tiistaina, marraskuuta 01, 2016

Kelly Turner - Syövästä voi selvitä

29.10.2016 järjestettiin Helsingin kulttuuritalolla ”Syövästä voi selviytyä” -seminaari. Minulla oli mahdollisuus käydä seminaarissa ja kirjoitin tilaisuuden annista jo aiemminkin. Tässä blogikirjoituksessa kerron pääpuhuja tohtori Kelly A. Turnerin puheen pääkohdat.

Kelly Turner tuo toivoa syöpäpotilaalle

Syöpäsairauksiin erikoistunut tutkija (PhD) ja psykoterapeutti Kelly A. Turner (USA) vieraili ensimmäisen kerran Suomessa. Järjestäjien tapahtumainformaatiosta poimin perustietoja Turnerista.
Kelly Turner kiinnostui täydentävästä lääketieteestä suoritettuaan alemman korkeakoulututkinnon Harvardin yliopistossa. Kelly teki vapaaehtoistyötä lasten syöpäsairaalassa ja tunsi löytäneensä kutsumuksensa. Hän päätyi opiskelemaan syöpäsairauksien sosiaalityötä Kalifornian yliopistossa.
Kelly luki sattumalta kirjan, jonka aiheena oli odottamaton parantuminen syövästä ja se mullisti hänen elämänsä. Hän hämmästyi sitä, että syövästä yllättäen parantuneilta ei ollut kysytty miksi he olivat omasta mielestään parantuneet. Siitä tuli hänen väitöskirjansa aihe ja viime vuosikymmenen aikana hän on tutkinut ja analysoinut yli 1500 odottamatonta remissiota kymmenessä eri maassa.
Kelly kokosi tutkimustuloksensa Radical Remission -kirjaansa. Kirja ilmestyi vuonna 2014 ja nousi nopeasti New York Times bestselleriksi. Se on käännetty 20 kielelle ja kirjan suomennos Syövästä voi selviytyä – Yhdeksän polkua yllättävään paranemiseen, ilmestyi alkuvuodesta 2016 (Otava). Kirja kertoo Kellyn haastattelemien ihmisten selviytymistarinat ja esittelee yhdeksän yhteistä avaintekijää syövästä paranemiseen.
Kelly on myös perustanut The Radical Remission Project -nimisen interaktiivisen verkkosivuston, jonka tarkoituksena on antaa apua ja tietoa syöpään sairastuneille. Samalla sivusto toimii tietokantana remissiotapausselostuksia varten www.radicalremission.com.
Kellyn kirjassa esille tulleet yhdeksän selviytymiskeinoa olivat myös pohjana hänen esitykselleen kulttuuritalolla.
Ja nyt mielenkiintoisen esityksen kimppuun! Kelly puhui selkeää englantia.

