lauantaina, joulukuuta 19, 2009

Ensimmäinen suomalainen VHH-tutkimus on nähnyt päivänvalon

*
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa
on tehty lajissaan ensimmäinen tutkimus Suomessa paljon keskustelua aiheuttaneesta vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta (VHH). Ruokavaliolla oli edullisia vaikutuksia aikuisten ylipainoon ja terveyteen. Vähähiilihydraattisia ruokavalioita (niitä on useita erilaisia) voidaan suositella ylipainoisille henkilöille. Laihdutustulokset olivat erinomaisia.

Fysioterapiaopiskelijat Heikki Laatikainen ja Johanna Joutsen ovat 18.12.2009 julkaisseet tutkimuksensa "KARPPAUS KANNATTAA! : Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden vaikutus aikuisten ylipainoon ja terveyteen pitkällä aikavälillä" Jyväskylän ammattikorkeakoulun palvelimella. Voit lukea koko tutkimuksen tästä (PDF-tiedosto).

Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden suosio on kasvanut merkittävästi viime aikoina. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia VHH-ruokavalioiden vaikutuksia aikuisten ylipainoon ja terveyteen. Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että VHH:sta on saatu apua ylipainon hoidossa ja terveyden edistämisessä. Suomessa VHH:sta ei ole tehty pidemmän aikavälin tutkimuksia aikaisemmin. Tämän vuoksi päädyttiin tekemään kyselytutkimus VHH:ta pidempään noudattaneille aikuisille.

Kyselytutkimukseen osallistui yhdeksän henkilöä, jotka olivat iältään 20–50-vuotiaita. He olivat noudattaneet VHH:ta vähintään kaksi vuotta, ja he olivat olleet ylipainoisia ennen siirtymistään VHH:lle. Kyselytutkimuksessa käsiteltiin neljää pääteemaa, joita olivat painonhallinta, ruokatottumukset, terveydentila ja yleinen hyvinvointi sekä liikuntatottumukset. Kyselytutkimus toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella.

Kyselytutkimuksen johtopäätöksinä oli, että VHH:lla oli edullisia vaikutuksia aikuisten ylipainoon ja terveyteen. Vastaajien laihdutustulokset olivat erinomaisia ja terveyttä edistäviä vaikutuksia havaittiin useilla vastaajilla. Vastausten perusteella liikunnan merkitys painonpudotuksessa ja terveyden edistämisessä oli huomattavasti pienempi kuin VHH:lla. Tätä ruokavalioita voidaan suositella ylipainoisille henkilöille.

Fysioterapeuttien koulutusohjelmassa ei käsitellä ravitsemustieteitä juuri ollenkaan. Fysioterapeuteilla olisi tärkeää olla valmiuksia antaa ravitsemusneuvontaa ylipainoisille asiakkaille osana kokonaisvaltaista fysioterapiaa. Tämä opinnäytetyö antaa päivitettyä tietoa ylipainon hoitoon sekä terveyden edistämiseen ravitsemuksen avulla.

Lähde: Johanna Joutsen ja Heikki Laatikainen; KARPPAUS KANNATTAA! Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden vaikutus aikuisten ylipainoon ja terveyteen pitkällä aikavälillä. Opinnäytetyö, Fysioterapian koulutusohjelma, Hyvinvointiyksikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 70 s., 2009

Muita kirjoituksiani VHH:sta:

perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Diabeetikkourheilijan VHH-kokeilu

**
Tätä 30.11.2009 ilmestynyttä kirjoitusta on päivitetty tärkeällä tiedolla 17.12.2009 ja 18.12.2009

LUKEKAA TÄMÄ TARKKAAN ERITYISESTI JOS TEILLÄ ON DIABETES!

HUOMIO, HUOMIO DIABETESLIITTO, TERVEYSTOIMITTAJAT JA DIABETESTA TUTKIVAT SEKÄ SEN PARISSA TYÖTÄ TEKEVÄT!

Jaakko Metsälehto kommentoi opinnäytettään (17.12.2009): Olen suurella mielenkiinnolla seurannut kokeiluni aikaansaamaa keskustelua. Entistä vakuuttuneemmaksi tulen, että kunnollinen tutkimus tarvittaisiin. Tuntuu, että osallistujia kyllä löytyisi, kun siihen saisi jonkinlaisen virallisen valvovan asiantuntijatahon mukaan. 46-vuotiaan anonyymin kirjoitus tuntui hyvin läheiseltä.

Haluaisin uusille kokeilijoille sanoa, että VHH-ruokavaliollakaan kaikki ei mene niin suoraviivaisesti ja ehkä kokeiluni aikana sokeriarvojen vaihtelu ja insuliinin väheneminen ehkä korostui. Myös perinteisellä ”virallisella” ruokavaliolla ainakin vaihtelut pienenevät, kun alat tarkkaan asioita laskemaan ja mittaamaan. Eli diabeetikolle ensiarvoisen tärkeätä on laskea ja seurata.

Kun vähennät hiilarimäärää esim. 200g, niin ensi ajatus on, että ruokainsuliinimäärä menee hyvin pieneksi, mutta ei se menekään niin suoraviivaisesti. Meille diabeetikoille hyvin vähän kerrotaan proteiinin vaikutuksesta sokeritasapainoon. Kokeilun aikana mittasin ja ihmettelin, miksi pelkkä kala-ateria nosti sokeritason korkeimmilleen vasta 5h kuluttua syönnistä.

Näkisin proteiinitankkauksen melkein turvallisempana ennen raskasta liikuntaa. Tästä oli kokeilu, jolloin olin Luostolla hiihtelemässä, söin tukevan proteiini/rasvapitoisen ( ei leipää/puuroa) buffet aamiaisen, insuliinia pistin pari yksikköä. Parin tunnin jälkeen mittasin sokerilukeman 4,9. Lähdin hiihtämään, varalla oli proteiini/hiilaripitoisia patukkoja ja hedelmiä sekä vettä. Hiihdin raskaassa nollakelissä 3h ja tarkoituksellisesti pysähdyin vain juomaan vettä, koska mitään ihmeempää väsymystä en tuntenut. Palattuani mittasin sokeriarvon eli n. 5,5h:n jälkeen proteiini/rasvapitoisesta aamiaisesta. Sokeriarvo oli 5,6!

Ensimmäisen kerran Christer Sundqvist kertoi minulle - proteiini myös muuttuu sokeriksi ja nostaa sokeriarvoja, jota kokeiluni selkeästi osoitti. Mielestäni proteiinin vaikutuksesta sokeritasapainoon pitäisi puhua enemmän. Enemmän puhutaan kuitupitoisista hiilareista, "syö niitä ne nostavat sokeritasoja hitaammin".

Mielestäni proteiinipitoinen ruoka vaikuttaa vielä hitaammin! Sanon kuitenkin "mielestäni" - näin olen kokenut, mutta juuri tällaisia asioita pitäisi tutkia ja on todella surullista, jos näin vakavan sairauden yhteydessä asiaa ei katsota tutkimisen arvoiseksi.

Jatkan VHH kokeiluani, en kuitenkaan mene alle 100g/pv hiilareissa, koska silloin pitää olla hyvin tarkka myös hedelmien ja jopa vihannesten kanssa. Tällä VHH - ohjelmalla tunnen oloni turvallisemmaksi, heilahtelut ovat selvästi pienemmät, tietenkin myös siksi, että seuraan asioita tarkemmin.


Nimimerkki Westie kirjoitti 18.12.2009 (tunnen hänet ja olen oppinut luottamaan hänen antamaan tietoon, lukekaa tarkkaan!): Diabetesliitolla yms. ei ole kiinnostusta selvittää voisiko diabeetikon tilannetta parantaa (niin kuin tässä on toimittu), vaan ajatellaan että parhaat keinot on jo käytössä. Potilaiden on tehtävä parannukset itse ja itsellään kokeillen. Käytännön havainnot kertovat että sokeritasapainon löytäminen on mahdollista ja silloin liikutaan jo hyvin lähellä terveen lukemia, mikä on kai tavoitteena yleensäkin.

Diabeteshan on periaatteessa yksinkertainen sairaus mutta kuitenkin samalla kovin monimutkainen. Insuliinin tuotanto on riittämätöntä (tyyppi 1) tai sen teho on heikentynyt kudoksissa (tyyppi 2).

Molemmissa tapauksissa on seurauksena kohonnut verensokeri sekä villiintynyt rasvan ja proteiinien pilkkoutuminen kudoksista.

Lisäämällä insuliinia rasva pysyy kudoksissa, lihakset eivät "liukene" ja lisäksi sokerin tuotanto sekä vapauttaminen verenkiertoon pysyy kontrollissa.

Insuliinia lisäämällä homma siis toimii. Siitähän oli puute.

Diabeetikolla keskeisin ongelma on se että sokeria on elimistössä liikaa ja toisaalta runsas vapaiden rasvahappojen määrän lisääntyminen verenkierrossa johtaa siihen että muodostunutta sokeria ei voida käyttää energiaksi. Sokeri jää tukkimaan hiussuonia (glykaatio) sekä heikentämään muutenkin diabeetikon terveyttä.

Liian aktiivinen lipolyysi on siis se mikä lisää verensokeriongelmia, koska silloin rasva ohittaa glukoosin oksidatiivista käyttöä sen tärkeimmissä kohteissa kuten lihaksissa ja muissa kudoksissa.

Liiallinen vapaiden rasvahappojen määrä verenkierrossa on siis se mikä saa aikaan diabeetikon kohonneen verensokerin.

Tämän vuoksi on hyvin järkevää ja tärkeää vähentää sokerikuormaa, jolloin on helpompaa annostella insuliinia hallitusti ja estää rasvan liiallinen virta verenkiertoon.

Järkevältä kuulostaa myös sokerivarantojen täydentäminen syödyllä proteiinilla lihasten sijaan. Näin onnistutaan elimistön omalla toimivalla säätelyllä estämään verensokerin lasku liian alas ihan ilman ulkoista apua, vaikka kyseessä olisi raskas liikunta.

Onkohan tämä kuvio liian vaikea ymmärrettäväksi vai mikä tässä mättää?

Tässä tämä alkuperäinen 30.11.2009 julkaistu palkittu kirjoitus:
Lapin urheiluopisto toteuttaa
FT Christer Sundqvistin ja Marja Immosen ideoimaa vuoden verran kestävää ravintovalmennuksen täydennyskoulutusta. Muutaman päivän aikana saat terveysblogistani lukea mitä opiskelijat ovat saaneet vuoden aikana aikaiseksi. Tänään on esittelyssä hyvä ystäväni veteraaniurheilija Jaakko Metsälehto ja hänen opinnäytteensä. Ennakkoluulottomasti olemme tarjonneet aina koulutuksen loppuseminaariin kiinnostavia näkökulmia. Perjantaina tähtivieraana oli "Suomen Tarzan" Olli Posti. Hän kirjoittaa omassa blogissaan tapahtumasta ja haastattelee Metsälehtoa.

Yhteenveto Jaakko Metsälehdon havainnoista
Vuoden 2009 ravintovalmentakoulutuksen parhaaksi opinnäytteeksi valittiin Jaakko Metsälehdon työ ”Vähähiilihydraattisen ruokavalion käyttö diabetes 1:stä sairastavalla veteraaniurheilijalla”. Tyypin 1 diabetesta sairastava aktiivinen veteraaniurheilija (moniottelija) halusi selvittää sopiiko hänelle vähähiilihydraattinen ruokavalio (VHH), voiko se vähentää vaarallisen matalien (hypoglykemia) ja korkeiden (hyperglykemia) sokeriarvojen esiintymistä ja voiko hän toteuttaa varsin intensiivistä urheiluharjoittelua VHH-ruokavalion aikana.
Metsälehdon työssä löytyi tukea ajatukselle, että VHH-ruokavaliolla voidaan menestyksellisesti edistää diabeetikon terveyttä. Esitelmässään Metsälehto esitti valittelunsa siitä, että hän ei ollut aiemmin tätä vaihtoehtoa kokeillut. Hän ei millään pystynyt ymmärtämään miksi Diabetesliitto vaikenee ruokavaliohoidosta, jossa vähennetään hiilihydraattien saantia. Käsittämättömänä hän piti liiton vihamielistä asennetta tätä ruokavaliota kohtaan. Metsälehto aikoo jatkaa VHH-ruokavalion käyttöä jatkossakin. Ruokavaliomuutoksen myötä ruokainsuliinin määrä laski noin puolella ja kokonaisinsuliinimäärä noin 40 prosenttia. Sokeritasapaino vaihteli tutkimusjakson aikana selvästi vähemmän ja vaarallisen korkeita matalia ja korkeita sokeriarvoja ei ollut lainkaan. Veren rasva- ja kolesteroliarvoissa ei havaittu mitään haitallisia muutoksia, päinvastoin arvot paranivat vähäsen. Urheiluharjoitukset sujuivat entiseen malliin ja hyppylajeissa saavutettiin ajankohtaan nähden yllättävän hyviä tuloksia. Paino laski alussa jopa hälyttävän paljon ja rasvaprosentti meni kovin matalaksi. Tilanne korjaantui kun Metsälehto lisäsi ruoka-annosten kokoa. Hiilihydraatteja runsaasti nauttimaan oppinut urheilija erehtyy herkästi vähentämään annoskokoja liiaksikin. VHH-ruokavaliossa suojaravintoaineiden saanti oli kaikilta osin riittävää.

Tutkimuksen lähtökohdat
Tässä uunituoreen ravintovalmentaja Metsälehdon havainnot VHH-ruokavalion käytöstä itsellään. Ravintovalmentajakoulutuksen vastuuopettaja FT Christer Sundqvist suositteli Metsälehdolle tutustumista A**** H********n kirjoihin (erityisesti ”Diabeteksen hoito ruokavaliolla”), kansainvälisiin diabetestutkimuksiin ja tarjosi omia havaintojaan VHH-ruokavaliosta hänen käyttöönsä. Mitenkään helppoa ei ollut toteuttaa hoitoa vakavaan sairauteen koululääketieteestä poikkeavalla tavalla. Metsälehto kaipaili diabeetikkoryhmän (Diabetesliiton) tukea kokeiluilleen ja piti hankalana, että ei ollut mitään lääkäriä ohjaamassa kokeiluja. Hän oli pitkälti omien tuntemuksiensa, sokerimittarinsa ja opettajansa armoilla. Lisää jännitteitä kokeiluun toi hiilihydraattien korostunut rooli urheilussa ja lääkäri A***** H******n keski-iän jättäneiden kilpaurheilun kyseenalaistaminen.

Perustietoa tyypin 1 diabeteksesta
Tyypin 1 diabetesta hoidetaan insuliinilla, joka auttaa elimistöä käyttämään glukoosia eli sokeria energianlähteenä. Imeytymisominaisuuksiensa vuoksi insuliinia ei voida annostella tabletteina, vaan useimmiten sitä annostellaan ihonalaisilla pistoksilla:
- kertakäyttöisillä insuliinikynillä
- kynään vaihdettavilla säiliöillä
- ohjelmoitavalla pumpulla

Insuliinivalmisteet jaetaan pikainsuliineihin, lyhytvaikutteisiin insuliineihin, pitkävaikutteisiin insuliineihin ja sekoitteisiin.

Tarvittava insuliinimäärä riippuu:
- haiman vielä mahdollisesti tuottamasta insuliinista
- nautituista hiilihydraateista
- liikunnasta
- tulehdussairauksista
- stressistä
- muista syistä

Tyypin 1 diabetes on sairaus, joka vaatii tiivistä seurantaa, jos hyvää hoitotasapainoa tavoitellaan. Omaehtoinen diabeteksen seuranta pikamittareilla sokeripitoisuuksia sormenpäästä mittaamalla, on päivittäistä. Lisäksi terveyskeskuksissa suoritetaan muutaman kerran vuodessa ns. pitkäsokerin mittaus, missä saadaan keskimääräinen sokeritilanne parin viimeisen kuukauden ajalta. Sairauden hyväksyminen ja sisäistäminen ovat tärkeitä hoidon onnistumisen kannalta.

Suomessa on noin 30 000 tyypin 1 diabetesta sairastavaa ja suhteessa väestöön meillä on maailman suurin tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus. Hyvä diabeteksen hoitotasapaino ehkäisee ja hidastaa useimpien diabeteksen pitkäaikaisongelmien ilmaantuvuutta. Vuosikymmeniä kestänyt diabetes on kuitenkin sairaus, joka todennäköisesti lyhentää elinkaarta näiden sairauksien kautta:
- lisääntynyt infektioalttius
- verenkiertohäiriöitä (infarktit)
- munuaisten vajaatoimintaa (dialyysi)
- retinopatia, silmän verkkokalvon vauriot (sokeus)
- neuropatia eri muodoissa (amputoinnit, impotenssi)
- virtsarakon toimintahäiriöt

Tulevaisuudessa etenkin geeniterapia ja beetasolusiirrännäiset ovat tutkimusponnistelujen kohteena. Joitakin rohkaisevia, onnistuneita leikkausoperaatioita on jo tehty Yhdysvalloissa.

Tietoa vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta
Diabetesliiton ohjeissa sanotaan, ettei VHH-ruokavaliosta ole todettu olevan etua tyypin 1 diabeetikolle. VHH:ssa rajoitetaan hiilihydraattien ja lisätään rasvojen määrää virallisiin suosituksiin verrattuna. Joissakin variaatioissa lisätään myös proteiinien saantia. Uuden ruokavalio-ohjelman lähtökohdaksi Metsälehto otti A**** H******n kirjan ”Diabeteksen hoito ruokavaliolla”. H******n ohjelma pohjautuu amerikkalaisen lääkärin Robert Atkinsin dieettiin. H****** itse nimeää ruokaohjelmaansa ”Pellinki-dieetiksi”. Induktio- eli aloitusvaiheessa syödään paljon tyydyttyneitä rasvoja ja kolesterolia, suositaan lihaa, kananmunia, kermaa ja voita. Hedelmien, marjojen ja kasvisten käytössä on rajoituksia. Pudotus- ja ylläpitovaiheessa suositaan paljon tuoreita kasviksia, varsinkin juureksia (ei perunaa) sekä sieniä.

A**** H******* ei anna tarkkoja prosenttiosuuksia, mutta pitää tarpeellisena pudottaa päivittäisen hiilihydraattien määrän alle 100 grammaa. H******* pitää 1 tyypin diabeetikon tarvitsemaa insuliinia myrkkynä, jonka määrää pitää kaikin keinoin vähentää, jos aikoo selvitä komplikaatioilta. Hiilihydraatit määrittävät suurelta osin käytettävän insuliinin määrän.

Diabetesliitto opettaa ainoastaan laskemaan hiilihydraatit, että osaisit pistää oikean määrän insuliinia. Jotenkin itsestään selvää on, että mitä enemmän käytät hiilihydraatteja, sitä enemmän tarvitset insuliinia ja silloin taas helpommin sokeritasapaino voi vaihdella.

Jonkin verran löytyy tutkimustuloksia VHH-ruokavalion vaikutuksista. Ruotsissa on esimerkiksi tehty vuonna 2005 tutkimus, mihin osallistui 22 kpl 1 tyypin diabeetikkoa. Heillä oli ennen tutkimuksia suuria vaikeuksia pitää sokeritasapaino kurissa ja vuoden mittaisen tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli saada nämä vaihtelut kuriin. VHH-ruokavaliolla saavutettiin hyviä tuloksia. Sokeritasapainon ylläpidon vaikeuteen vaikuttivat hiilihydraattien tarkan laskemisen vaikeus ja insuliinin vaihteleva imeytyminen (jopa 30 prosentin vaihteluja esiintyi). Koska hiilihydraatit määräävät suuresti insuliinimäärät, niin siten niitä vähentämällä myös insuliinimäärät vähenevät. Tällöin pitäisi sokeritasojen vaihdella vähemmän. Saavutetut tulokset vastasivat oletuksia. Raportissa ei otettu mitään kantaa insuliiniin sinänsä, mitä esim. H******** pitää myrkkynä ja jo siksi sen käytössä pitäisi päästä mahdollisimman vähiin.

Omalla kohdallaan Metsälehdolla on ollut vaikeinta määrittää ruokainsuliinin pistämisajankohta. Ruoan sisältämät hiilihydraatit nimittäin nostavat veren sokeritasoa eri nopeudella. Eli jos yrittää syödä ns. ”terveellisiä” hiilihydraatteja, voi sopivakin insuliiniannos laskea sokerit liian alas hypoglykemian alueelle ja ruoan aiheuttama sokeritaso nousee myöhemmin. Metsälehto on ajatellut, että tässä tilanteessa ehkä pitäisi ruokainsuliinia pistää kahteen otteeseen, mutta silloin homma menisi liian monimutkaiseksi.

Lähtökohtana Metsälehdolla oli halu paremmin kontrolloida omaa sokeritasapainoa, että hän välttyisi diabeteksen aiheuttamilta komplikaatioilta. Terveyskeskuksessa mitatut veren pitkäsokeriarvot olivat osoittaneet aina hyviä tuloksia. Hän uskoi sen johtuvan aktiivisesta urheiluharrastuksesta. Päivittäiset verensokerin heittelyt saattoivat kuitenkin olla suuria, eli 2-20 mmol/l muutaman tunnin sisällä. Pitkään Metsälehto pohti minkälaista ruokavalio-ohjelmaa hän toteuttaisi. Voisiko hän toteuttaa lähellä Atkinsin dieettiä olevaa ruokavaliota ja silti harjoitella ja kilpailla tuloksellisesti?

Muuttamalla varsin radikaalisti hiilihydraattipitoisen ruokavalion H******/Atkins -linjalle hän halusi selkeämmän vastauksen asiaan. Päätös ei ollut helppo, sillä VHH:sta ollaan monta eri mieltä. Virallinen linja pitää sitä jopa hengenvaarallisena. Puolestapuhujiakin on VHH:lle, eikä Metsälehto oikein uskonut asian kuolemanvakavuuteen. Perusmotiivina Metsälehdolla oli elää pidempään ja mahdollisimman terveenä. Aluksi vaikkapa sitten pienellä riskillä.

Muutos VHH:n suuntaan
Metsälehdon normaaliin ruokavalioon oli kuulunut hyvin runsas hiilihydraattien nauttiminen. Hiilihydraatteja oli nautittu 300-400 grammaa päivää kohti. Hän oli ollut kova leivän syöjä, puuro oli kuulunut jokaiseen aamuun, samoin päiväkahvipulla. Pääruoat olivat aina sisältäneet joko perunaa, riisiä tai pastaa. Käsittääkseen hän toteutti aika hyvin ns. virallisia ruokavaliosuosituksia. Diabetesliiton kursseilla hän oli saanut tukea runsashiilihydraattiselle ruokavaliolleen. Nyt piti siis vähentää tätä runsasta hiilihydraattien määrää ja vastaavasti lisätä proteiinin ja erityisesti rasvan osuutta.

Alussa oli ajatuksen tasolla aika vaikeaa luopua totutuista hiilihydraateista. Ajatuksissa pyöri leipä, peruna, riisi, puuro jne. Ravintovalmentakoulutuksen elokuun lähijaksolla käytetyllä Nutrica-ohjelmalla aloitettiin ruokavalion varsinainen seuraaminen, vaikka hiilihydraattien vähentäminen oli asteittain aloitettu jo aikaisemmin. Lähijaksolla Metsälehto huomasi heti, että hiilihydraattien määrä kohosi vieläkin aika suureksi. Runsaasti käyttämistään vihanneksista, marjoista ja hedelmistä tuli varsin paljon hiilihydraatteja. Hän päätti lopettaa aamupuuron syönnin. Aamiaisen hän toteutti pienellä 20-30 gramman leipäannoksella, runsaan voi-öljy-vesi ja valkosipulilevitteen kera. Leipä ja rasvalevite oli omaa valmistetta, sisältäen mm. paljon kuitupitoisia siemeniä. Perunat, riisit ja pastat jäivät kokonaan pois. Näin hän pääsi lähelle 100 grammaa hiilihydraatteja, lopulta hieman tämän allekin (70 – 90 grammaa hiilihydraatteja) päivää kohti.

VHH oli yllättävän helppo ruokavalio toteuttaa
Alkuvaikeuksien jälkeen tottuminen uuteen ruokavalioon sujui yllättävän helposti. Minkäänlaisia pahoinvointioireita ei ilmennyt. Makean himo ei ollut ollenkaan sietämätön. Syyskuun alussa alkanut tarkka hiilihydraattien laskeminen ja seuranta aiheuttivat selvää painon putoamista jopa huolestuttavissa määrin. Painoindeksi lähenteli 21, mikä aika lihaksikkaalla urheilijalla oli aivan liian alhainen. Painon putoaminen kuitenkin pysähtyi, yksinkertaisesti syömällä enemmän (ei kuitenkaan lisäämällä hiilihydraattien saantia).

Siirtyminen erilaisiin olosuhteisiin, esim. Thaimaan matka, toi mukanaan vaikeuksia. Vieraitten ruokien hiilihydraattien selvittäminen oli vaikeaa ja osittain piti vain useammilla mittauksilla selvittää eri ruokien vaikutus. Tästä Metsälehto veti johtopäätöksen, että jatkuva matkustelu ei sovi tällaisen ruokavalion toteuttamiseen, ainakaan alkuvaiheessa. Lisäksi pitkän lentomatkan jälkeen esiintyi hetkellisesti korkeita veren sokeriarvoja. Tästä hän päätteli, että pitkä lentomatka aiheutti stressiä. Ehkä siirtymistä VHH:n suuntaan helpotti selkeä välivaihe heinä-elokuussa, jolloin etsittiin sopivaa hiilihydraattitasoa. Hän päätyi lopulta ensimmäisellä seurantajaksolla seuraavaan energiaravintoaineiden jakaumaan: 20 % hiilihydraatteja, 30 % proteiinia ja 50 % rasvaa.

Toisella seurantajaksolla loka-marraskuussa hiilihydraattien määrää edelleen pienennettiin muutama prosentti (alle 100 grammaan päivässä). Rasvojen määrä kasvoi vastaavasti. Mitään vajausta vitamiinien ja hivenaineiden saannissa ei ollut missään vaiheessa.

Painon putoaminen painoi mieltä niin paljon, että Metsälehto kävi Lapin urheiluopistossa mittaamassa rasvaprosenttinsa. Kolmen prosentin rasvalukema sai aikaan melkein paniikkireaktion Metsälehdossa. Sovittiin uusintamittaus sekä testikoneella että pihdeillä, jolloin saatiin inhimillisemmät noin 8 prosentin lukemat. Ruoka-annosten suurentamiseen oli aihetta.

Insuliinin käytön muutokset
Välillä oli äärimmäisen turhauttava olotila, kun insuliinia piti käyttää lähes samoja määriä kuin ennenkin, jolloin hiilihydraattien syönti oli kuitenkin ollut moninkertainen. Syitä tähän yritettiin etsiä. Lääkärin ohjauksen puutteesta johtuen, on mahdollista, että Metsälehto jotenkin sekoitti pitkävaikutteisen- ja ruokainsuliinin käytön muutokset seuranta-aikana. Nyt jälkeenpäin on selvinnyt, ettei pitkävaikutteisen insuliinin käytössä välttämättä tarvitse odottaa suuria muutoksia. Uusi VHH-ruokavalio vaikuttaa tietenkin varsinaisesti ruokainsuliinin käyttömääriin. Olkapään supraspinatus-jänteen tulehdustila ja polven nivelkierukka- ja kulumaongelmat aiheuttivat molemmat varsinkin yöllä kipujen kanssa vajaata unta ja stressiä, mikä vaikutti sokeritasapainoon ("urheilija ei tervettä päivää näe?"). Syyskuun lopussa olkapääongelmaan saatu kortisonipistos nosti myös sokeritasoja ja syyskuun loppu olikin aika ongelmallista insuliinimäärien etsintää. Välillä iski suoranainen pelkotila – oliko Metsälehto tekemässä jotakin aivan hullua? Olisi paljon helpompaa aloittaa tällainen kokeilu ryhmässä, missä olisi asiantunteva lääkäri ohjaamassa ja mahdollisesti selvittämässä edellä mainitut ongelmat. Ihanteellisinta olisi, jos Diabetesliitto olisi kiinnostunut asiasta ja järjestäisi tällaisen VHH-tutkimuksen ja varaisi VHH-kokeiluille asiantuntijaresursseja.

Lokakuun puolella alkoi Metsälehdon tilanne tasapainottua. Ruokainsuliinin tarve oli varsin tasaisesti 7 yksikköä päivässä, mikä oli selvästi alempi määrä aikaisempaan tarpeeseen nähden (noin 13 - 15 yksikköä päivässä). Ruokainsuliinin tarve oli siis alentunut peräti 50 prosenttia! Vastaavia tuloksia on saatu kansainvälisissä tutkimuksissa.

Metsälehdolla on yksi mielenkiintoinen huomio, jonka hän haluaa erikseen tuoda esille. Varsin tukevan vähän hiilihydraatteja sisältävän thaimaalaisen kala-aterian jälkeen hän otti 2 kansainvälistä yksikköä ruokainsuliinia. Noin 2,5 tuntia aterian jälkeen hän sai verensokeriarvon 3.9, mikä normaalisti olisi Metsälehdolla aiheuttanut tarpeen välittömästi nauttia hiilihydraattipitoinen välipala. Kuitenkin hän jätti nyt välipalan pois. Uusintamittaukset osoittivat neljän ja viiden tunnin jälkeen verensokeriarvojen palautuneen normaaliksi! Tohtori Sundqvist piti mahdollisena, että ruokainsuliinin otto pudotti verensokerin hyvin alas, mutta kalan sisältämä runsas proteiini käytettiin 4-5 tunnin jälkeen maksassa glukoosin uudismuodostukseen, jolloin verensokeri tuli normaaliksi. H******* ei hyväksy tätä selitysmallia. Metsälehto toivoo, että asiaa tutkittaisiin (herätys Diabetesliitto!).

Rasva- ja kolesteroliarvojen muutokset
Mitään mainittavaa muutosta ei tapahtunut veren rasva- ja kolesteroliarvoissa. Tämä oli hyvin rauhoittava tieto ja Diabetesliiton pelottelu ei ollut perusteltua.

Harjoittelun sujuminen VHH-ruokavalion aikana
Syyskuussa oli ongelmia polven ja olkapään kanssa, josta syystä harjoittelu ei oikein sujunut. Näiden vaivojen väistyessä alkoi harjoittelu taas sujua, eikä Metsälehto huomannut mitään erityisiä jaksamiseen liittyviä ongelmia rankankaan harjoittelujakson aikana. Lenkit, lajiharjoittelut ja kuntosalitreenit sujuivat normaalisti rajusti pienentyneestä hiilihydraattien saannista huolimatta. Aamulenkki sujui hyvin ennen aamiaista ja aamiaisen sisältämän 30 gramman hiilihydraattimäärän varassa Metsälehto teki tunnin kestävän intensiivisen lajiharjoitteluohjelman. Illalla ennen noin tunnin kestävää kuntosaliohjelmaa hän söi proteiinipatukan, joka sisälsi 12 g hiilihydraattia. Hän oli huomannut ehkä lievästi enemmän väsymystä esim. jalkaprässisarjoissa. Varsin kovankin harjoituspäivän jälkeen seuraavana päivänä hän on ollut virkeässä kunnossa. Lounaan sisältämän 32 gramman hiilihydraattimäärän jälkeen suoritettu tunnin juoksutreeni ja 1,5 km uinti sujuivat ilman erityistä väsymystä. Lajiharjoituksissa hän teki esim. korkeushypyssä vuodenaikaan nähden yllättävän hyviä tuloksia. Aika on kuitenkin vielä liian lyhyt pitemmille johtopäätöksille.

Ruokailukertoja tuli vain 3 kpl päivää kohti noudatettaessa VHH-ruokavaliota, mitä pidetään urheilijalle aivan liian harvana ateriarytminä. Metsälehto kuitenkin arveli, että ”virallisen” suosituksen mukaisesti ruokailtaessa (hiilihydraatteja 50 – 60 %), näin harvoista ateriakerroista on jo haittaa (oma kokemus!). Tilanne muuttui Metsälehdon mielestä, kun pääenergialähteeksi otettiin rasvat. Aiemmin harvoista ateriahetkistä johtunut nälkä pysyi poissa ruokailtaessa runsaammin rasvapitoisia ruoka-aineita.

Yksi asia oli ihan selvä – liikunta vähensi insuliinin tarvetta. Liikuntamäärästä riippuen insuliinin vähennyksen merkitys saattoi olla yhtä suuri kuin VHH-ruokavaliolla aikaan saatu. Asian selvittämiseksi olisi hyvä tehdä tutkimuksia (herätys liikunta-alan tutkijat!)

Yleistä pohdintaa
Miten pitäisi suhtautua tähän VHH-ruokavalioon? Metsälehto pohti. Voiko VHH-ruokavaliota toteuttaa työssäkävijä? Metsälehdolla on eläkeaika juuri alkamassa ja siten ruokailun järjestäminen on helpompaa. Työpaikkaruokailun järjestelyt voivat olla vaikeampia. Metsälehdon omassa työpaikassa se useimmiten olisi onnistunut ja ruokalahenkilökunnan kanssa hän olisi voinut päästä sopimukseen. Varmaan on työpaikkaruokailuja, missä tarjolla on usein vain makaronilaatikkoa tai kinkkukiusausta. Silloin olisi käytettävä omia eväitä.

Miten pitäisi suhtautua jonkin verran lisääntyneeseen proteiinitarpeeseen ja selvästi lisääntyneeseen rasvojen käyttöön, jos tarkastellaan asiaa ekologiselta kannalta? Eläinperäiset ruoat aiheuttavat isomman ekologisen kuorman verrattuna hiilihydraattipitoisiin viljatuotteisiin. Välttämättä eläinpitoisia ruokia ei tarvitse lisätä. Lisääntyneen rasvan- ja proteiinintarpeen voi tyydyttää kasvikunnan tuotteilla. Yksi peruste vastustaa VHH:ta on se, että VHH-ruokavaliolla saadaan liikaa proteiinia, joka sitten aiheuttaa erilaisia sairauksia erityisesti diabeetikolla, mutta Metsälehdon mielestä proteiinin saantia ei tarvitse lisätä. Tyydyttyneiden rasvojen liikasaantia pelätään, mutta on kuitenkin vahvaa näyttöä sen puolesta, etteivät tyydyttyneet rasvat olekaan pahasta. Kokojyväviljatuotteilla on helppo saada riittävästi kuituja, mutta Metsälehdon havaintojen mukaan hän sai kuitenkin ihan riittävästi ravintokuitua ilman viljatuotteita ja vatsan toimintaongelmia ei ollut.

Metsälehto oli erityisen iloinen kun VHH-ruokavaliolla ruokainsuliinin tarve väheni puoleen aikaisemmasta ja koko insuliinitarve aleni noin 40 prosenttia. Hiilihydraattien käyttömäärän laskiessa 300–400 grammasta noin 100 grammaan, olisi odottanut ehkä vielä merkittävämpääkin pudotusta, mutta todennäköisesti näin lineaarinen lasku ei ole mahdollinen.

Varsin lyhytaikaisen kokeilun ja kokemuksen pohjalta Metsälehto uskalsi suositella VHH-ruokavaliota 1 tyypin diabeetikolle, mutta samalla hän korosti liikunnan merkitystä. Yhdistämällä VHH-ruokavalio ja liikunta, voitiin puolittaa insuliinin tarve. VHH ruokavalion ja erittäin runsaan liikunnan onnistumisesta pitäisi saada lisää kokemusta. Itse Metsälehto pitää omaa kokemustaan vielä liian heiveröisenä. Metsälehto ottaa mielellään vastaan käyttökokemuksia VHH:sta.

Selkeitä virheitä Metsälehto teki kuten edellä mainittu pitkävaikutteisen insuliinin liiallinen vähentäminen. Paino putosi välillä jo huolestuttavasti ja sitten lopulta ensimmäinen rasvaprosentin mittaus suorastaan järkytti. Mittausten jälkeen Metsälehto lisäsi aterian määrää, vaikka päivittäiset kalorimäärät olivat jo 3000 kcal luokkaa.

VHH ruokavalion aloittaminen pitäisi Metsälehdon mielestä järjestää ryhmässä, missä olisi asiantunteva ohjaus. Onko tämä tänä päivänä mahdollista, laajan vastustuksen vuoksi? Pallo on heitetty Diabetesliiton suuntaan!

Kaiken kaikkiaan Metsälehdolle jäi sellainen tunne, että hän oli tekemisissä ison asian kanssa ja vasta nyt hänellä olisi eväitä tehdä asiasta oikein kunnollinen tutkimus. Kunnollinen tutkimus olisi todella tarpeen. Onhan diabetes yksi vakavimmista sairauksistamme ja sen aiheuttamat komplikaatiot sekä taloudellisesti, että henkisesti erittäin raskaita.

Opinnäyteen julkaisu ja ravintovalmentajakurssin loppuminen ei lopeta Metsälehdon VHH-ruokavalion noudattamista. Jos tarvetta ja ulkopuolista kiinnostusta on, niin mahdollisesti jonakin päivänä Metsälehdon opinnäyte voi saada jatko-osan. Jatkoa olisi hyvä odottaa jo siitäkin syystä, että jäi paljon kysymyksiä, mihin Metsälehto haluaisi vastauksia. Jo nyt Metsälehdolla on paljon turvallisempi olotila kuin tutkimusta aloitettaessa. Pelko matalan verensokerin aiheuttamasta shokkitilasta on melkeinpä poistunut. Hän kokee itsensä pirteämmäksi ja unen laatu on parantunut.

Lopuksi Metsälehto haluaa sanoa, että aiheen valinta on ollut yksi hänen elämänsä käännekohtia. Se antoi todella paljon. Hän on erityisen kiitollinen Christer Sundqvistille, joka puhui hänelle virallisen ravitsemusvalistuksen lisäksi vaihtoehtoisesta ruokavaliosta nimeltään VHH. Kuitenkin, vaikka tämän vaihtoehdon eteen hän olisi jotenkin muutakin kautta joutunut, hän uskoo, että ilman kurssia ja erityisesti tätä lopputyötä, hän ei olisi kyennyt aloittamaan koko ohjelmaa.

Muita kirjoituksiani diabeteksesta:

Sopivasti soijaa

**
Olet ehkä kuullut
, että soijaa ei pidä syödä tai sitten soijan syöntiä ylistetään. Soijasta on julkaistu ristiriitaista tietoa. Soija aiheuttaa joidenkin tutkimusten mukaan syöpää, toiset tutkimukset taas väittävät sen estävän syöpää. Milloin testosteronitaso on laskussa soijan nauttimisen jälkeen, milloin nousussa. Silloin tällöin paasataan estrogeenitasoista soijan yhteydessä. Kasvistrogeenit sinne, fytaatit tänne. Ota tuosta nyt sitten selvää - aika mahdotonta.

Kiinassa käytetään paljon soijaa. Ja siellä myös soijaa paljon tutkitaan. Tuore kiinalaistutkimus vahvistaa näyttöä siitä, että säännöllisellä soijan käytöllä voi olla rintasyövältä suojaavaa vaikutusta. Samalla se hälventää epäilyjä soijan haitallisuudesta rintasyöpäpotilaille. Kyseessä on suurin tähän mennessä tehty soijan ja rintasyövän yhteyttä käsittelevä tutkimus.

Arvostetussa JAMA-tiedelehdessä julkaistu kiinalaistutkimus selvitti soijankäytön vaikutuksia rintasyöpään sairastuneilla naisilla. Tutkimuksessa oli mukana yli 5000 naista, ja heidät oli jaettu kahteen ryhmään sen mukaan, paljonko he söivät soijaa.

Päivittäin yli 15 grammaa soijaproteiinia syövien ryhmässä rintasyöpäkuolleisuus oli neljän vuoden seuranta-ajan jälkeen 7,3 prosenttia ja syövän uusimisen riski 8 prosenttia. Alle 5,3 grammaa soijaa syövillä rintasyöpäkuolleisuus oli 10,3 prosenttia ja syövän uusimisen riski 11,2 prosenttia.

Rintasyöpää esiintyy selvästi vähemmän väestöissä, joissa soijaa käytetään runsaasti. Ravitsemustieteen tohtori Mark Messina on huomauttanut, että soijan käyttö on aloitettava riittävän varhain, jotta siitä on etua rintasyövän ehkäisyssä. "Aikuisiällä aloitettu soijan säännöllinen käyttö ei enää anna suojaa rintasyöpää vastaan, mutta jos nuori tyttö käyttää soijaa säännöllisesti, hän voi vaikuttaa myöhempään rintasyöpäriskiinsä." Kohtuukäyttö lienee varmin tae onnistumisesta.

Tätä tohtori Messinan lausuntoa tukee äskettäin uutisoitu tutkimustulos, jonka mukaan lapsuuden aikana soijaa syöneillä naisilla oli 60 prosenttia pienempi riski sairastua rintasyöpään kuin lapsuusvuosinaan vähän soijaa syöneillä. Tutkimuksessa käytettiin tietoja yli 1500 aasialaisperäisen amerikkalaisnaisen lapsuus-, nuoruus- ja aikuisiän ruokavaliosta.

Rintasyöpä on Suomessa naisten yleisin syöpätyyppi, johon sairastuu vuosittain noin 4000 naista.

Lähde: Ruokatiedon uutistiedote, 17.12.2009

Aiempia kirjoituksiani syövästä:

torstaina, joulukuuta 17, 2009

ISO DEE


**
Tätä 11.12.2009 kirjoittamaani juttua kommentoidaan ahkerasti. Päivitys 12.12.2009, 14.12.2009 ja 17.12.2009

Kunto & terveys -lehti 6/2009
uhraa peräti 7 sivua D-vitamiinijutulleni. Jos vielä otetaan huomioon, että päätoimittaja Kalle Kotirannan pääkirjoituksessa on asiaa Deestä, niin mitä enää epäröit? Hae lehti kioskista - lue ja nauti Deetä!

Kommentteja:
MsHorton sanoi ostaneensa lehden, kun sitä ei ole kirjastossa. Ihan hyvä artikkeli minun mielestäni. Mutta lapset oli unohdettu täysin eli heidän annostuksensa eri ikäryhmissä. En usko, että kenenkään piltin äiti uskaltaa jekovit-tippojen jälkeen yhtäkkiä ruveta antamaan 100µg D-vitamiinia päivässä. Olen jostain lukenut, että 2-10 vuotiaille sopisi 25µg/vrk. Reijo piti myös juttua hyvänä. Aiemmin viikolla hän oli lukenut Hyvä Terveys -lehdestä Heli Viljakaisen ja Christel Lamberg-Allardtin kommentoiman aika mitään sanomattoman jutun. Yhdelle aukeamalle oli jotain tekstiä saatu aikaiseksi, mutta jos Reijo mietti mitä toimenpiteitä tämä vaatisi, niin ei siitä Hyvän Terveyden jutusta ollut hänelle mitään hyötyä. Tamperelainen Aviisi julkaisi ihan äskettäin ihan toiveikkaan informatiivisen pikkujutun D-vitamiinista. Mutta Reijo pyytää unohtamaan nuo aiemmin näkemämme ja mahdollisesti lukemamme jutut. Pankin räjäyttää Kunto & terveys -lehti. Siinä käydään seikkaperäisesti aiheen kimppuun, eikä kumarrella professoreita eikä dosentteja. Kerrotaan selkeästi, että 100 mikrogrammaa voi vetää päivässä ilman minkäänlaista ongelmaa ja myönnetään, että 7,5 mikrogrammaa on huono vitsi. Filosofian tohtori Christer Sundqvistia pidetään melkoisena sanataiturina, mutta loistokkaan jutusta tekee taito houkutella tohtori Matti Tolosen parhaat puolet esille. Sundqvist osaa poimia Neonomiden kommenteista olennaiset seikat esille. Taitava terveystoimittaja tekee näin ja saa ansaitusti huomiota (ehkä kateellisuuttakin) aikaiseksi, sanoo Reijo vielä lopuksi. Myös Hanukka kuuluu ylistäjien joukkoon! D-vitamiini tuntuu olevan nyt monenkin lehden otsikoissa. Harvasta lehdestä Suomessa saa kuitenkaan lukea näin vilpitöntä asiatekstiä, joka ei yritä myötäillä VRN:n ja THL:n hömppää, sanoo Hanukka. Westie ei vielä ole lukenut Christerin juttua, mutta uskoo sen olevan erinomaisen. Tohtori Matti Tolonen kommentoi juttua: "Sen jälkeen kun Christer haastatteli minua useaan kertaan emailin välityksellä lehtijuttuun, hankin ja luin tri David Grimesin erinomaisen kirjan 'Vitamin D and Cholesterol, the importance of the sun', 642 sivua. Se on saanut osakseen suurta huomiota mm. Englannissa Daily Mailissa (2 sivua) ja Ruotsissa Aftonbladetissa. Laadin kirjasta lyhyehkön tiivistelmän Bio-Vitan sivuille. Minusta jokaisen terveydenhullon ammattihenkilön (ja asiasta kiinnostuneen maallikon) tulisi lukea se huolellisesti. Kirja murtaa kolesterolimyytin ja antaa paljon ajattelemisen aihetta siitä, kuinka ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreidenkin pallo on hukassa valtimotautien synnyn ja ehkäisyn suhteen."

Tutkija kehoittaa kuitenkin noudattamaan varovaisuutta. Monia aineita (kuten kortisoni, alkoholi, sokeri...) voi syödä huimiakin määriä monia vuosia (10-20 vuotta) ilman haittavaikutuksia. Ja kuten tiedämme näistäkin aineista tulee hyvää olo - ainakin alkuvaiheessa, muistuttaa Tutkija. Jossain vaiheessa elimistö saa tarpeekseen ja ongelmat alkaa. Elimistömme D-vitamiinin käytöstä ja tarpeesta (kuten niin monesta muustakin asiasta) emme tiedä vielä tarpeeksi. Tällä hetkellä tässäkin aiheessa olemme ns. sokeina ilman keppiä. K.O. ihmettelee maallikkona miten paljon D-vitamiinia saa huoletta syödä. Kuinka asiaa on tutkittu? Kuinka kauan, millä testimenetelmillä, millaisia ihmisiä on tutkittu? Sen hän ymmärtää, että 7,5 on liian vähän, mutta mikä on se oikea määrä, ja mikä turvallista? Kuinka isompien määrien käyttöä pitäisi kontrolloida, jotta voisi olla huolettomin mielin? Erinäisiä palstoja seuraavana K.O. voi sanoa, että kovempia annoksia kuin Sundqvistin jutussa joissain paikoin suositellaan ja tunnutaan maallikoiden neuvoihin uskovan niin, että jopa lapsille annetaan isoja annoksia. Toivottavasti ihmisten harkintakyky riittää eikä mennä "överiksi", K.O. sanoo vielä lopuksi. Valtsu kiirehtii apuun ja lausuu käsityksensä näin: "Suullisesti otettu D3-vitamiini toimii elimistössä täsmälleen kuten ihon kautta muodostettu D-vitamiini. Sillä perusteella voisi ajatella D-vitamiinin syömisen olla melko turvallista (tai paremmin ilmaistuna terveellistä) vaikka jopa 10000IU/päivä asti, sillä saman määrän saa moni puolen tunnin auringonotosta jossakin trooppisessa maassa. Toisaalta D-vitamiinitasojen lasku näyttää haitalliselta, joten ravintolisän lopettaminen voi olla epäterveellistä." Hanukka on samoilla linjoilla Valtsun kanssa ja pyytää lukemaan perusteellista keskustelua oletetusta D-vitamiinin "myrkyllisyydestä" täältä. "Emme tiedä vielä tarpeeksi" on kovin mediaseksikäs ja fiksun kuuluinen argumentti. Deen suhteen se vain ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, Hanukka muistuttaa. Tutkimustietoa on roppakaupalla ja myös käytännön kokemusta suurilla väestöryhmillä on vuosikymmenten ajalta. Ottakaa nyt hyvät ihmiset järki käteen ja miettikää, miksi iho tuottaa auringossa helposti 500 mikrogrammaa päivässä - ihan turhaanko, vai kenties aiheuttaakseen elimistölle D-myrkytyksen? Nämä "emme tiedä vielä tarpeeksi"-höpötykset ja yliannostuksella pelottelut ovat faktojen valossa ihan täydellistä tuubaa. Tässä ei ole kyse mistään maallikkojen kehittämästä internet-muoti-ilmiöstä. Kysymys on tutkimuksesta ja tutkijoiden suosituksista. Tutkija pitää seksikkänä ja helpponakin sanoa "ettemme tiedä", mutta voidaanko todellakin sanoa, että tiedämme mitä D-vitamiini tekee kehossamme, saati mitä pitkäaikainen runsas saanti tekee. D-vitskuhan osallistuu satoihin prosesseihin elimistössä. Tutkijan mielestä tuo viittaus auringon valoon tulee aina tässä asiassa vastaan. Tässä oletetaan, että se olisi ihmiselle jotenkin hyväksi saada runsaasti aurinkoa ja sen kautta runsaasti D-vitamiinia. Kuitenkin elimistölläkin on oma mekanisminsa pitkäaikaiseen altistukseen. Eli iho ruskettuu ja D-vitamiinin imeytyminen muutenkin heikkenee radikaalisti tietyn altistumisajan jälkeen. Ei se vaan valitettavasti ole niin yksinkertaista, että mitä enemmän nappia poskeen sen parempi, Tutkija sanoo lopuksi. Sami Uusitalo pitää ihon palamista merkkinä siitä, että nyt on oltu liikaa auringossa. Westie sanoo olevansa tutkijan kanssa samoilla linjoilla. Hän tyytyy 20 mikrogramman pilleriin ainakin siihen asti kun tietää omat Dee pitoisuutensa. Hänen on edelleen vaikeaa (kaikesta hypetyksestä huolimatta) nähdä D-vitamiinipuutosta kaiken takana. Hanukka muistuttaa siitä, että ihmisen D-vitamiinin tuotantojärjestelmä on kehittynyt sellaiseksi, että ihmisen alkuperäisissä elinoloissa Deetä on syntynyt sopivasti. Ennen muuttoaan sisätiloihin ja pois päiväntasaajan läheisyydestä ihmiset ovat saaneet hirmuisesti aurinkoa joka päivä. Toki D-vitamiinisynteesi on mustaihoisilla hieman hitaampi, saturaatiopisteen saavuttamiseen vaaditaan useampi tunti kun valkoisilla riittää 15-30 minuuttia. Mutta tämä ei ole päiväntasaajalla kovinkaan rajoittava tekijä, kun aurinkoa on yltäkylläisesti saatavilla. Valitettavasti emme pääse alkuihmisten kalsidiolitasoja mittaamaan. Hanukka uskaltaa kuitenkin väittää, että heidän keskimääräinen D-saantinsa on laskettu sadoissa, ei kymmenissä mikrogrammoissa per päivä. D-vitamiinituotannon saturoitumista käytetään tyypillisesti D-vitamiinihypetyksen toppuuttelemiseen. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että saturoituminen tapahtuu vasta suurusluokassa 500-1000 mikrogrammaa! Tästähän on toki luontevaa päätellä, että esimerkiksi 2000 mikrogrammaa on liikaa, mutta miksi 100-250 mikrogrammaa olisi liikaa, jos elimistö itse helposti tuottaa paljon enemmänkin? ihmettelee Hanukka lopuksi. Tämä asia ei jää K.O:lta näkemättä ja hän kysykin: "Tuottaako elimistö yli oman tarpeen, jos siellä auringossa majailee tolkuttomia aikoja, vai onko jokin mekanismi joka 'suojelee' ja jota ei tietenkään nappeja popsiessa vastaavalla tavalla ehkä ole?" Hanukka kiirehtii vastaamaan: "Kyllä, D-tuotantoa rajoittavia mekanismeja on olemassa. D-synteesin käynnistävä UV-säteily toisaalta myös hajottaa Deetä, joten yhdellä auringonottokerralla ei pääse tietyn kyllästymisannoksen yli. Valkoihoisella annos saavutetaan jo 15-30 minuutissa ja se on karkeasti sanoen suuruusluokkaa 500 mikrogrammaa. Toinen mekanismi on ihon ruskettuminen, joka hidastaa D-tuotantoa, mutta ei käsittääkseni muuta päivän maksimiannosta miksikään, jos auringossa oleilee runsaasti. Käytännössä Deetä saa iholta runsaassa aurinkoaltistuksessa satoja mikrogrammoja päivässä. Repikääpä siitä toksisuutta." On ihan hyvä suhtautua terveellä varauksella siihen ajatukseen, että ihon oma D-tuotanto ja ravintolisät olisivat automaattisesti samanarvoisia. Kun kuitenkin kyseessä on se ihan sama kolekalsiferolimolekyyli, jonka vaikutus elimistön D-statukseen eli seerumin kalsidiolitasoon voidaan mitata, niin pelottelut ovat kovasti hataralla pohjalla. D-skeptikoille voisi heittää tämä Hanukan kysymys: "Uskotteko oikeasti, että kärvistelystämme ultramatalilla kalsidiolitasoilla on terveydelle jotakin hyötyä? Uskotteko, että päiväntasaajan asukkaille on terveydellistä haittaa heidän elimistönsä itse tuottamasta D-vitamiinista? Vai uskotteko, että kolekalsiferolilla on joitakin tuntemattomia efektejä, joista kalsidiolimittaukset eivät kerro? Mistä kenkä puristaa?"

Kummitus sanoi: "Elämä on riskipeliä. Kuten Tutkija mainitsi, monia aineita voi käyttää ilman haittavaikutuksia jopa vuosikymmeniä! Itse toivoisin että D-vitamiinin uudelleenarviointi johtaisi syvälliseen ravinnon laadun tarkasteluun. Ns. ruohonjuuritasolta lähtien, kaikki mekanismit huomioonottaen. Ekologia, ekonomia, lääketiede ja avaruuden valloitus jne... Otan toistaiseksi 125 µg päivässä, saa nähdä kuin käy! 50 µg voisi olla hyvä suositus, siihen asti kun ravinnosta taas saa vitskut ja muut kivennäiset? Eikun valtion Nappitehdas pystyyn! Verot alas, tuotantoteho huippuun!" Sami Uusitalo lausuu käsityksensä eri rotujen välisistä on eroista sen suhteen, kuinka hyvin iho pystyy D-vitamiinia muodostamaan. Sami kysyy vielä: "Kuinkas rasvojen rooli? Kuinka 'vähän rasvaa' -linja on vaikuttanut D-vitamiinin hyväksikäyttöön? Onko jengillä tietoa?" Kummitus muistuttaa, että keho työstää kolesterolista D-vitamiinia.


Lehdessä on myös tietoa avantouinnista, juoksijan kuntotesteistä (Ilkka Järvimäki), Riku Aallon seurassa voi treenata takareisiä ja pohkeita, Aalto pyytää arvioimaan kannattaako panostaa kotikuntosaliin, Karhun pitopohjasukset on testannut Kalle Kotiranta, Kalle on myös muistanut puhua kerrospukeutumisesta, Hanna Rusila on liian kovan jumpan kimpussa, kolme kovaa mailapeliä on esittelyssä, Varpu Tavi on patikkaretkellä Alpeilla, Aikakone -yhtyeen Alex Ojasti on löytänyt uuden elämän (Taru Schroderus), mielen kiemuroita käy läpi Pirkko Olasvirta, voit lukea diabeetikkourheilijan VHH-kokeilusta (Christer Sundqvist), virtsankarkailusta on arkaa asiaa (Taru Schroderus) ja vakiokolumnisti Noora Korpelainen toteaa, että "on vaan asioita, jotka on tehtävä itse".

Jutunjuurta löydät myös näistä sepustuksistani:

Työpaikkailmoitus

***
Osaatko kirjoittaa
kaunista ja selkeää suomen kieltä? Ymmärrätkö luonnontieteellisiä ja lääketieteellisiä tutkimuksia? Osaatko poimia tutkimuksista olennaisen tiedon esille?

Etsin tiedeavustajaa vuonna 2010 käynnistyvään VIP-klubiini. Sinun tehtäväsi on laatia tiedekatsauksia (liikunta, ravitsemus, terveys) selkeällä suomen kielellä. Lisää tietoa loppusuoralle selvinneille. Palkkiovaatimus ja CV tänne: christer.sundqvist@ravintokirja.fi

Muita ideoitani löydät täältä:

Parantava kosketus auttaa vähän

#
Vaihtoehtoiset kehon energiakenttien hallintaan perustuvat hoitomuodot
auttavat uusimman tutkimuksen mukaan ihan vähän.

Kehon energiakenttään kohdistuvat hoidot, kuten reiki ja parantava kosketus, ovat kiistanalaisia, mutta suosittuja hoitomenetelmiä.

Silläkin uhalla, että eksytän terveysblogini lukijoita pahemman kerran, tässä reikifilosofian ja parantavan kosketuksen perusteet (hypätkää yli jos alkaa tuntumaan liian oudolta tiedolta):

Reiki on ikivanha energiahoitomuoto.

Siinä hoidettava saa parantavaa energiaa hoitajan välityksellä. Tämä energia voimistaa kehon omaa immuunipuolustusta ja luonnollista paranemisprosessia.

Reikiä on käytetty jo tuhansia vuosia. Välillä tämä taito oli pitkään unohduksissa, kunnes japanilainen Mikao Usui löysi sen uudelleen ja alkoi opettaa sitä edelleen. Reiki tuli länsimaihin vasta myöhemmin, vuoden 1938 jälkeen kun sen tuoja, Havaijilainen Hawayo Takata vihittiin Reiki-Masteriksi ja hän alkoi opettaa tätä taitoa ensimmäisenä länsimaalaisille. Noista ajoista Reiki on levinnyt lähes kaikkialle maailmaan; tällä hetkellä maailmassa lasketaan olevan yli 50 000 Usui-Reiki Masteria jotka opettavat joka päivä uusia Reikihoitajia ja edelleen uusia Reiki-Mastereita.

Reiki on henkisen tietoisuuden ohjaamaa elämänvoima-energiaa. Usui-Reiki on menetelmä sen käyttämiseen omassa henkisessä kehityksessä ja itsensä sekä muiden sairauksien ja vaivojen parantamisessa ja lievittämisessä.

Usui-Reiki on turvallinen parantamismetodi: hoidettava saa energiaa hoitajan käsien kautta. Se ei kuitenkaaan ole peräisin hoitajasta vaan kulkee hänen kauttaan, joten hoitajan oma energia ei hoidettaessa vähene.

"Reiki ei ainoastaan paranna sairauksia, vaan se myös vahvistaa henkisiä kykyjämme, tasapainottaa mieltämme, tekee kehostamme terveen, ja siten auttaa meitä saavuttamaan onnellisuutta."
Ote Mikao Usuin muistokirjoituksesta.

Reikihoidon perusajatuksena on että me kaikki olemme osa universaalia kokonaisuutta, korkeampaa voimaa joka on kaikkialla meissä ja ympärillämme. Yhteytemme tähän korkeampaan henkiseen alkuperäämme on unohtunut, energiakanavamme ovat tukkeutuneet tietoisen mielemme kamppaillessa arkipäivän ongelmien kanssa ja kielteisten kokemusten seurauksena. Reiki puhdistaa mielemme avaten uudelleen tämän luonnollisen yhteyden omaan itseemme ja tasapainottaa sekä mielen että kehon energiat tuoden mielen tasapainoa ja henkistä ja fyysistä terveyttä. Reikihoidossa parantava energia virtaa hoitajan käsien kautta hoidettavaan, kysymys ei siis ole esimerkiksi hieronnasta.

Harjoittajalleen Usui-Reiki tarjoaa tien oman itsen syvälliseen tuntemiseen, mietiskelyn ja harjoitusten kautta löytyvään syvään rauhaan ja tasapainoon, onnelliseen ja rakkaudentäyteiseen elämään jonka perustana on oman itsen ja kaikkien muiden kunnioittaminen henkisinä olentoina ja yksilöinä; ehdoton ja pyyteetön universaali rakkaus.


Parantava kosketus perustuu uskomukseen ihmisen sähkömagneettisesta kentästä. Eri kehon osissa tuntuvien kipujen syynä on uskomuksen mukaan se, ettei näillä alueilla kehon "sähkövirta" kulje.
Uskomuksen mukaan henkilö joka omaa parantavan kosketuksen pystyy tuntemaan kädellään tällaisen "aukon" ihmisen sähkökentässä ja luovuttamaan omaa "energiaansa" laittamalla käden tällaisen paikan yläpuolelle. Tällaisessa vaihtoehtoisessa hoitomuodossa olleet ihmiset kuvaavat parantajan kädestä kulkeutuvan energiavirran tuntuvan kuin hiustenkuivaajalla lämmittäisi kipeytynyttä kohtaa.


Järjestelmällisessä kehon energiakenttiä koskevassa kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin 66 kliiniseen tutkimukseen. Tutkijat korostavat, että selvitykseen liittyy paljon puutteita, jotka johtuvat siitä, että tämä tutkimusala on niin tuiki tuntematon. Jotain sentään saatiin selville.

Tutkimukset olivat laadultaan keskitasoa. Löytyi esimerkiksi vahvaa näyttöä sen puolesta, että hoitomuodot vähentävät kipupotilaiden kokemaa subjektiivista kipua. Hoito vähentää kivun voimakkuutta, mutta ei poista sitä kokonaan. Tosin erityisen tarkoissa sairaalatutkimuksissa (syöpäpotilaita) kivunlievityksen teho jäi kohtalaiseksi. Kiistanalaista oli vaihtoehtoisen hoidon vaikutus syöpäpotilaan väsymykseen ja elämänlaatuun. Myöskin hoidon pitkäaikaisvaikutukset ovat hämärän peitossa.

Hoitojen vaikutuksesta kaivataan lisää tarkempia ja laadukkaita tutkimuksia.

Lähde: Jain S, Mills PJ. Biofield Therapies: Helpful or Full of Hype? A Best Evidence Synthesis. Int J Behav Med, 24.10.2009 [julkaistu sähköisenä ennen painoon menemistä]

Muita kirjoituksiani huuhaata lähellä olevista jutuista:

Sanomalehtien alasajon nurja puoli - ammattilaiset lähtevät

**
Olet varmaan kuullut siitä
, että tavanomainen printtimedia (Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, New York Times, Dagens Nyheter) on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Toimittajia ja muita lehtityössä tarvittavia ammattilaisia pistetään kilometritehtaalle yhä kiihtyvään tahtiin. Itse olen huomannut erityisesti toimittajien kadon siitä seikasta, että jutut mm. yllämainituissa lehdissä ovat huonontuneet tasoltaan. Olen itse arvellut sen johtuvan kovasta kiireestä ja sen myötä kiristyneestä työtahdista, mutta nyt huomaan Reportterin blogista (Jarno Forssell), että ammattitaito on jättänyt printtimedian! Kokeneet, asialleen omistautuneet toimittajat, jotka osaavat hinnoitella aikaansaannoksensa oikein, potkitaan talosta ulos ja korvataan kokemattomilla, netistä asioita imuroivilla nuorilla pojanklopeilla ja tytöntylleröisillä. Jälkimmäiset tekevät työtänsä huonosti ja halvalla. Siitä kärsii ennen kaikkea lukija. Tässä teille toimittaja Jarno Forssellin omia ajatuksiani tukevaa tekstiä. Repikää siitä!

Istuin päivänä muutamana samassa ravintolapöydässä Hesarin päällikkötoimittajan kanssa. Hän kertoi käyneensä lyhyen ajan sisällä 30 lehtensä konkaritoimittajan läksiäisissä. Osan nimiä näkyy vielä Hesarin juttujen päällä, mutta vuodenvaihteessa journalismin tervaskannot siirtyvät oloneuvoksiksi.

Helsingin Sanomissa oli laskettu, kuinka monta vuotta kokemusta talosta lähtee. Heitin itse arvioksi 800 vuotta, mutta se meni alakanttiin. Oikea vastaus oli täysi tonni. Ja tehtyjä juttuja ahkerimmilta löytyi Hesarin sähköisestä arkistosta yli 10.000. Ja sinne on siis arkistoitu vain 1990-luvun alun jälkeen tehdyt jutut.

Mitä kokemuksen ja hiljaisen tiedon menetys merkitsee? Sitä, mistä on kautta mediakentän nähty merkkejä jo joitakin vuosia. Toimituksiin tulee nuoria ”monimediaosaajia”, jotka tekevät uutissähkeitä verkkoon, kuvaavat videopätkiä ja kirjoittavat blogeja. Ja siirtyvät urheilusta politiikkaan, taloudesta kotimaahan, liitetoimituksesta kulttuuriin parin-kolmen vuoden sykleissä. Kukaan ei keskity enää substanssiin samalla tavalla kuin Jyri Raivio ilmailuun.

Kun taustaa ei ole, eteen tulevaa tietoa on vaikea suhteuttaa aiemmin tapahtuneeseen tai kehityskulkuun muualla alalla tai maailmassa. Lopputuloksena on sirpaleista informaatiota, joka ei rakenna, vaan purkaa lukijoiden maailmankuvaa.

Toinen seuraus liittyy tiedon tarjoajiin. Kun toimittaja ei ole asiantuntija, vaan parhaassa tapauksessa vasta kehittymässä sellaiseksi ja todennäköisessä tapauksessa yleismies jantunen, yrityksillä ja niiden palkkaamilla viestintätoimistoilla on entistä suurempi valta ohjata juttujen sisältöjä. Tarjoamalla noviisitoimittajille houkuttelevia näkökulmia ja uskottavaa tietoa ne varmistavat niiden mukana oman positiivisen viestinsä läpimenon.

Sitä ei kannata moralisoida. Tiedottajien ja konsulttien tehtävä on välittää positiivista, mutta tietenkin myös totuudenmukaista tietoa yrityksistä ja yhteisöistä. Mutta toisin kuin toimittajien, niiden missiona ei ole kertoa ”koko totuutta”.

Tästä huolimatta ”dinosaurusten kuolemaa” harmittelevat myös monet yritystiedottajat ja –johtajat. Asiansa ja alansa osaavat toimittajat kun ovat olleet oivia keskustelukumppaneita ja ajatuksen sparraajia – jopa silloinkin kun suhde on säröillyt.

Onko teillä kommentteja?

Tästä voit lukea muutaman oman aikaansaannokseni jopa printtimediaan:

tiistaina, joulukuuta 15, 2009

Tampereelta kajahtaa

**
Voiko Tampereen suunnalta
kuulua mitään hyvää? Vastaus on äänekäs: Kyllä, Yes, omigod mikä tutkimustieto! Se on dodda, eddä Dee auddaa!

Ensyklopedisti ja tutkimustiedon uuttera seuraaja tohtori Matti Tolonen, ihmetteli olenko nähnyt Tampereen yliopiston lehdistötiedotetta D-vitamiinista? Täytyy myöntää, että tämä toinen ensyklopedisti oli todellakin missannut tämän tamperelaistiedon:


TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTTAA 15.12.2009

D-vitamiini hidastaa vanhenemista ja lisää terveitä elinvuosia

D-vitamiini näyttäisi suojaavan keskushermoston rappeutumissairauksilta. Viime vuosien aikana on saatu lisävalaistusta normaaliin elimistön vanhenemiseen, kun on selvinnyt, että vanhenemista jarruttavan hormonin (FGF-23) vaikutus perustuu D-vitamiiniin. Sekä koe-eläimillä että ihmisillä on todettu, että FGF-23 jarruttaa D-vitamiinin hormonaalisten muotojen tuottoa. Siten FGF-23:n toimintaa häiritsevät mutaatiot saavat aikaan D-vitamiinin yliaktiivisuuden ja nopeuttavat vanhenemista.

Tamperelainen tutkimusryhmä on juuri ilmestyneessä arvostetussa Psychoneuroendocrinology-lehdessä osoittanut, että sekä D-vitamiinin yliaktiivisuus että sen vaikutuksen puutos nopeuttavat fysiologista vanhenemista. Tutkimusryhmä on jo aikaisemmin raportoinut, että eturauhassyövän riski on pienimmillään, kun seerumin D-vitamiinipitoisuus on normaali, mutta riski lisääntyy sekä matalilla että korkeilla veripitoisuuksilla. Sairastumisriski noudattaa U-muotoista riippuvuutta D-vitamiinin veripitoisuudesta. Tällainen U-muotoinen riippuvuus D-vitamiinista näyttäisi olevan melko yleistä, koska sellainen ilmenee myös kokonaiskuolleisuudessa, sydänkuolleisuudessa ja luuston haurastumisessa. On mahdollista, että oikealla D-vitamiinin annostelulla voitaisiin lykätä monien kroonisten sairauksien alkamista jopa vuosilla myöhemmäksi. Tällaisia sairauksia ovat eräät yleiset syövät, sokeritauti, verisuonten kalkkeutuminen, verenpainetauti, keskushermoston rappeutumissairaudet, astma, autoimmuunisairaudet ja osteoporoosi.

Sama tutkimusryhmä julkaisee uusia, suoria todisteita uudesta D-vitamiinihormonista, kalsidiolista, kohta ilmestyvässä Journal of Steroid Biochemistry and Molecular Biology -lehdessä. Tulokset muuttavat huomattavasti käsitystä D-vitamiinin toiminnasta. Sekä tämä uusi hormoni että U-muotoinen sairastuvuus D-vitamiinin suhteen herättivät vilkkaan keskustelun lokakuussa Belgiassa pidetyssä D-vitamiini-kongressissa. Aikaisemmin inaktiivisena pidetty kalsidioli saattaa olla terveyden kannalta tärkeämpi hormoni kuin kalsitrioli. Kalsidiolia tuotetaan maksassa ja se on D-vitamiinista muodostuva ensimmäinen aineenvaihduntatuote.

Tutkimusryhmän vetäjä, Tampereen yliopiston emeritusprofessori Pentti Tuohimaa arvelee, että erityisesti Suomessa, jossa D-vitamiinin vajaus talvella on yleistä, olisi syytä kokonaan uudelleen arvioida D-vitamiinin terveydelliset vaikutukset. Siitä voi olla hyötyä jopa kausi-influenssan torjunnassa, mutta suurimmat kansainterveydelliset vaikutukset saataisiin kroonisten vanhuuteen liittyvien sairauksien ehkäisyssä. Eri arvioiden mukaan D-vitamiinin riittävällä annostelulla voitaisiin saada 2-5 tervettä elinvuotta lisää.

Viitteet:
Vitamin D, nervous system and aging.

Tuohimaa P, Keisala T, Minasyan A, Cachat J, Kalueff A.
Psychoneuroendocrinology 34S: S278-S286, 2009.

25-Hydroxyvitamin D(3) is an agonistic vitamin D receptor ligand.

Lou YR, Molnár F, Peräkylä M, Qiao S, Kalueff AV, St-Arnaud R, Carlberg C, Tuohimaa P.J Steroid Biochem Mol Biol. 2009 Nov 26. [Epub ahead of print]

Yhteystiedot:
Emeritusprofessori Pentti Tuohimaa, 050 361 0643, pentti.tuohimaa@uta.fi
Ph.D. Yanru Lou, 040 363 6106, louyanru@yahoo.com

Uutisvinkin tarjosi: Biovita, 15.12.2009

Muita juttujani D-vitamiinista:

Liikuntaa television ääressä

*
Pieni ja vaatimaton yhdysvaltalaistutkimus vihjaa, että liikakiloistaan eroon haluavien kannattaisi rajoittaa televisionkatselua. Katsomalla televisiota puolet vähemmän voi mahdollisesti polttaa 120 kilokaloria enemmän joka päivä. Näinkin pieni muutos voi monilla estää kilojen kertymistä.

Aiemmin on tiedetty, että telkkarilakko saa lapset syömään vähemmän, mutta aikuisia koskeva tieto on ollut niukempaa. Tämän tutkimuksen perusteella television sulkeminen ei juurikaan muuta aikuisten syömistottumuksia, mutta lisää energiankulutusta. Mahdollisesti aikuiset liikkuvat enemmän, kun televisio on kiinni. Myöhäisohjelmien väliin jääminen saattaa myös lievittää univajetta, ja siten ehkäistä lihomista.

Tutkimus julkaistiin Archives of Internal Medicine -lehdessä, ja siihen osallistui 36 ylipainoista aikuista, jotka katsoivat televisiota vähintään kolme tuntia päivittäin. Osana tutkimusta 20 osallistujan televisioon asennettiin kolmeksi viikoksi laite, joka sulki vastaanottimen, kun se oli ollut auki puolet ajasta, jonka henkilö tavallisesti käytti televisionkatseluun. Katselutottumuksia arvioitiin varsinaista tutkimusvaihetta edeltävien viikkojen aikana.

Muistutettakoon, että suomalaiset katsovat televisiota keskimäärin kolme tuntia päivässä.

Minulla on yksinkertainen keino millä tavalla voit syödä kakun ja pitää sen myös tallella ("eat one's cake and have it too"): Telkkarijumppa!

Telkkarijumppaan kuuluvat esimerkiksi seuraavat liikkeet:
  • Mainoskirmaisu. Kun telkkarissa näytetään mainoksia, nouse nojatuolista, kierrä tuoli viisi kertaa ja käy keittiössä vetämässä viiva jääkaapin ovessa olevaan paperiin. Palaa sen jälkeen takaisin telkkarin ääreen. Jos mainokset edelleen jatkuvat, toista mainoskirmaisu niin kauan kunnes mainokset loppuvat. Jos et saa vähintään viisi viivaa paperille, soita mainostelevisioon ja pyydä pitempiä mainostaukoja.
  • Pyöräretki. Uutislähetyksen ajaksi ojenna jalat eteesi ja tee niillä pyöritysliikkeitä ilmassa, aivan kuten olisit pyöräretkellä. Aluksi et ehkä jaksa pyöräillä koko uutisten ajan, mutta jatka vain sinnikkäästi päivästä toiseen, viikosta viikkoon. Tulee vielä se päivä, jolloin jaksat pyöräillä koko uutislähetyksen ajan. Palkitse itsesi silloin lähtemällä lentoon, eli pyöritä käsiäsi samalla kun pyöräilet esimerkiksi urheilulähetyksen ajan.
  • Se seisoo sittenkin! Tämä on koko perheen hauska seuraleikki. Yhteisestä sopimuksesta päättäkää mikä on se tapahtuma televisiolähetyksessä, joka pakottaa ylös nojatuolista. Se voi esimerkiksi olla aina kun televisioesiintyjä sanoo kirosanan tai kun ruutuun ilmestyy roskaruokaa (limsat, sipsit, makeiset, hampurilaiset, mikrossa lämmitettävät valmisruokapakkaukset). Heti kun tämä yhteisestä sopimuksesta tunnistettavissa oleva tapahtuma näkyy telkkarissa, pitää välittömästi nousta seisomaan yhdellä jalalla. Istua saa sitten kun tapahtuma toistuu. Kilpailussa voidaan jakaa pisteitä sen mukaan kuka reagoi nopeimmin tapahtumaan.
Keksi itse lisää telkkarijumppaliikkeitä! Kerro minulle hauskimmat oivallukset, niin voin sitten elävöittää luentojani ympäri Suomen.


Muita liikunta-aiheisia juttujani: