maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Leipäviikko alkaa

*
Leipätiedotuksen propagandakoneisto pyörii
tällä viikolla täysillä, onhan nyt valtakunnallinen leipäviikko (12.-18.10.2009). Leipä on parasta välipalaa, Leipätiedotuksen mukaan.

Leipä on toki terveellistä ja se on varsin kätevä välipala, mutta liika on liikaa myös leivän suhteen. Minun mielestäni suomalaiset syövät aivan liikaa leipää ja leivän varassa ilmentyvä välipalakulttuurimme on tekemässä meistä liian painavia. Syö vain vähän leipää ja mieluusti aamupäivällä. Muistutaan käynnissä olevasta kutsustani boikotoida Leipätiedotuksen tämänvuotista kampanjaa:

Nyt pyydän teitä boikotoimaan Leipätiedotuksen kampanjaa "Haukkaa välillä!". Kampanjaa kuvaillaan näin:

Välipalat ovat vallanneet yhä enemmän tilaa sekä aikuisten että nuorten ruokavaliosta. Nuoret saavat niistä jo yli 40 % päivän kokonaisenergiasta. Sen takia on tärkeää tiedostaa, mitä syö varsinaisten aterioiden lisäksi. Tämänvuotisella Leipäviikolla jatketaan ajankohtaista välipala-aihetta teemalla ”Leipä on parasta välipalaa”.

En voi kuvailla sitä inhoa mitä tunnen tällaista tiedottamista vastaan. Suomalaisten houkuttelemiselle välipalojen pariin on saatava loppu. Leipätiedotus on tässä ihan hakoteillä.

Totuus ei pala tulessakaan: Jos sinulla aamiaisen, lounaan ja päivällisen välillä tulee nälkä ja kaipaat esimerkiksi leipää välipalaksi, silloin sinun kannattaa ensin korjata kuntoon ateriointisi laatukysymykset. Syöt mahdollisesti liian pienen ruoka-annoksen, joka sisältää liian vähän proteiinia ja rasvaa. Jos syöt laadukkaan aamiaisen, lounaan ja päivällisen, silloin sinulle ei tule mieleen miettiä mitään niin pöhköä kuin Leipätiedotus tuottaa solkenaan.

Liikuntaviettinsä pauloissa ilakoivat urheilijat voivat toki täydentää ravinnonsaantiaan laadukkailla välipaloilla, mutta leivän sijaan he hyötyvät paljon enemmän sellaisesta välipalasta, jossa on enemmän suojaravintoaineita kuin leivässä. Myös lääkityksen varassa elävä diabeetikko saattaa hyötyä välipaloista, mutta leipää hänenkään ei kannata kovasti puputtaa. Normaali, terve suomalainen, joka liikkuu varsin vähän, pärjää vähillä välipaloilla.

Boikotoikaa Leipätiedotuksen välipalakampanjoita!

Muita leipäkirjoituksiani löydät tästä:

2 kommenttia:

  1. Leipä sisöltää aivan liian vähän proteiinia siihen nähden, kuinka se saa mahan täyttymään. Tiesitkö. että huonoa viljaa ja parempaa siljaa saa sekoittaa niin, että huomnostakin tulee raja-arvot ylittävää jauhoa? Eviran Kaari-lehdestä löytynyt vanha tieto...

    Viljassa olevat fytaatit estävät raudan imeytymistä, joten--- No, kukin päättäköön itse, mitä syö - niin kauan kun vielä pystyy:-)

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa leivässä ravinteiden imeytymistä heikentävät fytaatit ovat vähentyneet valmistuksen myötä.

    Siinä kaikki leivän hyvät puolet olivatkin.

    Paleodieettitutkimuksen Grand Old Man Loreen Cordainin loistava artikkeli viljojen turhuudesta ihmisen ruokavaliossa on mielestäni yleissivistystä:

    http://www.thepaleodiet.com/articles/Cereal%20article.pdf


    Aloittamani ketju kiinnostanee myös ihmisiä, jotka vielä ajattelevat että viljat kuuluvat "jokapäiväiseen terveelliseen ruokavalioon":

    http://www.tiede.fi/keskustelut/laaketiede-ja-terveys-f11/viljojen-gluteeni-huumeiden-listalle-t39451.html


    Eivät kuulu, ettenkään vehnä - ne eivät ole kuuluneet 2,5 miljoonan vuoden aikana kuin 10 000 vuoden ajan ruokavalioomme ja erityisesti vehnä on liitetty niin käsittämättömän laajaan kirjoon erilaisia sairauksia, että aiheen käsittelemiseen ei tämä ketju, blogi eikä edes pieni kirjasarja riittäisi.


    Lyhyesti:

    - viljoissa on lektiinejä, joihin myös gluteeni kuuluu. Ne ovat kasvien omia myrkkyjä, jotka saavat aikaan vasta-ainereaktioita ainakin viidesosalla ihmisistä. Kyseenalaistaisin jo tämän perusteella MINKÄ tahansa ruoan joka saa elimistön tuottamaan vasta-aineita.

    - jotkin metsästäjä-keräilijäkansat ovat olleet 180 - 200 cm pitkiä, eli vähintään nykyihmisten pituisia. Kun ihmiskunta alkoi laajamittaisesti viljelemään viljoja, keskipituus lyheni jopa 30-40 senttiä ja KALLON TILAVUUS pieneni 11% (Nature-vertaisarviointilehti). Lue edellinen lause uudelleen.

    - erityisesti vehnän gluteeni on vieras aine kaikkien elimistölle siinä mielessä, että se lisää dramaattisesti pienten LDL-kolesterolipartikkelien määrää. Pieni LDL tappaa.

    - viljojen kuitumäärä SUHTEESSA kaloreihin on alle KAHDEKSASOSA suhteessa vihannespitoiseen ruokavalioon (Cordain et al.).

    - viljojen sisältämät ravinteet eivät ainoastaan imeydy kovin tehokkaasti, vaan ne estävät muiden ruokien ravintoaineiden imeytymistä.

    - hammaslääkäri Weston Pricen vuosia kestäneiden antropologisten tutkimusten perusteella vehnä ja sokeri yhdessä käytännössä tuhosivat alkuperäisasukkaiden terveyden ja hampaat yhdessä sukupolvessa. Jos vehnä + sokeri jätettiin pois, vahinko peruuntui samoin yhdessä sukupolvessa.

    - maloksluusio eli väärinpurenta on äärimmäisen yleistä vehnää käyttävissä kulttuureissa - siis lähes KAIKISSA länsimaisissa kulttuureissa:

    http://wholehealthsource.blogspot.com/2009/10/malocclusion-disease-of-civilization_10.html


    - eri sairauksien luettelointi jotka on liitetty vehnään joka puolelta ovat mm. masennus, skitsofrenia, neurologiset sairaudet, suolistosairaudet, ihosairaudet tyypin II diabetes, sepelvaltimotauti, liikalihavuus/hyperfagia, migreeni ja autoimmuunisairaudet. Mikä olennaisinta, vehnän pois jättäminen on TODELLA monissa tutkimuksissa parantanut prognoosia dramaattisesti.


    Jospa boikotoitaisiin tuota Leipäviikkoa sen päättymisen jälkeenkin ?

    VastaaPoista