maanantaina, lokakuuta 19, 2009

Kylmät kädet - lämmin sydän

*
Sisätautien erikoislääkäri Hannu Väänänen
on mahdollisesti puristellut naisten jalkoja ja käsiä ihan urakalla. Hän loihtii nimittäin ilmoille tällaisen totuuden: "Naisten kylmät jalat ja kädet eivät ole normaalioloissa vaarallisia. Kylmäraajaisuus on enemminkin nuorten naisten ominaisuus kuin sairaus. Hoidoksi suositellaan villasukkia ja liikuntaa."

Kylmäraajaisuus on suurimmalla osalla naisista korkeintaan kiusallista. Miehillä ja yli 55-vuotiailla naisilla vaiva on huomattavasti harvinaisempi.

Lääkäri Väänänen vääntää mieluusti asian ihan päälaelleen: "Kylmät jalat ja kädet ovat itse asiassa hyvä ominaisuus. Tällaisilla naisilla pulssitaajuus ja verenpaine ovat matalia. He ovat myös yleensä hoikkia." He voivat mahdollisesti myös olla tasaluonteisia, eli jatkuvasti motkottamassa miehen tekemättömistä töistä.

Harvoin taustalta löytyy mitään sairautta. Nuorilla naisilla jalat ja kädet voivat olla jopa kahdeksan astetta ruumiin tärkeimpiä elimiä kylmempiä. Jalat myös todella tuntuvat kylmiltä, mihin voi olla useitakin syitä. Tupakointi usein pahentaa oireita, kun huonolla verenkierrolla jo muutenkin varustetut jalkojen verisuonet supistuvat entisestään. Jos kädet ovat siniset tai valkoiset ja esimerkiksi tiskaaminen lämpimässä vedessä tuntuu kipeältä, on kyseessä mahdollisesti sairaus. Silloin kyseessä voi olla valkosormisuudeksikin kutsuttu Raynaudin oire, Väänänen toteaa.

Kylmiin kinttuihin auttavat kotikonstit. Villasukat, liikunta ja huolehtiminen riittävästä ravinnon saannista auttavat ensihätään. Kylmän aistiminen on yksilöllistä ja joskus se on hyvinkin pienestä kiinni. Usein jo vaihtamalla talvikengät yhtä tai kahta numeroa isompiin saa jalkaansa oikean kokoiset ja huomattavasti lämpöisemmät kengät.


Muita aiheeseen liittyviä juttujani:

3 kommenttia:

  1. Js kylmät kädet/jalat yhdistyvät matalaan aamulämpötilaan (reilusti alle 37 c) mittarilla mitattuna, kyseessä voi olla piilevä kilpirauhasen vajaatoiminta mikä mm. norjalaisen HUNT-tutkimuksen mkaan assosioituu jopa NELINkertaiseen sydänsairausriskiin.

    Tietenkin kilpparin vajaatoiminta on yhdistettu liialliseen O6-rasvojen ja erityisesti linolihapon (LA) saantiin. Vielä 1970-luvulla linolihapolla hoidettiin kilpirauhasen liikatoimintaa.

    Toinen syy on tietenkin jodin puutos, mikä on etenkin urheilevilla ja paljon hikoilevilla ihmisillä yleistä. Suomalaiset myös hikoilevat paljon saunassa.

    USA:ssa sydäntautilääkärit suosittelevat jo kaliumjodidia ja merileviä joditilanteen parantamiseen.

    Japanilaiste sydäntautikuolleisuudesta puhuttaessa jodi voi olla todellinen yllätyskortti, koska heillä jodin saanti on jopa yli 200-kertaista meihin verrattuna ilman mainittavaa kilpirauhsen liikatoiminnan lisääntymistä.

    Itse sanoisin, että jodi kuuluu magnesiumin ja Deen ohella välttämättömimpien ravinteiden kerhoon, erityisesti suomalaisilla.

    VastaaPoista
  2. Tässä vielä lämmönsäätelystä ja kehon lämpötilan mahdollisesta vaikutuksesta kilpirauhsen toimintaan ja sydänsairausriskiin:

    http://www.trackyourplaque.com/library/fl_06-032thermoregulation.asp

    VastaaPoista
  3. Minulla on aina normaalilämpökin n 35.5 astetta. Enkä omista mitään puutosta enkä kilpirauhaisen vajaa- eikä ylitoimintaa. Terve olen. Lisäksi kärsin aina kylmistä varpaista ja sormista. Jatkan normaalisti mieheni kiusaamista ja lämmittelen edelleen varpaani ja sormeni hänen lämmintä iho vastaan, vaikka äläkkä siitä aina tulee vällyjen alla, kun toinen koittaa nukkua ja ite kaipaa lämpöä ;) Kiva vaan tietää, että meitä on muitakin, jotka kärsii samasta "vaivasta".

    t.opiskelija

    VastaaPoista