Syöpäpotilaan radikaali parantuminen

Kelly Turner aloitti puhumalla yleisesti radikaalista parantumisesta (radical remission). Hän kehotti tekemään aiheesta tieteellisiä hakuja mieluummin termeillä ”spontaneous remission”. Tällä hetkellä löytyy PubMed -tietokannasta tällä haulla 21 097 tieteellistä artikkelia, joista kirjoituksista 9 466 on syöpään liittyviä.
Turner piti termiä spontaani parantuminen aika huonona, sillä se ei oikein vastaa arkitodellisuutta. Eräs potilas oli kertonut hänelle mm. tämän: ”Minä tein rajusti töitä selviytyäkseni syövästäni, se ei ollut mitään spontaania toimintaa!” Syövästä parantuminen on enemminkin radikaalia, suuria muutoksia elämään tuovia tapahtumia ihmisten elämässä.
Kuinka usein syöpä paranee radikaalisti? Emme tiedä, Kelly vastasi omaan kysymykseensä. Ei ole olemassa mitään kattavaa rekisteriä näistä tapauksista, tai niitä tilastoidaan virheellisesti (aliraportointia). Syypäänä liian alhaiseen raportointiin on lääkäreiden kiireet. He eivät ehdi tehdä tapausselostuksia näistä syövästä parantuneista ihmisistä ja valitettavasti saadakseen eniten huomiota, tapausselostukset pitäisi julkaista tiedelehdessä. Kelly kertoi aktiivisten syövästä selvinneiden kirjoittaneen välillä tapausselostuksen yhdessä lääkärin kanssa!
Ihmiset parantuvat siis yht’äkkiä, radikaalisti syövästään, välillä ihmeen tapaisesti. Kun Kelly tutki väitöskirjaansa varten näitä parantumistapauksia, hän havaitsi, että oli löydettävissä 9 yhdistävää tekijää noissa tapauksissa. Kaiken kaikkiaan löytyi noin 75 erilaista tekijää, mutta kaikissa niissä tapauksissa, jolloin syöpä oli parantunut, oli siis löydettävissä yhdeksän yhdistävää tekijää. Näiden selviytymispolkujen kanssa menee nyt tovi! Katson muistiinpanojani ja Otavan kääntämästä Kellyn kirjasta tarkistan olinko ymmärtänyt asiat oikein.

Osa I. Perustan luominen parantumiselle (Setting the formation)

Polku numero 1: Vahva halu elää

Ensimmäinen yhdistävä tekijä näissä parantumistapauksissa ja ehdottoman tärkeä perustan luomisessa oli voimakas halu elää. Elämisen halu oli enemmän kuin pelkkää kuolemaa vastaan taistelua. Potilaalla saattoi olla nuoria lapsia, joiden varttumista kiihkeästi halusi seurata tai muu vahva syy pysyä elossa.
Kelly mainitsi tutkimuksia missä masentuneet potilaat olivat paljon suuremmassa vaarassa kuolla kun samoissa olosuhteissa eläneet elämänmyönteiset ihmiset. Kun elämänhalu masennuksesta johtuen sammui, oli vaarassa kuolla aiemmin kuin ehkä oli tarkoitus.
Kellyn haastatteluista ilmeni, että syövästä odottamatta selviytyneet eivät ilmaisseet tunteneensa kuolemanpelkoa vaan ennemminkin vahvaa elämänhalua. Jotkut ilmaisivat kuoleman tarkoittavan vain siirtymistä jonnekin muualle sitten kun sen aika koitti. Siihen asti nämä ihmiset keräsivät intoa ja iloa lapsistaan, harrastuksistaan tai vaikka luonnosta.
Esimerkkinä tällaisesta, Kelly kertoi Glenn Sabinin tarinan (löytyy kirjasta). Glenn halusi niin kovasti saada lapsia ja nähdä niiden kasvavan, että hän kehitti kokonaisvaltaisen hoito-ohjelman itselleen. Hänellä oli parantumaton krooninen lymfaattinen leukemia. Glenn ei käyttänyt mitään perinteisiä hoitomenetelmiä, kuten sytostaatteja tai luuydinsiirtoa. Omasta mielestään hän parani tajutessaan mikä voima mielellä on kehoon.  Hän uskoi, että aivoillamme on sisäsyntyiset mahdollisuudet kehon parantamiseen. Kaikkien tautien parantuminen lähtee levollisesta, kaikista kahleista vapaasta mielentilasta sekä voimakkaasta elämänhalusta. Glennin alkuperäisestä diagnoosista on yli 22 vuotta ja hän sanoo olevansa ennemminkin syövästä ”vahvistunut” kuin sen selättänyt! Kaivoin netistä tämän tiedon Glennistä.

