tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Kunnon kierros -seminaari 7.11.2009

***
Toimittaja Raimo Taponen
Ikiliikkuja -lehdestä oli kuuntelemassa Suomen veteraaniurheiluliiton järjestämää Kunnon kierroksen seminaaria Turussa 7.11.2009.

Ensimmäisenä puhui professori ja ylilääkäri Sakari Orava liikuntavammojen hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Orava aloitti urheiluvammojen tyypillisestä jaottelusta trauma- ja rasitusperäisiin vammoihin. Hän tarkasteli myös tuki- ja liikuntaelimistössä ikääntymisen seurauksena tapahtuvia muutoksia.

Tyypillisiä urheiluvammoja ovat lihasten ja jänteiden repeämät. Professori Orava nosti esille nilkan nivelsiderepeämät, polven kierukan repeämät, eturistisiteen repeämät ja reiden ruhjevammat. Rasitusvammoista maininnan saivat puolestaan akillesjänteen vaivat, penikkatauti, hyppääjän polvi, sääriluun rasitusmurtuma ja heittäjän kyynärpää.

Hoidot eri ongelmiin ovat erilaisia ja hyvinkin tapauskohtaisia. Osa vammoista voidaan hoitaa rasitusta vähentämällä tai levolla yhdistettynä esimerkiksi liike- tai kylmähoitoihin sekä suoritustekniikan parantamiseen. Osa vammoista voi puolestaan vaatia korjaavaa leikkausta ja aktiivista fysioterapiaa sekä lääkehoitoja. Vammojen ilmaantuessa kannattaa niitä iästä riippumatta hoitaa tapauskohtaisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Kokemukseensa pohjautuen hän totesi iskevästi: "Kun hyvin kuntoutetaan, niin hyvin kuntoudutaan". Vamman hoitoon saatuja ohjeita kannattaa noudattaa. Näin vältetään turhia ongelmia. Kuntoutusvaiheessa nykyisin korostuu sääntö: "Liikettä, mutta ei liikuntaa". Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi polvea kuntoutettaessa, tulee polviniveltä liikuttaa riittävästi, mutta juoksemaan ei mennä.

Professori Orava totesi tutkimustietoon pohjautuen, että ikääntymisen seurauksena lihaskudoksen määrä laskee, jänteiden kestokyky alenee, nivelrusto ohenee, jänteiden lähtökohdat kovettuvat, lihaskalvot paksunevat ja kudosten joustavuus yleisesti alenee. Orava kuitenkin painotti, että kuormittamalla (harjoittamalla) tuki- ja liikuntaelimistöä säännöllisesti voidaan näitä negatiivisia muutoksia hidastaa merkittävästi. Kulunutkin nivel tarvitsee liikettä.

Vamma-alttiuteen vaikuttavat Oravan mukaan useat tekijät. Olosuhteiden, suoritustekniikan ja kuormituksen määrän ja intensiteetin lisäksi geeniperimällämme on merkitystä elimistömme kykyyn sietää rasitusta. Osalla meistä nivelten kuluminen on huomattavasti vähäisempää kuin yleensä. Esimerkkinä Orava käytti ultrajuoksijoita, jotka hänen mukaansa olisivat mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Traumaperäisten vammojen ennaltaehkäisyssä Orava korosti maltin, hyvien varusteiden ja hyvän lämmittelyn merkitystä. Ei ole kovin järkevää rynnätä salille, heittää karvalakkia penkille ja iskeä suoraan rautaan kiinni. Tämä on varma tapa satuttaa itsensä ennemmin tai myöhemmin. Myös väsyneenä urheileminen on Oravan mukaan yksi tekijä, joka aiheuttaa runsaasti vammoja. "Vielä yhden kerran" -mentaliteettia kannattaa välttää.

Fysioterapeutti Jari Malinen oli seuraavana vuorossa. Hän toi esityksessään esille liikkeen syntyyn ja kehonkieleen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä puhuessaan ennaltaehkäisevästä lihashuollosta. Malinen totesi, että jokaisen urheilijan tulisi oppia ymmärtämään kehonsa kieltä ja tulkita kehonsa tuntemukset jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Malinen esitteli nykytiedon valossa hyväksi havaittuja tapoja suorittaa liikkuvuusharjoittelua. Hän nosti tarkasteluun muun muassa kiristävät hermoradat. Kiristäviin hermoratoihin suositellaan hoitona kevyttä liikkuvuusharjoittelua. Pitkiä staattisia venytyksiä tulee välttää jos ongelma on hermoratojen elastisuudessa.

