maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Valmistaudu salaattiviikkoon!

***
Tukevalehtiset salaatit
sopivat lämpimiin syysruokiin, vinkkaa Kotimaiset Kasvikset ry:n viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen.

Salaatinlehtien käytössä lisääntyy salaattikääröjen suosio. Herkullisia täytteitä sisältävät salaattikääröt ovat nyt trendikästä seurusteluruokaa ja sormiruokaa, jota näperretään ja syödään yhdessä. Täytteitä voi valmistaa kutsuille etukäteen valmiiksi moneen makuun.

Syksy ja talvikausi ovat tuhtien, rakenteeltaan kestävien salaattien aika. Myös punasävyisiä ja tummia salaatteja suositaan. Salaattivalikoimista löytyy monia myös kuumennusta kestäviä lajikkeita. Salaatti sopii mainiosti myös haudutetuksi lisäkkeeksi kaalin tapaan. "Erilaiset rapeutensa hyvin säilyttävät salaatit kuuluvat kylmään kauteen. Ne ovat hyvä valinta varsinkin, kun kootaan ruokaisia salaatteja, joihin yhdistetään kuumia aineksia", Toikkanen ehdottaa.

Tukevalehtisiä salaatteja ovat esimerkiksi roomansalaatti, aromiltaan pähkinää ja retiisiä muistuttava rucola, tammenlehtisalaatti sekä vihreät ja punaiset lollo-salaatit.

Salaattivalikoiman uutuuksia ovat ruusukkeen muotoiset salaatit, joiden lehdet ovat pieniä ja napakoita sekä usein myös värikkäitä ja liuskelehtisiä. Aluksi pääasiassa ammattikeittiöiden käytössä olleita tuontilajikkeita on nyt alettu kasvattaa Suomessa ja myydä ruokakaupoissa.
Toikkanen ehdottaa, että uutuuksista puhutaan ruusukesalaatteina, koska lehdet kiinnittyvät ruusukemaisesti salaatin kantaan. Puutarhat ovat nimenneet kasvattejaan myös esimerkiksi möröiksi ja tulivuoriksi. "Salaateille annetut fantasianimet helposti vain hämmentävät kuluttajaa", Toikkanen arvioi.

Uutuuksien takana on Hollannissa jalostettu salaattityyppi Salanova, joka on salaattitalo Rijk Zwaanin suojattu tuotenimi. Salaatin yksi ominaisuus on, että lehdet lähtevät irti kannasta kerran käsin kiertämällä.

Salaattien sisältämistä ravintoaineista suomalaisille yksi tärkeimmistä on folaatti (B9-vitamiini). Folaattia tarvitaan muun muassa punasolujen muodostukseen, ja erityisen tärkeää folaatin saanti on raskauden aikana. Lisäksi se vähentää elimistön homokysteiinipitoisuutta ja siten ennaltaehkäisee sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

Salaatinlehdet tuovat ateriaan runsautta ja vatsaan kylläisyyden tuntua kevyesti. Kun salaatin kanssa syö öljypohjaista kastiketta, elimistö saa kaipaamiaan hyviä rasvahappoja.

Ensi viikolla 19. - 25. lokakuuta vietetään valtakunnallista Salaattiviikkoa, jolloin muistutetaan, että avomaan salaattikauden päätyttyä tuoreita salaatteja saadaan kasvihuoneista.

Lähde: Ruokatiedon uutiset terveystoimittajille, 12.10.2009

Muita ruokatiedon aarteita:

1 kommentti:

  1. Veteraaniurheilija kirjoitti:

    "Lisäksi se (B9 folaatti) vähentää elimistön homokysteiinipitoisuutta ja siten ennaltaehkäisee sydän- ja verisuonisairauksien riskiä."


    Homokysteiinitasojen alentaminen ei kyllä taida vaikuttaa sydänsairausriskiin, valitettavasti. Aiemmat tutkimukset antoivat vastaavia viitteitä CRP:stä, mutta kumpikin on pääosin bunkattu AFAIK.

    VastaaPoista