Polku numero 2: Ota vastuu omasta terveydestäsi

Odottamattoman parantumisen kokeneet olivat niitä ”hankalia” potilaita, jotka eivät suostuneet kaikkeen, mitä heitä hoitavat lääkärit heille ehdottivat. He ottivat parantumiseensa aktiivisen roolin. Hankkivat itse tietoa sairaudestaan ja käänsivät ihan jokaisen kiven, löytyisikö sieltä tepsivä hoito esimerkiksi koululääketieteen ulkopuolelta. Avuttomasta potilaasta tuleekin oman sairautensa huippuasiantuntija!
Esimerkkinä tällaisesta tapauksesta Kelly kertoi Vanessa Lukes -nimisen henkilön tarinan. Hänellä oli pitkälle edennyt syöpä suolistossa. Löysin hänet netistä. Vanessalla oli tunnelukkoja kehossaan, sillä hän ei ollut kunnolla käynyt läpi isänsä kuolemaa. Hän opetteli erilaisia itämaisia tekniikoita millä hallita mieltään ja saavuttaa täydellisempi keho-mieli -yhteys. Hän on kehittänyt ajatustensa kontrollista taitolajin ja siinä sivussa parantunut syövästä.
Kelly pitää siis erityisen tärkeänä, ettei jää passiiviseksi potilaaksi, vaan otetaan nopeasti asiat haltuun ja ollaan halukkaita tekemään muutoksia elämässä. Valitettavasti koululääketiede ei yleensä korosta tätä asiaa. Useasti ainoat keinot ovat nopeavaikutteisten haittavaikutuksia aiheuttavien lääkkeiden määrääminen ja syövän leikkaaminen sekä säteilyttäminen. Jotkut löytävät stressin lieventämisestä ja rauhallisemmasta elämäntyylistä polun parantumiseen.

Polku numero 3: Ota vastaan sosiaalinen tuki

Toisten ihmisten tuki ja huolenpito on tärkeää silloin kun ihminen sairastuu. Rakkaiden ystävien ympäröimänä on mahdollisuus parantua syövästäkin. Sellaisia ystäviä tarvitaan, jotka valmistavat ruokaa sinulle silloin kun sinulla on sytostaattihoidot menossa, peittelevät sinut sänkyyn silloin kun et enää jaksa mitään ja juoksevat virastoissa toimittamassa heidän puolestaan kaikenlaisia byrokraattisia viranomaisjuttuja.
Kelly on tavannut ihmisiä, jotka sanovat ihmisten rakkauden parantaneen heidän syöpänsä. Näistä tapauksista löytyy tutkittua tietoa. Hae esimerkiksi täältä.  Kelly puhui niistä kansoista, joissa eletään epätavallisen useasti yli 100-vuotiaiksi. Näitä kansoja yhdisti mm. se asia, että asuivat tiivissä yhteisössä missä oli runsaasti sosiaalista kanssakäymistä vauvasta vaariin.
Tapausselostuksena Kelly kertoi Kathryn Alexanderin tarinan (löytyy myös kirjasta). Kathryn oli köyhä, eikä hänellä ollut sairasvakuutusta. Sairastuessaan maksasyöpään hän viivytti hoitoihin menemistä juuri tämän takia. Hän sai kuitenkin odottamattoman paljon taloudellistakin tukea seurakunnaltaan (hän on kristitty) ja valtavan määrän rakkautta ja huolenpitoa ystäviltään. Sana pistettiin kiertämään ja Kathrynille tulvi rahaa ja henkistä tukea. Rahallinen tuki teki häneen suuren vaikutuksen ja pisti hänet nöyränä toteamaan, että on todellakin sellaisia ihmisiä, jotka antavat rahaa sen takia koska välittävät ihmisestä. Kathryn täyttyi kiitollisuudella ja kokeili holistisia hoitomenetelmiä. Rukouksen ja rakkaudellisen tuen lisäksi hän otti erästä aloe vera -valmistetta ja riisilesitiinivalmistetta sytostaattien sijasta ja hän koki radikaalin remission.

Osa II. Fyysiset tekijät

Polku numero 4: Muuta radikaalisti ruokavaliosi

Hippokrates ei turhaan sanonut, että ruoka olkoon lääkkeemme. Yhteistä parantumistapauksissa oli perin juurin muuttunut ruokavalio. Kelly kertoi kauhean epäterveellisen amerikkalaisen perusruokavalion sairastuttavasta vaikutuksesta. Syöpäpotilaan on tehtävä toisin kuin valtaväestölle on opetettu.
Kelly havaitsi, että vähentämisen tarvetta (jopa täydellistä poistamista ruokavaliosta oli hyvä harkita) oli näissä ruoka-aineissa: prosessoitu punainen liha, vehnävalmisteet, makeiset ja maitotuotteet.
Sen sijaan tärkeää oli syödä paljon enemmän kasviksia ja hedelmiä. Joissakin tapauksissa apu löytyi kasvisvoittoisesta raakaravinnosta, joskus piti jopa jättää makeat hedelmät pois ja siirtyä ketogeeniselle ruokavaliolle (lue tästä ruokavaliosta esimerkiksi tästä). Tärkeää oli syödä kaikki luomuna ja puhdasta juomavettä oli juotava.
Kelly mainitsi tärkeänä korjaustoimenpiteenä suoliston bakteeritoiminnan (microbiome). Monet syöpäpotilaat nauttivatkin pre- ja probiootteja pistämällä suoliston esimerkilliseen kuntoon.
Tapausselostuksena mainittiin Larry Jones, jolla oli pitkälle edennyt eturauhassyöpä. Hän ei halunnut leikkaukseen, vaan valitsi radikaalin ruokavalioratkaisun. Hän siirtyi Gersonin dieetille ja paransi syöpänsä pääasiassa nauttimalla porkkanamehuja. Lue lisää hänen tapauksestaan tästä.
Joka aterialla on syytä nauttia yli puolet vihanneksina

Polku numero 5: Käytä kasvirohdoksia ja ravintolisiä

Syöpää vastaan oli hyvä edetä puhdistavien yrttien ja runsaasti vitamiineja sisältävien ravintolisien avulla. Mielenkiintoisena yksityiskohtana tarjottiin ajatusta siitä, että ravintolisien ja yrttien suhteen olisi hyvä jos ne olisivat mahdollisimman lähellä potilaan kotimaata tuotettuja.
Ravintolisien kanssa pitää olla tarkkana ja ammattilaisten apu on tarpeen. Kelly tiesi tapauksista missä sytostattien kanssa yhdessä otetut ravintolisät ja yrtit aiheuttavat maksan vakavia toimintahäiriöitä. Todennäköisesti maksaa rasittaa eniten sytostaatit.
Kelly oli huolissaan nykyhedelmien  ja kasvisten ravintopitoisuuksista. Ratkaisuna hän näki alkuperäisyyden ja luonnonmukaisuuden korostamisen ja ravintolisien käytön.
Tapausselostuksena oli Ann Fonfan selviytyminen rintasyövästä. Luontaistuotteet olivat ratkaiseva tekijä odottamattomassa remissiossa. Herkistyneenä kemikaaleille hän ei leikkauksen jälkeen suostunut sytostaattihoitoon, eikä hän myöskään halunnut sädetyshoitoa. Tällainen hankalaksi potilaaksi heittäytyminen oli pahasti kostautua, sillä syöpä uusiutui moneen kertaan. Uusia leikkauksia tehtiin ja tilanne tuntui epätoivoiselta. Silloin Ann koki parhaimmaksi vaihtoehtoisiin menetelmiin tutustumisen. Hän tapasi lopulta kiinalaisen rohdosparantajan (tohtori Wong), joka yrteillään sai hänen kehonsa täyteen näppylöitä. Yrttihoitoa kuitenkin jatkettiin ja näppylät hävisivät vähitellen. Siinä sivussa syöpä myös kieltäytyi uusiutumasta. Yhdessä muiden elämäntapamuutosten kanssa, Ann on pysynyt elossa ja on nyt terve.
Ann Fonfa oli siis pitänyt syöpänsä kurissa viisi vuotta ruokavalion, liikunnan, stressinhallinnan ja ravintolisien ansiosta, mutta vasta kiinalaisten kasvirohdosten tultua mukaan kuvioihin hänen immuunijärjestelmänsä pystyi hankkiutumaan kokonaan eroon syövästä. Ann on ollut terve yli 14 vuotta. Hän toimii eräässä hyväntekeväisyysprojektissa, joka jakaa syöpäpotilaille ilmaiseksi tietoa täydentävistä syöpähoidoista.
Tämä polku terveyteen päättyi Kellyn joka-aamuiseen vinkkiin: nauti raikasta ja lämmintä (lukewarm) vettä, johon puristat hieman sitruunaa.

Polku numero 6: Luota intuitioon

Moni on kadottanut yhteytensä vaistoihin ja intuitioon. Tämä on valitettavaa, sillä intuitiivisesti moni osaisi valita itselleen parhaimmat selviytymiskeinot. He löytäisivät tavallaan kadonneen aistinsa (sisäisen äänensä) ja lähtisivät pois vaaran tieltä parantumisen polulle.
Kelly puhui eräästä henkilöstä, joka aavisti asuvansa väärässä talossa. Hänen sisäinen äänensä sanoi: ”Muuta pois!”. Kun hän sitten muutti pois, havaittiin talossa vakava homevaurio, joka mahdollisesti oli aiheuttanut syövän ja estänyt häntä parantumasta. Vaiston/intuition ohjaamana hän muutti terveeseen taloon ja parantui myös syövästään.
Intuition saa syöpähoidossa päälle rentoutumalla ja kysymällä kaksi kysymystä: 1) miksi tämä haaste tuli elämääni? ja 2) mitä minä teen tälle haasteelle?
Kirjassa on erinomaisen kiintoisa luku ”Tiede ja intuitio”, joka on riittävä syy hankkia koko kirja!

Osa III. Henkiset tekijät

Polku numero 7: Vapauta tukahdetut tunteet

Kelly oli vahvasti sitä mieltä, että tervehtymistämme estää tunnelukkojen olemassaolo. Jos esimerkiksi pidätämme kiukkuamme vuositolkulla, niin se myrkyttää koko kehomme. Näistä ”myrkyistä” pitää päästä eroon.
Näin teki mm. syöpään sairastunut Emily -niminen henkilö, joka reiki -hoitomenetelmän avulla pääsi eroon niistä ilkeistä tunteista, jotka liittyivät ikävästi sujuneeseen avioeroon. ”Minun on puhdistettava tämä avioero pois kehostani ja mielestäni”, Emily oivalsi.
Parasta mahdollista tunteiden vapauttamista voi kokea tanssin tai muun liikunnan avulla. Kellyllä on tapana tanssia itsekseen pitkiä hetkiä.

Polku numero 8: Kehitä myönteisiä tunteita

On hyvä päivittäin harjoitella myönteistä ajattelua. Ei tarkoita sitä, että ollaan koko ajan onnellisia, vaan sitä, että edes viiden minuutin verran ajattelee myönteisesti. Silloin tankkaat viideksi minuutiksi immuunijärjestelmääsi huipputason polttoaineella.
Kelly mainitsi tutkimuksesta missä korvattiin kemoterapia nauramisella.  Näin teki Gemma -niminen potilas, jolla oli munasarjoissa syöpä. Hän nauroi syöpänsä pois! Gemmasta on kirjoitettu kirja.
Kelly harjoitteli kanssamme naurua kertomalla vitsin. Hän myönsi nöyrästi olevansa huono vitsien kertoja ja niin siinä kyllä kävi, että yleisön nauru oli kohteliasta tekonaurua. Mutta sekin kuulemma toimii!

Polku numero 9: Syvennä henkisyyttäsi

Tätä polkua kannattaa astella. Ei tarvitse hurahtaa uskoon, vaikka se onkin hyvä asia. Riittää kun löytää oman henkisyytensä esimerkiksi meditoimalla ja viettäen arvokasta aikaa itsensä ja ylevien ajatuksiensa kanssa.
Henkisyyttä Kelly lähestyi äärimmäisen varovaisesti. Asia johtui siitä, että hänellä oli omakohtaista kokemusta asiasta. Usein riitti, että joku huoneessa lausui sanan ”henkiparannus”, ja niin huone jakautui kahtia! Henkisyyteen vahvasti suuntautuneet terästäytyivät välittömästi, kun taas ne, jotka eivät uskoneet henkisyyden merkitykseen (tai heillä oli ikäviä kokemuksia henkisyydestä) vaikenivat mielenosoituksellisesti tai lausuivat asiasta jotain ärsyttävää.
Henkisyyttä on tieteellisesti tutkittu ja todistuskappaleita löytyy jopa epigenetiikasta. Henkisyys on siis vahvasti olemassa, jopa geenejämme kytkemässä päälle ja pois. Ei ihme, että henkisyys auttaa myös syövänkarkotuksessa.
Tapausselostuksena oli Donna -niminen henkilö (olisi pitänyt löytyä kirjasta, mutta olen ehkä ymmärtänyt asian väärin, ei ollut kirjassa). Joka tapauksessa, Donna sai kuulla, että Jumala on koko ajan hänen mukanaan. Häntä ei jätetä yksin. Tämä antoi niin syvällisen rauhan tunteen Donnalle, että se oli tärkeänä tekijänä hänen tervehtymisessään. Löysin Donnan tarinan lopulta netistä.
Kirjassa on tarjolla sen sijaan Matthew’n tarina, joka on uskomattoman hieno! Terminaalivaiheen aivosyöpää sairastava Matthew valitsee saattohoidon omassa kodissaan. Hänellä ei ole mitään menetettävää, joten hän päättää aloittaa päivittäiset henkiset harjoitukset.
Matthew oli etsinyt internetistä kaikkea mahdollista apua parantumattomaan aivosyöpäänsä. Oli myös huijaajia liikkeellä, hän sai havaita. Eräänä päivänä hänen ystävänsä sai voimakkaan intuition. Matthewn oli mentävä Brasiliaan tapaamaan erästä henkilöä nimeltään Joao de Deus. Kuka ihme se oli, kysyi Matthew.
Matthew otti selvää tästä Jumalan miehestä ja monien vaiheiden jälkeen etsiytyi tämän henkilön luokse Brasiliaan. Siellä hän sai voimakkaan uskonnollisen kokemuksen myötä erittäin vahvan halun elää. Pitkän jonotuksen jälkeen Matthew lopulta pääsi Joao de Deusin eteen. Tämä tarkasteli häntä pitkään ja antoi sitten voimakkaan energiaryöpsähdyksen. Sitten hän sanoi tulkin välityksellä, että hänen pitäisi ottaa energisoitua kärsimyskukkarohdosta päivittäin. Lisäksi hänen pitäisi ruveta meditoimaan suuressa meditaatiohuoneessa, joka oli siellä Deusin klinikalla.
Matthew teki niin kuin käskettiin. Otti sitä rohdosta ja vietti aikaa meditaatiohuoneessa. Sitten alkoi tapahtua! Voitte lukea kirjasta miten sen kolmen kuukauden ajan, jonka Matthew oli Deusin klinikalla, siellä annetut ”energialeikkaukset”, rohdosjuomat ja meditaatio paransi aivosyövän kokonaan.
Kelly lopetti erinomaisen esitelmänsä kertoen hieman jatkosuunnitelmistaan ja vastasi muutamaan yleisökysymykseen.
Suosittelen kirjan hankkimista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti