteja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti