torstaina, elokuuta 30, 2012

Eutanasia on vaikea asia

**
Tämä juttu on ilmestynyt aiemmin Iltalehden blogissani, mutta tuon kirjoituksen myös tänne Veteraaniurheilija -blogiin, jotta voisimme käydä tästä tärkeästä aiheesta perusteellista keskustelua.

Terhokodin johtaja ja saattohoidon uranuurtajiin kuuluva ylilääkäri Juha Hänninen on julkaissut kirjan eutanasiasta. Käynnistän keskustelun tästä vaikeasta aiheesta.

Olin Juha Hännisen kirjan julkistamistilaisuudessa. Tilaisuudessa oli läsnä tuttu terveystoimittajien joukko. Myös arkkiatri Risto Pelkonen oli tullut kuuntelemaan ja kommentoimaan kirjan antia.

"Mikä on hyvä tapa kuolla?" kysyin itse Hänniseltä. Hän piti kysymystä erittäin vaikeana, mutta vastasi kertoneensa omassa hoitotestamentissaan miten hän haluaa kuolla ja toivoo muidenkin miettivän tätä vaihtoehtoa. Hyvä tapa kuolla voi olla sydänkohtaus pohjoiskarjalaiseen tyyliin: "Meillä kuuluu kuolla sydänkohtaukseen!"

Hyvä kuolema liittyy myös usein kunnian säilyttämiseen. Kulttuurissamme kasvojen menetys on pahinta, mitä voi tapahtua. Hännisen mukaan kuolemassa voi tehdä suuren teon (itsemurha) ja siten säilyttää kasvonsa. Tätä minä en ymmärrä.

Hänninen pyytää ajattelemaan omaa kuolemaa. Hänelle tämä on ehkä helpompaa. Onhan hän nähnyt niin monta kuolemaa. Voiko kuolemaan tottua?

"Hyvä kuolema on vaarallista otsikossa", huomautti arkkiatri Pelkonen lehdistötilaisuudessa 29.8.2012 ja jatkoi: "Onko tämä jo eutanasian myymistä?" Arkkiatri ja kirjan kirjoittaja vaihtoivat lisää repliikkejä muiden kuunnellessa henkeään pidätellen: "Milloin kuoleminen alkaa?" kysyi Pelkonen. Hänninen vastasi: "Olemme aiemminkin pohtineet tätä kysymystä. Kuoleminen alkaa kun ihminen syntyy."

Hänninen kertoi siitä miten hän nähtyään niin monta hankalaa kuolemaa, päätti kääntää takkinsa. Vastustettuaan saattohoitolääkärinä kohta 20 vuotta eutanasiaa, hän monien yllätykseksi muuttikin kantansa päinvastaiseksi vuonna 2011. Hänen mielestään oli hyvin imartelevaa kun keväällä 2012 Pohjolan lääkäripäivien yhteydessä Yle TV 1 iltauutislähetyksen pääaiheena oli Hännisen takinkäännös.

Hänninen on mahdollisesti tuomassa Suomeen Belgian eutanasiamallia. Asiaa valmistellan jo juristitasolla. Belgiassa lääkäriä ei voi pakottaa tekemään eutanasiaa eikä ketään muutakaan voi pakottaa avustamaan eutanasian toteuttamisessa. Kuolemantodistukseen kirjoitetaan, että potilaan kuolema oli luonnollinen vaikka sitä avustettaisiin. Belgiassa lääkärillä on lain suoma turva toteuttaa eutanasia. Hän ei tee rikosta autaaessaan potilastaan kuolemaan.

Avoimia kysymyksiä riittää:


  • Mitä on luonnollinen kuolema? 
  • Mistä asioista eutanasiassa saa julkisesti puhua, mikä on tabu? 
  • Laki eutanasiasta – onko sen aika Suomessa juuri nyt? 
  • Mihin sairauteen ihminen saa rauhassa kuolla? 
  • Pitääkö kuoleva tappaa janoon?
  • Nieletkö sinä tappavan tabletin, sitten jos toivoa paranemisesta ei enää ole?
  • Miten säilyttää arvokkuus kuoleman hetkellä?
  • Uskotko siihen, että laillistetulla armokuolemalla voitaisiin tehdä Suomessa rikoksia?
  • Onko ihmisellä oikeus päättää omasta elämästään?


Lopuksi vielä Hänniselle viimeinen sana: "Olen siis muuttanut mieleni ja kääntänyt takkini. Jos se, mitä kuoleva ihminen toivoo on kärsimystensä lopettaminen kuolemalla, tulee hänelle ensin tarjota kaikki vaihtoehdot kärsimyksen lievitykseen. Jos tämänkin jälkeen vain kuolema on mitä potilas haluaa, hänellä tulisi olla siihen mahdollisuus."


3 kommenttia:

  1. Olen ehdottomasti avustetun kuoleman kannalla, jos esimerkiksi vaikeaa ja parantumatonta sairautta poteva sellaista tahtoo ja on sen selvästi ilmaissut. Tästä olen myös kirjoittanut omassa blogissani useaan otteeseen.

    VastaaPoista
  2. Täällä Hollannissa jopa pari prosenttia ihmisistä kuolee eutanasiaan. Se merkitään täälläkin luonnolliseksi kuolemaksi, syynä perussairaus (esim. syöpäpotilaan kuolinsyyksi syöpä, jolloin vaikkapa henkivakuutuksella ei ole mitään valittamista). Eutanasia ei tosin tietääkseni vaadi tappavaa sairautta, ainoastaan sen, että lääkäreiden mielestä kärsimys on kestämätöntä ja potilas ymmärtää täysin tekemänsä päätöksen.

    On sinänsä mielenkiintoista, miten vahva kannatus eutanasialla on, lehtien gallupeissa yleensä 80-90 %, ja silti se ei vielä ole laillista. Lieköhän mitään muuta asiaa, jonka kannatus olisi noin voimakas, eikä se silti olisi sallittua?

    Suosittelen eutanasiasta Alzheimerin tautia sairastavan kirjailijan Terry Pratchettin tekemää dokumenttia (löytyy netistä), jossa hän mm. vierailee sveitsiläisessä eutanasiajärjestössä Dignitasissa ja jopa seuraa erästä eutanasiaa. Erittäin pysäyttävä ohjelma.

    VastaaPoista
  3. Myös vakavasti masentuneella ihmisellä elämä saattaa tuntua sietämättömältä, ja kärsimys saattaa olla kestämätöntä. Koskeeko Hollannin eutanasialaki tällaistakin?

    VastaaPoista