perjantaina, heinäkuuta 17, 2009

Pelkkä liikunnan ajatteleminenkin kasvattaa ruokahalua

**
Moni ihminen on minulle kertonut, että liikuntaa harrastaisivat kovin mielellään, mutta siitä tulee niin kova nälkä. Pahimmillaan liikunta kasvattaa ruokahalua niinkin paljon, että ihmiset lihovat laihtumisen sijaan.

Yhdysvalloissa tutkittiin opiskelijoilla
, miten hyvin tämä yllä mainittu väite pitää paikkaansa. Opiskelijoilla testattiin liikuntaan liittyviä viestejä ja miten ne vaikuttavat ruokahaluun. Kahdessa kontrolloidussa laboratoriokokeessa opiskelijat jaettiin kahteen ryhmään.

Ensimmäisessä kokeessa toiselle ryhmälle näytettiin kuvia, jotka liittyivät liikuntaan ja toiselle ryhmälle näytettiin kuvia, jotka liittyivät sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kuvat näytettiin molemmille ryhmille samaan aikaan päivästä ja kuvat olivat laadultaan ja ulkoasultaan toistensa kaltaisia aihetta lukuunottamatta. Heti kuvien näyttämisen jälkeen tutkittaville annettiin mahdollisuus syödä. Liikuntaan liittyviä kuvia nähneet söivät enemmän ruokaa kuin sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä kuvia nähneet.

Koe toistettiin myöhemmin niin, että kuvat vaihdettiin sanoihin. Näennäisen käsien ja silmien välisen koordinaatiotehtävän keskellä toiselle ryhmälle sanottiin kahdeksan liikuntaan liittyvää sanaa ja toiselle ryhmälle kahdeksan neutraalia sanaa. Tämän jälkeen heille tarjottiin ruokaa. Liikuntaan liittyviä sanoja kuulleet söivät enemmän (108,65 kcal vs 87,77 kcal)!

Tutkijat toteavat, että liikuntaan liittyvät viestit saattavat lisätä epätoivotulla tavalla ruokahalua. Onko tässä yksi syy, miksi tutkimuksissa liikuntaan keskittyvät painonhallintaohjelmat eivät ole tuottaneet toivottua tulosta?

Joka tapauksessa tutkimustulos on mielenkiintoinen, vaikka laboratoriossa tapahtunut käyttäytyminen ei ole suoraan yleistettävissä arkielämään. Ainakin sen voi todeta, että liikuntaa on terveellisempää harrastaa, kuin vain ajatella. Toisaalta liikkumattomuudesta ei kannata syyllistää. Lisääkö sosiaalinen paine harrastaa liikuntaa ylensyöntiä?


Tässä muita samaan teemaan liittyviä kirjoituksiani:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti