maanantaina, huhtikuuta 12, 2010

Tässä on toinen "Jussi Tervonen"

**
Painonhallintakirjassani "Sietämätön leveys"
seikkailee fiktiivinen hahmo Jussi Tervonen. Studio 55 esittelee teille toisen Jussin ja tällä kertaa ihan ilmielävän sellaisen: Jussi Kuuselan. Henkilön joka on laihduttanut "väärin" ja hoitaa sokeritautiaan ihan päinvastoin kuin meillä Suomessa on tapana opettaa.

Lue Jussi Kuuselan tarina tästä:

Diabetespotilas Jussi Kuusela: Paransin itseni syömällä

Parikymmentä vuotta sitten diabetesdiagnoosin saanut Jussi Kuusela selätti tautinsa syömällä. Lääkärin määräämästä lääkityksestä hän luopui heti huomattuaan, että vähähiilihydraattisen ravinnon ja diabeteslääkkeiden yhdistelmä oli jopa hengenvaarallinen. Ei enää diabeteslääkkeitä – eikä lääkäreitä.

– Diabetes todettiin rutiinilääkärintarkastuksessa. Sitä ennen en ollut tuntenut itseäni sairaaksi, vaikka olinkin lihava. Ylipainoa oli kolmisenkymmentä kiloa, Jussi Kuusela kertoo.

Elettiin vuotta 1988, ja Kuusela oli tuolloin hieman yli viidenkymmenen. Neljä vuotta myöhemmin hänelle tehtiin kolmen suonen ohitusleikkaus. Vielä yhdeksän vuotta leikkauksen jälkeen mies eli niin kuin Diabetesliitto suositteli; pahensi syömällä tautiaan, jota sitten hoidettiin aina vain vahvemmilla lääkkeillä. Vuonna 2001 hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että samalla menolla elinvuosia ei olisi enää montaakaan jäljellä.

"Syömällä tauti tulee ja syömällä se lähtee"

13 vuoden sairastamisen jälkeen Kuusela ryhtyi lääkärin koulutuksen saaneen veljensä kanssa perehtymään kansainvälisiin ravintosuosituksiin. Veli nimittäin kärsi samasta taudista kuin Kuusela, ja yhdessä he päättivät kokeilla Harvardin yliopiston suosittelemaa ruokavaliota.

– Harvardin ravitsemussuositukset olivat päinvastaisia Suomen Diabetesliiton suosituksiin verrattuna. Voita, lihaa ja kananmunia, ja vähän hiilihydraatteja, Kuusela luettelee.

– Niihin verrattuna Diabetesliiton ravinto-ohjeet olivat, kuin konditorialiikkeen näyteikkunasta, Kuusela tuhahtaa.

Suomalaiselle, joka on pienestä pitäen tottunut syömään perinteistä perunaa ja leipää – eli kunnon kotiruokaa, niin kuin lääkärit Kuuselan mukaan asian ilmaisevat – muutos oli hurja, mutta se toimi.

– Paino lähti tippumaan nopeasti, vaikka söimme itsemme kylläisiksi. Se taas johtui siitä, että pyrimme karsimaan ruokavaliostamme tärkkelyksen, kuten leivän, puuron, perunan, riisin ja pastan. Tärkkelys kun muuttuu elimistössä glukoosinimiseksi sokeriksi, mikä on diabeetikolle vaarallista, Kuusela selittää.

– Nälkää ei sen jälkeen ole nähty!

Ei enää haimaan vaikuttavia lääkkeitä

Kun uutta ruokavaliota oli sovellettu pari päivää, tuloksena oli liian alhainen verensokeri, joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa hengenvaaralliseen tilaan. Hän nimittäin sai sokeriarvonsa alas jättämällä hiilihydraatit minimiin, mutta käytti edelleen lääkkeitä, joiden tehtävä oli alentaa sokeriarvoja.

– Pohdimme veljeni kanssa, mitä tehdä ja tulimme siihen tulokseen, että lääkkeiden syönti on lopetettava välittömästi, Kuusela kertoo.

Kuuselan mielestä on täysin järjetöntä, että diabeetikoita kehotetaan syömään paljon hiilihydraatteja, jotka siis muuttuvat elimistössä sokeriksi, ja sen jälkeen lääkitä liiasta sokerista aiheutunutta tautia.

– Harva lääkäri vielä tänäkään päivänä myöntää, että diabetes olisi ehkäistävissä ja hoidettavissa vähähiilihydraattipitoisella ruokavaliolla, hän huokaa.