Lihastasapainokartoituksesta on hyötyä ja apua. Sen tavoitteena on liikkuvuuden ja kehonhallinnan testaamisen kautta mahdollisten ongelmakohtien löytäminen ja kartoituksen pohjalta täsmällisten harjoitteluohjeiden antaminen. Malinen viestitti lihashuollon kuuluvan keskeisesti laadukkaaseen harjoitteluun. Lihastasapainosta ja liikkuvuudesta huolehtiminen ei vain ehkäise vammoilta vaan parantaa myös itse suoritusta.

Viimeisenä esiintyi filosofian tohtori, biologi ja ravintovalmentaja Christer Sundqvist. Hän puhui seminaarissa värikkäästi ja suorasukaisesti aiheesta ikääntyvän ravintotarve. Hän toi esiin niitä keskeisiä asioita, jotka ovat merkityksellisiä terveellisen ravitsemuksen näkökulmasta. Hän puhui selkokielisesti eri ruoka-aineiden terveellisyydestä, terveellisen ruoan ja ruoka-aineiden ostamisesta kaupasta ja ruoan valmistusprosessin roolista ruoan terveellisyydelle.

Sundqvist painotti tutkimustietoon pohjautuen, että ravitsemuksen kunniataulukossa mukana olevilla ruoka-aineilla ei terveys lähde - päinvastoin. Kunniatauluun hän on nostanut vain kaikista terveellisimmät ruoka-aineet. Kotimaiset vihannekset ja juurekset, luomuhedelmät ja metsämarjat ovat Sundqvistin mukaan keskeinen ja erittäin tärkeä osa terveellistä ravintoa. Ne ovat erityisen tärkeitä paljon liikkuvalle ihmiselle. Proteiinipitoisista ruoka-aineista kunniataulussa on mukana luomu- ja riistaliha, kala ja luomukananmuna. Luonnonmukaisuus näkyy lihatuotteiden valinnan yhtenä kriteerinä. Sianlihan pääsy kunniatauluun ihmetytti seminaariyleisöä, mutta Sundqvist perusteli sen nostamista listalle rasvahappokoostumuksen terveellisyyden johdosta.

Sundqvist pitää tärkeänä, että ruokailussa on ajoittain mukana ripaus eksotiikkaa. Hän nostikin kunniatauluun viimeisiksi ruoka-aineiksi eksoottiset ruoka-aineet. Näitä ei hänen mukaansa ole tarkoitus popsia joka päivä. Eksoottisilla ruoka-aineilla on tarkoitus herkutella silloin tällöin. Ajatuksena Sundqvistilla on psyykkisen hyvinvoinnin painottaminen ja makuelämysten vaihtelu.

Sundqvist toi esityksessään ponnekkaasti esiin perinneruokien terveellisyyden ja ruokakulttuurin säilyttämisen tärkeyden. Hän piti useimpia perinneruokia erittäin terveellisinä.

Hän kehotti välttämään elintarvikkeita, joissa on yli viittä erilaista lisäainetta tai moderneja E-vitamiineja, kuten hän niitä nimitti. Runsaasta lisäaineiden saannin terveysvaikutuksista ei nykyisin ole riittävästi tietoa.

Kevyttuotteisiin Sundqvist suhtautui nihkeästi. Hänen näkemyksensä mukaan kevyttuotteiden jatkuva mainostaminen terveellisinä ruoka-aineina ohjaa ihmisiä väärään suuntaan. Ihmiset syövät näitä kevyttuotteita Sundqvistin mukaan yleisesti aivan liikaa. Tämä puolestaan vesittää vähäenergisyydestä haettavan hyödyn. On suositeltavampaa käyttää energisyydeltään ja ravintoarvoltaan korkealaatuisempia tuotteita.

Sundqvist vertasi ravitsemusta Venäjän mafiaan. Jokaisella on siihen jonkilainen suhde selvitäkseen hengissä, mutta oikeasti se on niin hämärää puuhaa, ettei siitä kukaan ota mitään selkoa. Sundqvistin esityksen pohjalta tuohon hämärähommaan on mahdollista saada muutama selkeä periaate, jolla luovia eteenpäin. Monipuolisuus kauttaaltaan, luomuliha, runsas ja monipuolinen kasvisten, juuresten, hedelmien ja marjojen käyttö sekä runsaskuituisten viljatuotteiden käyttö ovat tällaisia suuntamerkkejä. Myös ateriakoko ja ruokarytmi ovat tärkeitä huomioitavia asioita ikääntyvän ravitsemuksessa.