– Mutta veikkaan, että kuluva vuosi tuo muutoksia ajattelutapaan myös Suomessa.

Reilussa vuodessa 30 kiloa kevyemmäksi

14 kuukauden kuluttua uuden dieetin aloittamisesta Kuuselan painoindeksi oli pudonnut 11 pykälää, 32:sta 21:een.

– Se onnistui, kun aloin syödä kirjaimellisesti sanottuna päinvastoin kuin Diabetesliiton ravitsemusihmiset ohjeistivat. Heidän mukaansa hiilihydraatteja tuli syödä 60 prosentin verran päivän energiamäärästä ja tyydyttyneiden rasvojen osuus sai olla vain 10 prosenttia. Minun ruokavalioni koostuu sen sijaan nykyisin siten, että noin 60 prosenttia energiasta tulee tyydyttyneistä rasvoista, ja niistäkin suurin osa eläinrasvoista, mikä on valtaosalle suomalaislääkäreistä kauhistus. Proteiinien osuus on noin 30 prosenttia ja hiilihydraattien 10, Kuusela selostaa.

Tällä hetkellä Kuuselan sokeri- ja kolesteroliarvot ovat niin hyvässä kunnossa, kuin ylipäätään on mahdollista. Vaikka verikokeiden tulokset puhuvat puolestaan, monen lääkärin on edelleen vaikeaa myöntää, että Kuuselan terveydentilan kohentuminen johtuu nimenomaan heidän vaarallisena pitämästään ruokavaliosta.

– Espanjalainen omalääkärini totesi minulle, että ruokavalioni on terveydelleni vaarallinen, mutta samaan hengenvetoon hän sanoi laboratorioarvojeni olevan erittäin hyvät. Kaksi vuotta myöhemmin sama lääkäri oli itsekin siirtynyt minun hänelle esittelemään ruokavalioon, ja laihtunut arviolta 30 kg, Kuusela kertoo.

– Tosin lääkäri sanoi, ettei voi suositella samaa potilailleen, koska kyseessä oleva ruokavalio on vastoin Espanjan virallisia ravitsemussuosituksia, hän lisää.

Studio55/Elina Rantalainen


Lue Jussi Tervosen tarina tästä:

Mullistava kirjauutuus. Markkinoiden ensimmäinen romaani painonhallinnasta. Suositun ravintokouluttajan ja toimittajan Christer Sundqvistin elämänmakuinen kirja laihduttamisesta ja terveydestä.

34-vuotias Jussi Tervonen on laihtunut yli 30 kiloa vajaan vuoden aikana. Jussi jätti lautaselta pois perunan, pastan ja riisin. Jussi kokee kuitenkin epävarmuutta, onko hän laihduttanut oikealla tavalla. Koululääketiedehän neuvoo laihduttaman toisin. Jussi etsii tukea ajatuksillensa kaveriltaan Ristolta, internetin keskustelupalstoilta, laihdutusryhmästä ja eläkkeellä olevalta sisätautien erikoislääkäriltä. Samaan aikaan Jussi ihastuu laihdutuspiirin Sinikkaan.

Tuskaillessa laihdutusasioiden kanssa Jussin henkinen kantti on kuitenkin koetuksella ja sekoilu internetissä vie Jussin sairasloman kautta epätasapainoon. Jussi ajautuu lopulta kaidalle polulle. Miten Jussin käy? Entäpä laihdutuksen? Selviääkö Jussille, missä painonhallinnassa oikein on kyse?

Vastaukset näihin kysymyksiin selviävät, kun tilaat kirjan Sietämätön leveys. Tarjolla on ainutlaatuinen kokemus ammentaa omaa ravintotietouttaan romaanin avulla - Tällaista kirjaa et ole lukenut koskaan aiemmin!


Lisää tietoa Sietämättömästä leveydestä:

10 kommenttia:

  1. Toivottavasti voin omaa tarinaani tänne kertoa.

    Ravinto-, treeni- ja terveysasiat ovat lähellä sydäntäni ja näistä on aina mielenkiintoista lukea ja oppia, sekä ennen kaikkea kokeilla itse.

    Olen joitain erilaisia ruokavalioita kokeillut ja oikeastaan aina syönyt elämässäni hyvin ja monipuolisesti. Einekset yms. eivät ole ikinä maistuneet.

    Erikoisemmista ruokavalioista olen kokeillut raakaa kasvisruokavaliota ja paleo/vähähiilihydraattista ruokavaliota olen kokeillut useaan kertaan. Joka kerta petyn siihen yhtä paljon.

    "Karppaamalla" saa itselleen tietyllä tavalla hyvän olon. Ei ole nälkä, iho ja hampaat tuntuvat voivan paremmin, eikä tule erityisemmin väsymystä päiväsaikaan.

    Mutta entä sitten kun se aiheuttaa unettomuutta, masennusta, suorituskyvyn heikkenemistä, libidon heikkenemistä jne?

    Voin allekirjoittaa nuo kaikki ylläolevat ja sen, että karppaus aiheutti kaiken. Sen jälkeen kun lisäsin kunnolla taas hiilareita, on elämä alkanut näyttämään paremmalta ja erityisen mukavaa on nukkua yönsä.

    On hienoa, että ihmiset saavat sairautensa kuriin ruokavaliolla, mutta kunhan eivät aiheuta uusia. Ennen kuin hyppää paleo-kelkkaan, kannattaa tutkia miten hiilarit vaikuttavat serotoniiniin ja miten hiilareiden suhde proteiiniin vaikuttaa testosteroniin. Uskoisin, että kukaan ei oikeasti halua kummankaan puutetta noista.

    Joten, omalle kohdalleni, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tuo niin parjattu ravintopyramidi on se paras vaihtoehto. Siihen kun lisää D-vitamiinia ja omega 3:a eikä kaihda rasvaa, niin terveellä ihmisellä se toimii kuin tauti.

    Don't believe the hype.

    - Joni

    VastaaPoista
  2. Jonilta tuli oikein hieno ja tasapainoittava kommentti. Me olemme niin erilaisia. Sinulle ei sopinut hiilihydraattien vähentäminen (VHH). Elämä on...

    Suuren luokan fanatismia esiintyy sekä VHH-piireissä, että Valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) suosijoiden kohdalla.

    VHH-piirit loukkaantuvat jos ilmoitetaan, että heidän ruokalautasessaan on pieninkin särö. Yhdellä VHH-gurulla on mennyt ortopedia ja ravitsemus sekaisin. Se on säälittävintä mahdollista räpellystä. VRN-piireissä ruoan ei tarvitse edes lautaselle päätyä, sillä tämän alan profeetat "osaavat" laskea päässään päin honkia muutenkin. En muista kokeneeni niin suurta osaamattomuutta, suoranaista idiotismia, kuin joidenkin VRN-piireissä rahansa tienaavien parissa. Luoja varjele meitä professoreiden lausunnoilta. Olen noista kaikkein älyttömimmistä lausunnoista kelpuuttanut kirjaani vain murto-osan. Fiktio ja fakta menee siinä kirjassa komeasti sekaisin. Jotkut ovat jopa pitäneet kirjastani.

    VastaaPoista
  3. "Tosin lääkäri sanoi, ettei voi suositella samaa potilailleen, koska kyseessä oleva ruokavalio on vastoin Espanjan virallisia ravitsemussuosituksia, hän lisää."

    Ihmeellinen kommentti. Mitä sitten jos pari ravitsemuspäättäjää suosittelee erilaista ruokavaliota? Näyttön perustuva lääketiede perustuu näyttöön, ei päättäjien mielipiteisiin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Jouduin ottamaan pois muutaman turhan tylyn viestin. Joillakin ihmisillä ei vain ole alkeellisimpiakaan käyttäytymistapoja ja laukovat mitä tahansa anonyymeinä MINUN palstallani. Blogi-isäntänä en voi tuollaista sallia. Mitä järkeä on pahoittaa muiden lukijoiden ja minun mieleni?

    VastaaPoista
  8. Ei ne kommentit olleet yhtään sen tylympiä kuin mitä itse vihjailet Heikkilästä kateuksissasi.

    Minkit, ruokavalio ja pää sekaisin yhä siellä päässä.

    VastaaPoista
  9. Onko sinulla Jussi Kuuselan lupa käyttää tarinaansa kirjasi markkinoinnissa?

    VastaaPoista
  10. Anonyymi on näköjään sen verran sitkeä sissi, että pieni vinkki epäsopivasta kommentista ei auttanut. Toivottavasti teen olosi autuaalliseksi kun sallin kommenttiesi julkaisun. Heikkilää en kommentoi. Näitä laihduttavia Jusseja löytyy...

    VastaaPoista