Lopuksi saimme Christerin terveysdrinkkiohjeen: Ota kourallinen mustikoita ja vähän karpaloita, laita ne tehosekoittajaan ja lisää vähän vettä, mutta ei olenkaan kossua. Sekoita ja nauti!

Lähde: Raimo Taponen. Kunnon Kierros -seminaari 7.11.2009. Ikiliikkuja 6:9-11, 2009

Muita aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

5 kommenttia:

  1. "Sianlihan pääsy kunniatauluun ihmetytti seminaariyleisöä, mutta Sundqvist perusteli sen nostamista listalle rasvahappokoostumuksen terveellisyyden johdosta."

    Muistan lukeneeni jostain, että Suomessa possut ruokitaan luonnottomasti viljalla josta johtuen lihassa on likaa omega-6 rasvahappoja. Onko tälläiseen väitteeseen mielipiteitä?

    Käsittääkseni myös "luomupossut" ruokitaan viljalla joka ei kuitenkaan ole possut luontaista ravintoa.

    VastaaPoista
  2. Parahin Porsas, toimittaja on tässä takertunut hyvin pieneen yksityiskohtaan tunnin kestäneessä luennossani. "Porsas" saattaa olla oikeassa, että luomupossutkin Suomessa ruokitaan pääosin viljalla (mikä ei ole hyvä asia). En tunne asiaa tarkemmin.

    Älä nyt hermostu, mutta minä pidän yksittäisen ruoka-aineen esille nostamista joko myönteisessä tai kielteisessä valossa, aikamoisen merkityksettömänä asiana. Luennollani esimerkkinä esille ottamani ruoka-aineet toimivat sunnannäyttäjinä terveellisemmistä ruokavalinnoista. Ruokavaliossa kokonaisuus ratkaisee ja usein toistuvat hyvät valinnat vievät varmemmin kohti terveyttä. Esimerkiksi ruotsalainen huippujuoksija Dan Waern asui koko elämänsä maalla ja suurimmaksi osin eli oman maatilansa tuotteiden varassa (juureksia, vihanneksia, kalaa, lihaa, maitoa). Hän saavutti useita maailmanennätyksiä ja poikkeuksellisen pitkän huippu-urheilu-uransa jälkeen hän eli pitkään tosi terveenä (kävi päivittäin lenkillä iäkkäänäkin). Muitakin tämäntapaisia esimerkkejä on koti- ja ulkomailta saatavilla. Luonnonmukainen, puhdas ja mahdollisimman vähän prosessoitu ruoka yhdistettynä päivittäiseen liikuntaan on mitä suositeltavinta kaikille ihmisille.

    Vaikeimman ongelmavyyhdin muodostavat ne henkilöt, jotka tuhoavat terveytensä harhauduttuaan einesten ja puolivalmisteiden pariin. Ainaisen kiireen takia he eivät kykene murtamaan pinttyneitä, epäterveellisiä tapojaan, joita elintarviketeollisuus ja jossain määrin myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos edelleen pönkittää. Koska perus raaka-aineiden ja hellan ääreen tällaista ihmistä on vaikea saada, pitää jopa harkita, olisiko tällaisen ihmisen parasta epäterveellisten ruokatottumusten takia nauttia säännöllisesti ravintolisiä (kalaöljyä, vitamiineja, hivenaineita, antioksidantteja). Vaikea tilanne. Monesti tällaiset ihmiset tuntevatkin suurempaa halua turvautua ravintolisiin kuin se, että heittäisivät esim. mikroaaltouunin pois (joka houkuttelee einesten ja puolivalmisteiden pariin) ja ryhtyisivät itse tekemään aitoa ruokaa siellä kotona hellan ääressä. Puhu nyt sitten tällaisen henkilön kanssa jostakin luomupossusta kun koko ruokavalio on päin mäntyä ja halua ei ole pätkääkään tehdä minkäänlaisia muutoksia!

    On hienoa, että Suomesta löytyy sinunlaisia ravitsemuksen hifistelijöitä.

    VastaaPoista
  3. Vetsku on hyvässä seurassa. Sakari Orava on erittäin arvostettu lääkäri. Toimittajan teksti on sinun osuudestasi tosi mairitteleva. Olet puhunut selkeästi ja ihan oikeista asioista. Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Olet nimimerkki lihava oikeassa: Sakari Orava piti erinomaisen luennon. Yleisön joukosta kuului useita kommentteja Sakarin onnistuneista leikkauksista.

    VastaaPoista
  5. En toki hermostu. Olet varmasti aivan oikeassa siinä, että huomion kiinnittäminen yksittäisiin ruoka-aineisiin on merkityksetöntä!

    VastaaPoista