sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Parasta tässä terveysblogissa


**
Tämä kirjoitus ilmestyi 8.4.2010. Tuorein kyselyni on juuri päättynyt. Sen mukaan lähes puolet teistä pitää tämän terveysblogin parhaana antina minun omia juttujani. Nöyrin mielin otan vastaan tämän tiedon. Joka neljäs teistä innostuu mahdollisuudesta seurata keskustelua ja haluaa osallistua vilkkaaseen kommentointiin. Peräti joka kymmenes lukee mielellään tohtori Matti Tolosen kirjoituksia (Ravintolisien ABC). Vähänlaisesti löytyi vieraskirjoitusten kannattajia. Itse olen tavattoman tyytyväinen tähän osioon. Vieraskirjoitukset saavat jatkoa. Dosentti Matti Tolosen, opiskelija Olli Postin, pääjohtaja Pekka Puskan, dosentti Mikael Fogelholmin, ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen ja professori Antti Meron erinomaisten kirjoitusten jatkeeksi saamme aivan pian maamme eturivin muilta terveysvalistajilta lisää luettavaa tähän terveysblogiin.

Luet Suomen parasta terveysblogia
. Näin on näreet jos on uskomista Cision Media Globalin selvitykseen. Ja miksi emme uskoisi?

Monien vuosien ajan on niskaani huohottanut eräs terveysalalla toimiva mieshenkilö, joka on pitänyt terveysblogiani valtavan sekavana. Jonkinasteista helpotusta tunnen kun hänkin siirtyi terveysblogiani lukemaan seuraavin saatesanoin:

Kävin katsomassa blogiasi. Nyt se alkaa näyttää ulkoisesti jo sellaiselta, että minäkin voin käydä sitä lueskelemassa.

Tarkoituksena on pysyä jatkossakin kärjessä. Siinä onnistuakseni minä tarvitsen lukijoitteni apua. Käykää vastaamassa kyselyyn mikä on parasta tässä terveysblogissa. Kommentoi ja ideoi millä tavalla tästä saisi vielä paremman.

Parhaimmillani olen livenä, yleisön edessä. Terveysblogi on kuitenkin hyvä korvike silloin kun minulla ei sattumoisin ole keikkaa tiedossa sinä iltana. Olen edullinen esiintyjä. Ota yhteyttä!

Parhain terveisin,

Christer Sundqvist
terveystoimittaja, ravintovalmentaja, FT
040-7529274
christer.sundqvist@ravintokirja.fi

Muita kirjoituksiani aiheesta:

lauantaina, toukokuuta 15, 2010

Suoraa puhetta kevyttuotteista

*
YLE:n radio 1 lähettää tänään 15.5.2010 klo 12.15-13.57:

Suoraa puhetta

Suoraa puhetta modernin martta-aatteen kulmakivestä. Puhutaan siitä, miten kevyttuotteet ovat turhia. Vieraina ravitsemusterapeutti, TTM Hanna Partanen sekä Suomen luetuin ravitsemusbloggaaja, ravintovalmentaja Christer Sundqvist! Ajankohtaisten vieraiden kanssa Suoraa puhetta käy keskustelua kuluttamisen hulluudesta. Kommentoi Nooran ja Katjan väitteitä uusimusta.fi tai soita suoraan lähetykseen 09 144 800.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksiani:

sunnuntaina, toukokuuta 09, 2010

Kirjoittajavieras: Antti Mero

**
Tätä 8.5.2010 ilmestynyttä vieraskirjoitusta kommentoidaan vilkkaasti. Lue sinäkin ja ota selvää miksi jotkut kommentoijat sanovat näin:

Erinomainen kirjoitus!
Professori Mero on ihan oikeassa, että lääkärit eivät tiedä ravinnosta juuri mitään
Turkasen mainio kirjoitus
Aivan erinomainen kirjoitus proteiineista

----------------------------------------
On tullut aika julkaista seuraava vieraskirjoitus. Professori Antti Mero on laatinut meille mielenkiintoisen katsauksen proteiineista. Nauttikaa!

PROTEIINIEN JA AMINOHAPPOJEN KÄYTTÖ SAAMASSA HYVÄKSYNTÄÄ SEKÄ PALJON LIIKKUVIEN ETTÄ VÄHEMMÄN LIIKKUVIEN KESKUUDESSA

Antti Mero

Käydessäni lukiota
1970-luvun taitteessa koulussa ei jaettu paljon tietoa ravinnosta (proteiinit, hiilihydraatit, rasva, vitamiinit, kivennäisaineet ja vesi). Olin urheilussa mukana tiukasti 1960-luvulta lähtien ja vasta 1970-luvun aikana alettiin puhua ravinnosta ja proteiinien merkityksestä harjoitusvasteiden saamisessa. Valmentajakoulutukseen ravintovalmennus tuli ensin Suomen Urheiluliitossa, joskin sielläkin melko vähän.

Käytännön valmennuksessa voimalajien harrastajat (painonostajat, painijat, heittäjät, kehonrakentajat) itse ottivat selvää, mitä proteiini on ja miten sitä tulisi käyttää. Sen selvittäminen oli toki vaikeaa, koska asiantuntijoita ei kovin montaa Suomessa ollut.

Urheiluvalmennuksessa ravintoasioita opetettiin 1980 -luvulla voimakkaasti hiilihydraattien käyttöä painottaen ja ohjeena oli tutuksi tullut legendaarinen sanonta ”pitää syödä monipuolisesti suomalaista sekaruokaa”. Sehän yleisohjeena on melko osuva kovaa ja paljon harjoittelevalle kestävyysurheilijalle. Monien muiden lajien urheilijoille tuo ohje oli huono, sillä ohjeen toteutettuaan yleensä urheilijat olivat mm. muutaman kilon ylipainoisia ylimääräisen rasvamassan vuoksi.

Aloin itse liikuntafysiologina tutkia Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella kokeellisilla asetelmilla proteiini- ja aminohappovalmisteiden (ravintolisien) vaikutuksia erilaisissa kuormitustilanteissa 1990 -luvun alusta alkaen ja työ jatkuu edelleen. Vastustusta ja epäröintiä tuli alussa joka taholta paitsi urheilumaailmassa, mikä oli jo 1990 -luvulla pääsääntöisesti valmis vastaan ottamaan melko hyvin tutkimukseen p erustuvan ravintotiedon (esim. Mero ym. Nykyaikainen urheiluvalmennus -kirja 1997).

Tällä hetkellä (2010) proteiinien ja aminohappojen käyttö ravintolisinä ja korvaavana ravintona on lisääntynyt voimakkaasti myös urheilun ulkopuolella. Esimerkiksi painonhallintaan ja terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen proteiineista ja aminohapoista on paljon hyötyä.

Vastustusta tulee kuitenkin edelleen ja lääkärikuntamme on yksi vastustusta tekevä tai ainakin ”poissaolevaksi heittäytyvä”. Miksi on ravintolisien käytön vastustusta? Olen täysin samaa mieltä kuin Matti Tolonen tässä samassa sarjassa kirjoittaessaan seuraavaa (suora lainaus):

”Olen pohtinut jo lähes 30 vuotta, miksi lääkärit, terveyden- ja sairaanhoitajat ja ravitsemusterapeutit ovat vastustaneet kiivaasti ravintolisien käyttöä. Vastaus on selvä: Lääkärit elävät "lääkemaailmassa", johon koulutus ja lääketeollisuus ovat heidät johdattaneet. "Luontaistuotteista koulutuksessamme painotetaan lähinnä niiden haittoja", kirjoitti minulle 3. vuosikurssilla lääkäriksi opiskeleva hammaslääkäri. Ei ihme, että lääkärit ja potilaat ovat hahmottaneet ravintolisiin liittyvää todellisuutta kovin eri tavoin. Koulutuksen puutteen vuoksi lääkärit eivät tunne yleensä riittävästi vitamiinien, hivenaineiden ja muiden ravintolisien tehokkaita ainesosia, annoksia eivätkä niiden turvallisia ylärajoja. Nyt tuuli on kuitenkin kääntymässä kuin hölmöläisten souturetkellä. Uudet tutkimukset ovat muuttamassa perinteistä ajattelumallia (paradigmaa), ja ravintolisiä on alettu lisätä kroonisten sairauksien Käypä hoito -suosituksiin. Niitä laativat Suomessa erikoislääkäriyhdistykset ja Duodeci m. Ohjeet koetaan lääkäreitä sitoviksi. On huomattava, että ravitsemuslääketiede ei ole oppiaineena lääkärikoulutuksessa, eikä Suomessa ole yhtään alan erikoislääkäriä. Ihmettelen, kuinka jotkut suomalaiset lääkärit voivat antaa sen kuvan, että heillä on hallussaan kaikki tieto ravinnon ja terveyden vuorovaikutuksista?”

Edellisen Matti Tolosen erinomaisen kirjoituksen jälkeen RATKAISU ASIAAN on selkeä: ravitsemuksen opetusta runsaasti mukaan lääkäri- ja muun terveydenhoitohenkilökunnan koulutukseen.

Tähän mennessä yliopistotasoista ravitsemusterapeuttien koulutusta on annettu Suomessa Kuopiossa ja Helsingissä ja ravitsemuksen opetusta suppeammin on Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian ja terveystieteiden laitoksilla. Tutkimustoimintaa ravintoon liittyen on edellä mainittujen yliopistojen lisäksi jonkin verran Suomen muissa tutkimusyksiköissä.

Perustietoa proteiineista ja aminohapoista

Proteiinit muodostuvat aminohapoista
. Proteiinimolekyyli sisältää 16 % typpeä ja lisäksi rikkiä, fosforia ja rautaa ja muodostuu aminohapoista, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa kemiallisilla peptidisidoksilla. Elimistössä on arvioitu olevan vähintään 50 000 erilaista proteiinia sisältävää yhdistettä ja nimenomaan yksittäiset aminohapot ja niiden yhteenliittymiset määrittävät proteiinien ominaisuudet ja biologisen toiminnan.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan proteiinien määrän on arvioitu olevan jopa sadoista tuhansista miljooniin, kun niitä koodaavien geenien määrä on noin 30 000. Aminohappo rakentuu aminoryhmästä, orgaanisesta happoryhmästä ja aminohapposivuketjusta. Jälkimmäiseen liittyvät kunkin aminohapon erityispiirteet.

Aminohappoja on kaikkiaan noin 20, joista osa on välttämättömiä (aikuisilla 8: leusiini, isoleusiini, valiini, lysiini, metioniini, fenylalaniini, treoniini, tryptofaani). Vauvat eivät pysty rakentamaan histidiiniä ja lapsilla on vähentynyt kyky rakentaa arginiinia, jotka ovat siis heillä lisäksi välttämättömiä aminohappoja. Näitä välttämättömiä aminohappoja on saatava päivittäin ruoasta, koska niitä ei voida rakentaa elimistössä. Loput aminohapot ovat ns. ei-välttämättömiä (tai vähemmän välttämättömiä), sillä niitä voidaan rakentaa elimistössä muista yhdisteistä eli niitä ei tarvitse välttämättä saada ravinnosta.

Proteiinien imeytyminen. Suurin osa aminohapoista imeytyy ohutsuolessa. Kuitenkin ohutsuoleen siirtyy hajoamattomia proteiineja, suuria polypeptidejä ja vain 15 % vapaita aminohappoja. Toisin sanoen ohutsuolessa voidaan proteolyyttisten entsyymien avulla hajottaa (hydrolysoida) proteiineja ja polypeptidejä aminohapoiksi. Tämä voi tapahtua ohutsuolen ontelossa, ohutsuolen solukalvon pinnalla ja ohutsuolen epiteelisolun sytoplasmassa.

Aminohapon imeytymisellä tarkoitetaan tapahtumaa, jossa aminohappo siirtyy suolen ontelosta vereen tai imunesteeseen limakalvon solujen läpi. Tapahtuma on monimutkainen ja tunnetaan melko huonosti. Se tiedetään, että proteiinit imeytyvät erittäin tehokkaasti.

Proteiinit siirtyvät epiteelisoluihin suurimmaksi osaksi di- ja tripeptideinä (dipeptidi = kahdesta aminohaposta muodostunut, tripeptidi = kolmesta aminohaposta muodostunut) kyseisten peptidien siirtyessä hieman nopeammin kuin vapaat aminohapot.

Lopullisen hydrolyysin tapahduttua proteiinien hajoamistuotteet siirtyvät verenkiertoon limakalvon soluista pääosin vapaina aminohappoina, osa kuitenkin peptideinä. Oletetaan, että metioniinilla ja haaraketjuisilla aminohapoilla (leusiini, isoleusiini, valiini) on suurin affiniteetti kantajaansa ja tämän takia ne imeytyvät tehokkaammin estäen muiden aminohappojen imeytymistä.

Huomattavaa on, että haaraketjuisia aminohappoja on noin 25 % kaikista vapaista aminohapoista. Imeytyneet aminohapot kulkeutuvat maksaan, joka säätelee aminohappojen hajotusta tai pääsyä perifeeriseen verenkiertoon tai molempia elimistön tarpeiden mukaan.

Proteiini- ja aminohappovalmisteiden imeytyminen. Hydrolysaatit (tri -, di- ja vapaita aminohappoja) imeytyvät nopeammin kuin kokonaiset proteiinit tai vapaat aminohapot, koska ihmisen suolistolla ei ole niin hyvää kuljetussysteemiä yksittäiselle aminohapolle, kuin di- ja tripeptideille on.

Myös typen varastoituminen (proteiinin tärkein osa) on nopeampaa hydrolysaateilla kuin kokonaisilla proteiineilla tai vapailla aminohapoilla. Viimeaikaisissa imeytymiskokeissa on kuitenkin todettu, että yksittäisetkin aminohapot imeytyvät hyvinkin nopeasti. Suun kautta otettu yksittäinen aminohappo imeytyy hyvin voimakkaasti ensimmäisen tunnin aikana.

Siten erot imeytymisnopeudessa vapaiden aminohappojen ja di- ja tripeptidien välillä lienevät hyvin pienet. Käytännössä esimerkiksi urheilijan pitää käyttää hydrolysoitua proteiinivalmistetta (runsaasti kahden ja kolmen aminohapon yhdistelmiä kuin myös vapaita aminohappoja), sillä tavoin hän saa parhaan anabolisen (rakentavan) vasteen ja maksimaalisen typen varastoitumisen.

Proteiinilähteinä kananmunan valkuainen ja maitoheraproteiini (lactalbumin) ovat erinomaisia näissä proteiinivalmisteissa. Maitoheraproteiinin (lactalbumin) on arveltu myös parantavan immuniteettia.

Aminohapot elimistössä. Miehellä, joka painaa 70 kg, on noin 12 kg proteiinia (aminohappopolymeerejä) ja vapaita aminohappoja hänellä on noin 200 - 220 g ja niistä noin 120 g on solunsisäistä luurankolihaksessa. Kuitenkin tällä suhteellisen pienellä aminohappojen määrällä ”vapaassa altaassa” (free pool) on suuri vastuu elimistön koko aminohappoaineenvaihdunnassa (rakentuminen ja energiantuotto). Kuviossa 1 on esitetty yleiskuvaus aminohappoaineenvaihdunnasta.



Kuvio 1. Aminohappoaineenvaihdunta

Vapaan aminohappoaltaan toiminnan ja merkityksen ymmärtämiseksi on tärkeää tietää, että vaikka ”altaan” koko on pieni, sen sisältö vaihtuu useasti. Koko vapaan aminohappoaltaan on arvioitu vaihtuvan ihmisellä noin kuusi kertaa vuorokaudessa ja vapaan altaan puoliintumisaika on 200 minuuttia (vähän yli 3 tuntia). Kuormitus ja ravinto vaikuttavat tietyissä rajoissa altaan kokoon.

Erityisesti ravinnon osuus on tärkeä painottaen tasaista ja laadukasta aminohappojen saantia ympäri vuorokauden.

Proteiinien tehtävät elimistössä. Proteiinien päätehtävä on osallistua aminohappojen välityksellä proteiini- eli valkuaisainesynteesiin. Tärkeimmät kohteet ovat kudosproteiinien (mm. lihakset), entsyymien, hormonien ja hermoston välittäjäaineiden synteesi.

Proteiinien toissijainen tehtävä on osallistua energian tuottamiseen. Siihen osallistuvat lähinnä haaraketjuiset aminohapot (leusiini, isoleusiini ja valiini).

Proteiinisynteesi. Aminohappoja tarvitaan mm. kudosproteiinien (lihakset) ja hormonien, entsyymien ja hermoston välittäjäaineiden synteesiin (synteesi = rakentaminen). Proteiinit syntetisoidaan solussa sijaitsevassa endoplasmakalvostossa.

Aikuisen ”normaalikansalaisen” proteiinin tarve on vuorokaudessa 0,8 g/painokilo (kansainväliset suositukset, RDA). Vauvojen ja kasvavien lasten proteiinin tarve on 2 - 4 g/painokilo/vrk ja myös raskaana olevien naisten ja imettävien äitien proteiinin tarve on suurempi kuin 0,8 g/painokilo/vrk.

Harjoittelututkimuksissa on todettu, että voimaharjoittelun yhteydessä lisääntynyt proteiinin saanti lisää lihaksen kehittymistä. Kuviosta 2 nähdään, että proteiinin saannin lisääminen 0,9 grammasta 2,4 grammaan/painokilo/vrk voimalajien urheilijoilla kiihdyttää proteiinisynteesiä.

Kyseiset saantimäärät ja suositukset ovat olleet hyvin samanlaiset jo noin 20 vuotta käytössä olleiden huippu-urheilu-suositusten kanssa (1,5 – 3,0 g/painokilo proteiinia vuorokaudessa). Viimeksi mainitut suositukset perustuivat eläinkokeisiin, pieneen määrään ihmistutkimuksia ja käytännön kokemuksiin urheilijoilla.

Proteiinien suhteellinen osuus urheilijoilla kokonaisenergiasta vuorokaudessa on 15 - 20 %. Liikunnan intensiteetin ja keston lisääminen, ainakin kestävyysurheilussa, aiheuttaa lisääntyneen proteiinin käytön energiaksi. Kestävyysliikunnan harras­tajilla proteiinin tarve lisääntyy noin lähes kaksinkertaiseksi (0,8 g/kg à 1,2 - 1,4 g/kg). Sen sijaan voimaharjoittelu lisää proteiinin tarvetta yli kaksinkertaiseksi (0,8 g/kg à 1,5 – 2,0 g/kg), mutta ei lisääntyneestä proteiinin käytöstä energiaksi, vaan lähinnä proteiini­synteesiin ja ylläpitämään suurempaa lihasmassaa.

Erityisesti voimahar­joittelun alussa syntyy lihasvaurioita ja näiden korjaukseen tarvitaan mahdollisesti lisääntynyttä proteiinimäärää. Aikaisempi harjoittelu näyttää suojaavan uusien lihasvaurioiden syntymiseltä, joten saattaa olla, että kokeneemmilla voimaharjoittelijoilla (ja muissakin lajeissa, joissa syntyy lihasvaurioita) proteiinin tarve on vähäisempi kuin aloittelijoilla.

Kuvio 2. Voimaharjoittelun ja proteiinin saannin vaikutus koko kehon proteiinisynteesiin (valkoinen pylväs kuvaa kontrollihenkilöitä ja musta voimaurheilijoita)

Proteiini- ja aminohappovalmisteet. Proteiinivalmisteita voidaan nauttia kolmessa vaihtoehtoisessa muodossa, jotka ovat:

(1) kokonaiset proteiinit (monipeptidit, kuten proteiiniruoka) esim. kaseiini eli maidon pääproteiini,
(2) hydrolysaatit (di- ja tripeptidit) ja
(3) vapaat aminohapot.

Proteiinivalmisteet luokitellaan ns. biologisen arvon perusteella. Se mittaa proteiinin käyttöä elimistössä imeytynyttä proteiinigrammaa kohti. Välttämättömien aminohappojen osuus on luonnollisesti tärkeää biologisen arvon määrityksessä. Oheinen taulukko 1 esittää tärkeiden proteiinien biologisen arvon (Colgan 1998).

Taulukko 1. Proteiinien biologinen arvo

Proteiini / Biologinen arvo
Hydrolysaatit (esim. maitoheravalmisteet) 110-159
Kokokananmuna 100
Lehmän maito 91
Kananmuna (valkoinen) 88
Kala 83
Liha 80
Kana 79
Kaseiini (maidon pääproteiini) 77
Soija 74
Riisi 59
Vehnä 54
Papu 49

Miksi kannattaa käyttää proteiini- ja aminohappovalmisteita?

Niiden käytön perustelut ovat seuraavat (esim. Colgan 1993):

1. korkein biologinen arvo
2. imeytyminen on nopeaa (tunnin aikana imeytyy huomattava määrä)
3. tiedetään ravinnon tarkka määrä
4. ravinnon rasvattomuus on tärkeää
5. varmistetaan välttämättömien aminohappojen saanti
6. proteiinisynteesi nopeutuu esim. heti harjoituksen jälkeen otetun valmisteen vaikutuksesta
7. haaraketjuiset aminohapot (leusiini, isoleusiini ja valiini) osallistuvat myös energiantuottoon ja estävät kovassa harjoittelussa omien kudosproteiinien vähenemisen

Haaraketjuiset aminohapot muodostavat noin 25-30 % lihaksen proteiinista. Niitä käytetään sekä rakentavamaan elimistöä että jonkin verran energiaksi kaikissa kestävyyskuormituksissa.

Urheilijat, jotka haluavat välttää lihaskoon ja voiman vähenemistä esim. kovassa kestävyys- tai voimaharjoittelussa, käyttävät haaraketjuisia aminohappoja (BCAA; branched chain amino acids) sisältäviä ravintovalmisteita.

Suomalaisilla teholajien urheilijoilla tehdyssä tutkimuksessa (Mero 1994, Mero ym. 1997a) todettiin leusiinin tason laskua 21 % seerumissa 10 viikon kovassa harjoittelussa käytettäessä proteiinia 1.3 g/painokilo/vuorokausi. Sen sijaan otettaessa päivittäin lisäksi leusiinia 50 mg/painokilo todettiin seerumin leusiinin pysyvän lähtötasolla koko kovan harjoittelujakson aikana.

Colgan (1993) suosittelee haaraketjuisten yhdistelmää 60 mg leusiinia, 20 mg isoleusiinia ja 50 mg valiinia painokiloa kohti vuorokaudessa. On myös osoitettu, että kun edellä mainittuja määriä otetaan 1 - 2 tuntia ennen kovaa harjoitusta, lihaksen BCAA säästyy ja testosteronin taso pysyy korkeammalla (esim. Carli ym. 1992).

PROTEIINIATERIAN ESIMERKKEJÄ
  • pyri syömään proteiinia eli valkuaisainetta 6-8 kertaa vuorokaudessa
  • harjoituskaudella urheilijalla pitää syödä vähintään 2 g proteiinia per painokilo eli esim. 70 kg:n urheilijalla 70 x 2g= 140g. Siten jos aterioi 6 kertaa niin 6 x 23.3 g= 140g. Jos aterioi 8 kertaa niin silloin 8 x 17.5 g=140g
  • seuraavassa on esimerkkejä erikokoisista proteiiniaterioista

....................................................Proteiinia
0.5 litraa rasvatonta maitoa .......16.5 g
Viili, jogurtti 500g ........15-20 g
Edam juusto (20%) 100g ........30 g
Raejuusto 100g ...........17.2 g
Maitorahka 100 g ......11 g
Naudanliha 100g .......21 g
Palvikinkku 100g ........21 g
Kana 100g ........17-21 g
Vasikan maksa 100g .......19.4 g
Ahven, lohi, silakka 100g ......16-18 g
Kananmunan valkuainen 100g .....10.1 g (yksi k-muna painaa 50 g)
Kananmunan keltuainen 100g ......16.4 g
Proteiinivalmiste 1 annos .....15-30 g

  • useita valmisteita

OPETTELE LASKEMAAN VUOROKAUDEN PROTEIINIMÄÄRÄSI. MUISTA SYÖDÄ ILLALLA ERITTÄIN VAHVASTI JA RIITTÄVÄSTI MYÖS PROTEIINIA.

Terveys ja hyvinvointi. Proteiinien ja aminohappojen tärkein rooli on siis elimistön rakenteiden vahvistaminen ja uudistaminen, jota meillä kaikilla päivittäin tapahtuu. Toissijaisesti on kyse pienestä avusta energian tuottamisessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta ajateltuna proteiinit ja aminohapot tukevat mm. veriarvojen (esim. hemoglobiini) pysymistä normaaleina ja immuniteetin vahvistumista (emme sairastu helposti). Edelleen runsas proteiinien käyttö yhdessä vähennetyn hiilihydraatin kanssa auttaa painon pudottamisessa.

Seuraavassa vielä luetteloa proteiinien ja aminohappojen keskeisiä käyttömahdollisuuksia ja hyötyjä:

Proteiinit ja aminohapot ovat välttämättömiä
  • Elimistön kudosten/rakenteiden muodostumisessa kasvuvaiheessa (lapsi ja nuori)
  • Kudosten/rakenteiden uudistuminen ja vahvistuminen aikuisena
  • Rakenteiden säilyminen ja vahvistuminen vanhuudessa (iäkkäiden ihmisten lihaskuntoharjoittelu yhdessä sopivan ja proteiinia riittävästi sisältävän ravinnon kanssa auttaa säilyttämään riittävän lihasmassan toimintakyvyn säilyttämiseksi arkiaskareissa).

Proteiinit ja aminohapot ovat tärkeitä
  • Vastustuskyvyn (immuniteetin) vahvistamisessa
  • Koska osallistuvat energiantuottoon muutaman prosentin osuudella
  • Painonpudottamisessa proteiinit ovat tärkeitä, koska proteiinin käsittely elimistössä pitää energiankäyttöjärjestelmää enemmän toiminnassa kuin hiilihydraatti ja rasva. Siten energiaa kuluu ja se lähtee levossa ja kevyessä liikkumisessa/työssä ensisijaisesti rasvasta.

Uuden tiedon vastustus

Lopuksi haluan soveltaen lainata vielä Matti Tolosen tämän blogisarjan erinomaista kirjoitusta uuden tieteellisen tiedon (tutkimustiedon) tuomisesta soveltajien käyttöön. Vastarinta on alussa kova ja etenee sitten seuraavasti:

1. Vaikeneminen
Uusi teoria pyritään vaikenemaan kuoliaaksi. Ellei se auta, siirrytään vaiheeseen 2.


2. Iva, pilkka ja nauru
Uuden käsityksen esittäjiä aletaan ivata ja pilkata. "Uskotko sinä siihen?" Ellei pilkkaaminen tuota toivottua tulosta, siirrytään seuraavaan vaiheeseen.


3. Vaino
Uuden teorian kannattajia aletaan vainota. Heidän tutkimuksiaan ja kirjoituksiaan ei julkaista, heidän ei sallita esiintyä julkisuudessa, heidät suljetaan tiedeyhteisön ulkopuolelle. Esimerkiksi proteiinien kohdalla on aina muistettu pelotella munuaisvaivoilla syötäessä liikaa proteiinia – kuitenkaan mitään näyttöä tästä tiedemaailmassa ei ole. Kaikella on rajansa elimistössä, jos syö liikaa niin hiilihydraateilla ja rasvoillakin on huonoja vaikutuksia elimistöön. Uuden teorian kannattajat koetetaan tuhota myös taloudellisesti. Ellei mikään auta, siirrytään seuraavaan vaiheeseen.


4. Hyväksyntä ja itsekehu
Fiksuimmat vastustajat oivaltavat ensimmäisinä olleensa väärässä ja kiirehtivät selittämään, että itse asiassa juuri he ovat aina tienneet, kuinka asianlaita todellisuudessa on. Eri vastustajat voivat olla eri prosessin vaiheissa, yksi vasta vaikenee, toinen pilkkaa, kolmas vainoaa, kun neljäs jo valmistelee 4. vaiheen julkistusta.

Itse olen kokenut tuon prosessin enemmän tai vähemmän voimakkaasti proteiini- ja aminohappotiedon levittämisessä Suomessa. Nyt ollaan kuitenkin melko hyvin jo 4. vaiheessa.

Tässä muita kirjoittajavieraita:

Kirjoittajavieras: Matti Tolonen
Kirjoittajavieras: Olli Posti
Kirjoittajavieras: Pekka Puska
Kirjoittajavieras: Mikael Fogelholm
Kirjoittajavieras: Reijo Laatikainen

lauantaina, toukokuuta 08, 2010

Professorit järkiintymässä?

*
Tätä 3.5.2010 ilmestynyttä kirjoitusta kommentoidaan hyvin vilkkaasti. Lukekaa kaikki kommentit!

3.5.2010 Lääketieteen toimittajat
saivat vastaanottaa häkellyttävää tietoa kahdelta emeritusprofessorilta: Rasvat eivät ole verisuonten kalkkeutumisen syy!

Emeritusprofessorit Matti Järvilehto Oulusta ja Pentti Tuohimaa Tampereelta kritisoivat juuri ilmestyneessä Medical Hypotheses-lehden artikkelissaan kolesterolihoitoja.

Kansainvälisessä ja kotimaisessa vilkkaassa keskustelussa kolesterolihoidoista statiineilla ehdotetaan niistä "koko kansan lääkettä". Useampi kuin joka kymmenes suomalainen (noin 650 000) käyttää statiineja. Kelan vuosittaisten korvauksien määrä on noin 30 miljoonaa euroa. Saadaanko sen vastineeksi terveyttä?

Statiinien käyttö perustuu rasvateoriaan, jonka mukaan veren korkea kolesteroli aiheuttaa verisuonten kalkkeutumisen (ateroskleroosin). On jo kokonaan unohtunut, että tämä on vain teoria, jota ei ole toistaiseksi osoitettu oikeaksi, mutta teoriaa epäileviä väitetään vastuuntunnottomiksi.

Kolesteroliteoriassa on aukkoja

Rasvateoria on itsessään hyvin ristiriitainen, eikä selitä loogisesti ateroskleroosin kehittymistä. Veren korkea kolesteroli ei pysty selittämään plakin syntymistä syvälle verisuonen seinämään. Tämä on selitettävissä loogisesti vain verisuonen seinämää ravitsevien suonten (vasa vasorum) toiminnan perusteella.

Viime vuonna tekijät julkaisivat teoriansa ravitsevien suonten toiminnallisesta happivajauksesta ateroskleroosin syynä. Näiden pienten päätevaltimoiden vaurio aiheuttaa makromolekyylien (kolesterolipartikkeleiden, mikrobien jne) vuotamisen ja kerääntymisen valtimon seinään.

Kolesteroli ei siis ole syy ateroskleroosiin, vaan sen kertyminen on seurausta vasa vasorumien pintakalvon happipuutoksen aiheuttamasta vauriosta.

Nyt julkaistussa artikkelissa tarkastellaan ateroskleroosin riskitekijöitä ja suojaavia tekijöitä sekä statiinihoitoa. Riskitekijöistä vain liikalihavuudella on yhteys kolesteroliarvoihin, sen sijaan nikotiinilla, stressillä, verenpaineella ja uniapnealla ei ole selkeää yhteyttä kolesteroliin, mutta kaikille on yhteistä pienten valtimoiden supistuminen ja verenpaineen nousu.

Suojaavien tekijöiden suhteen tilanne on päinvastainen: ne laskevat verenpainetta, mutta monilla ei ole yhteyttä kolesteroliin. Eli, ateroskleroosin ensi vaiheen ehkäisyssä verenpaineen hoito vaikuttaisi loogisemmalta ratkaisulta kuin kolesterolin alentaminen.

On mielenkiintoista, että useissa julkaisuissa statiinien aiheuttama verenpaineenlasku on huomattu, mutta siitä todetaan vain, että se ei selitä statiinien aiheuttamaa sydänkuolleisuuden laskua. Onko niin, että statiineja ei haluta nähdä verenpainelääkkeinä?

Statiinien sivuvaikutuksia aliarvioidaan

Yleensä korostetaan, että statiineilla on vähän sivuvaikutuksia. Näin tutkimukset näyttäisivät periaatteessa osoittavan. Diabeteksen kehittyminen yhdelle 255 käyttäjästä 4 vuoden aikana luulisi olevan vakava asia, kun puhutaan lähtökohdaltaan terveistä. Tämä merkitsee Suomessa 640 diabeetikkoa vuosittain, jotka ovat yksin statiinien aiheutttamia.

Vakavia lihasongelmia on vain 1%:lla. Jos näin on, niin on loogista, että lieviä oireita on paljon useammalla. Kun urheilijoille annettiin statiineja, niin 73% lopetti käytön lihasheikkouden tai kipujen takia. Oletettavasti urheilijat tuntevat lihaksensa.

Äskettäin raportoitiin, että statiinien käyttäjillä D-vitamiinin vajauksen yhteydessä lähes kaikilla esiintyy lihas- ja sidekudoskipuja. Suomessa tämä on huomioitava seikka, koska talvikautinen D-vitamiinin vajaus on yleistä ja sitä lisää Benecolin käyttö, joka heikentää rasvaliukoisten vitamiinien saantia. Statiinit saattavat lisäksi heikentää D-vitamiinin vaikutuksia syrjäyttämällä hoitopitoisuuksilla D-vitamiinin reseptoristaan.

Vähän huomiota on saanut se seikka, että statiinit eivät tehokkaasti laske kokonaiskuolleisuutta, mikä osin johtuu itsemurhien kasvusta. Jos statiinit aiheuttavat itsemurhia, niin on loogista olettaa, että ne aiheuttavat lievempää masennusta vielä useammalle. Tällaisesta elämänlaadun laskusta ei näe mainintoja kirjallisuudessa.

Tekijät eivät usko, että statiineista on koko kansan lääkkeeksi. Saattaa olla, että verenpaineen hoidolla päästään ensi vaiheen ehkäisyssä riittävän hyviin tuloksiin. Tällä saataisiin huomattavasti vähennettyä statiinien käyttöä ja siitä aiheutuvia taloudellisia ja terveydellisiä haittoja.

Statiinit voitaisiin säästää toisen asteen hoitoon, josta on paras tutkimusnäyttö.

Allekirjoittajat:
Pentti Tuohimaa, professori, emeritus, Tampere
Matti Järvilehto, professori, emeritus, Oulu

Lähde: Tampereen yliopisto, Viestintäyksikkö, Mediatiedotteet

Lisää kirjoituksia asiasta:
Matti Tolonen ja Pentti Raaste: Sydäntautien ehkäisy ja itsehoito, 2010

perjantaina, toukokuuta 07, 2010

Kirsikkajuomaa juoksijoille

**
Pitkänmatkanjuoksijoille on tuttua kauraa
, että kovien treenien jälkeen lihaksia särkee. Yhtä tuttua on se, että kiputilojen lieventämiseksi, käydään tulehduskipulääkepurkin kimppuun.

Oregonin terveystieteen laitoksen tutkijat ovat havainneet saman asian ja päättäneet lähestyä tätä ongelmaa luontaisemmasta näkökulmasta. Olisikohan luonnon omilla tuotteilla lihaskipua lieventäviä vaikutuksia?

Tuumasta toimeen, amerikkalaistutkijat päättivät kokeilla kirsikkaa urheilijoille. Kirsikassa on paljon antioksidantteja ja sillä on todettu tulehdusta ehkäisevää vaikutusta. Tutkijat halusivat testata, voisiko kirsikkajuomalla lieventää pitkänmatkanjuoksijoiden kiputiloja.

Kyseessä oli satunnaistettu kaksoissokkotutkimus (korkealuokkainen tutkimusasetelma), jossa 54 perustervettä juoksijaa jaettiin kahteen ryhmään. Plaseboryhmä sai kirsikka-aromilla maustettua litkua juodakseen ja koeryhmä joi aitoa kirsikkajuomaa.

Innolla juoksijat nauttivat joko kirsikanmakuista litkua tai aitoa kirsikkajuomaa 355 ml pari kertaa päivässä yhden viikon ajan. Juoksu koostui vuorokauden aikana suoritetusta maantieviestistä. Jokainen juoksija joutui taapertamaan keskimäärin 26,3 km pituisen matkan useina erillisinä juoksuosuuksina vuorokauden mittaan.

Juoksijat määrittelivät kivuntunteensa standardoidulla testillä koesarjan alussa, ennen kisaa ja kisan jälkeen.

Plasebo- ja koeryhmässä lihakset kipeytyivät, mutta koeryhmässä aidon kirsikkamehun nauttiminen näkyi testissä siten, että kipu oli merkittävästi vähäisempää kuin plaseboryhmässä.

Tutkijat ovat sitä mieltä, että aidon kirsikkamehun nauttiminen viikon verran ennen kovaa juoksusuoritusta, voi vähentää juoksusuorituksen jälkeistä kiputilaa lihaksissa.

Lähde: Kerry S. Kuehl, Erica T. Perrier, Diane L. Elliot, James C. Chesnutt. Efficacy of tart cherry juice in reducing muscle pain during running: a randomized controlled trial. J Int Soc Sports Nutr 7:17 doi:10.1186/1550-2783-7-17, 2010

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

torstaina, toukokuuta 06, 2010

Ravintokouluttajan laihdutusromaani


**
Tuore Hymy (5/2010) paljastaa: Olemme saaneet tottua siihen, että laihduttamisesta puhutaan vakavalla naamalla, sormi pystyssä huolestuen ja tieteellisin sanankääntein, mutta nyt siihen on tullut iloinen muutos.

Paraisilla asuva filosofian tohtori, biologi Christer Sundqvist on kirjoittanut elämänmakuisen pokkarin laihduttamisesta ja terveydestä ylipäätään. Kirjan nimi on Sietämätön leveys ja tarkempia tietoja siitä saa nettiosoitteesta sietamatonleveys.fi.

Christer on vuonna 1987 väitellyt tohtoriksi tarhaminkkien lisääntymisestä ja ravitsemuksesta. Hän havaitsi jo silloin, että huono ravitsemus näkyi minkkien sairasteluna, heikkona lisääntymisenä eikä turkin kiilto ollut sitä mitä piti. Christer alkoi selvitellä myös ihmisten ravitsemusta, ja viitisen vuotta sitten hän rupesi pitämään internetissä terveysblogia, joka on nykyään Suomen suosituin.

Siellä sanan peistä taittavat niin tohtori Matti Tolonen kuin pääjohtaja Pekka Puskakin - ja monet muut. Christerin blogiin pääsee tutustumaan esimerkiksi googlaamalla sanan veteraaniurheilija.

Christerin kirjan päähenkilönä on 34-vuotias Jussi Tervonen, joka on laihtunut yli 30 kg vajaan vuoden aikana jättämällä lautaseltaan pois hiilihydraatit eli perunan, pastan ja riisin sekä korvaamalla sen runsailla vihanneksilla ja luontaisilla ravintorasvoilla. Jussi pohdiskelee ystäviensä ja alan ammattilaisten kanssa, laihduttiko hän mahdollisesti väärin, sillä koululääketiede opettaa laihduttamaan aivan toisin.

Esimerkiksi terveyskeskuslääkäri Harri Hiltunen, joka oli ollut Jussin apuna hänen painonpudottamisessaan, järkyttyi pahan kerran kuullessaan, minkälaisilla konsteilla Jussi oli laihtunut. Lukijalla on hauskaa seuratessaan tästä seurannutta mielipiteenvaihtoa ja suoranaista konfliktia.

- Laihduttaminen on periaatteessa erittäin helppo asia, mutta painonhallinta sitä vastoin on mahdottoman vaikeaa, Christer Sundqvist toteaa.

- Törmäsin monenlaisiin mielipiteisiin blogia pitäessäni ja idea siitä, että kirjoittaisin vielä joskus laihduttamisesta romaanin muodossa, ei jättänyt minua rauhaan. Olen viettänyt elämäni hauskimmat hetket tietokirjailijana tätä kirjaa synnyttäessäni. Toivottavasti se välittyy myös lukijoille.

- Ravitsemus herättää tunteita, Sundqvist myöntää.

- Tämä ei ole kaikin puolin kiltti kirja. Paikka paikoin se voi olla rankkaakin luettavaa. Tässä ravistellaan virallisia ravitsemussuosituksia aika ankaralla kädellä.

Muita kirjoituksia aiheesta:

Ruotsissa ei tiedetä mitä diabeetikon pitää syödä...

*
...Suomessa "tiedetään".

Nyt seuraa tekstiä, joka voi herkimmissä ihmisissä aiheuttaa tavallista enemmän hämmennystä. Lukekaa siis seuraavat rivit vain jos teillä on erityistä halua tietää mitä diabeetikon pitää syödä pysyäkseen mahdollisimman terveenä.

Suomen diabetesliitto on suuressa viisaudessaan päättänyt, että diabeetikko voi syödä ihan samaa ruokaa kuin kaikki muutkin ihmiset. Kätevää, mutta onko se viisasta?

Ruotsissa on toinen ääni kellossa. Siellä on erityinen valtiollinen työryhmä, Statens beredning för medicinsk utvärdering (SBU), valmistellut ohjeita diabeetikolle. Eilen (5.5.2010) SBU:n työryhmä julkaisi sekä lehdistötiedotteen että alustavan raportin työnsä hedelmistä.

Työryhmä pohti kaksi vuotta sitä mitä diabeetikon tulisi syödä, mutta selvyyttä asiaan ei tullut. SBU ei tiedä millainen ruokavalio on sopivin diabeetikolle!

Vähärasvainen ja runsashiilihydraattinen ruokavalio, jonka Suomen diabetesliitto "tietää" parhaimmaksi mahdolliseksi diabeetikolle, osoittautui epävarmaksi, sillä sille ei löytynyt tieteellisiä perusteita. Vähähiilihydraattinen ruokavalio (VHH), josta Suomen diabetesliitto ei löydä juuri mitään hyvää sanottavaa, oli erityisesti maltillisimmassa muodossaan parempi kuin edellä mainittu ruokavalio, mutta siitä ei ollut riittävän suuria ja pitkäaikaisia tutkimuksia. Näin ollen SBU ei voinut suositella sitäkään.

Se mikä on varmaa on seuraava asia: Suomen diabetesliiton suosittelema ruokavalio diabeetikolle on tullut tiensä päähän. Sen sopivuus diabeetikolle on arvailujen varassa. Tieteellistä näyttöä sopivuudesta ei ole. Mahdollisesti Suomen diabetesliiton ravitsemussuosituksia voidaan soveltaa terveille ihmisille, mutta sekin on epävarmaa.

Se mikä on epävarmaa on seuraava asia: Tässä tuhlattujen resurssien sekamelskassa (miksi VHH:ta ei ole tutkittu tarkemmin?), potilaat on nyt jätetty oman onnensa nojaan. SBU sanoo diabeetikolle: "valitse itse". Kummallinen epävarmuus vallitsee siis Ruotsissa. Suomessa "tiedetään".

Diabeetikko - soita heti huomenna Suomen diabetesliittoon ja kysy ovatko diabeetikon ravitsemusohjeet edelleen voimassa - Suomessa! Jos automaattisesti vastataan, että tottakai heidän suosittelemansa ruokavalio on edelleen voimassa, pyytäkää diabetesliittoa esittämään ne tieteelliset näytöt, jotka puhuvat ruokavalion erinomaisuuden puolesta.

Asiasta kirjoittaa tohtori Matti Tolonen.

Lisää tietoa Matilta ja minulta heti kun ehdimme lukea yli 300 -sivuisen raportin kokonaisuudessaan.

Muita kirjoituksia diabeteksesta:

maanantaina, toukokuuta 03, 2010

Nuku nuori neito

**
Ruotsissa on tutkittu
unenpuutteen yhteyttä liikalihavuuteen. Tutkimuksessa on arvioitu 400 naisen unenlahjoja. He olivat 20-70 -vuoden ikäisiä. Tutkimus julkaistiin nukkujien ammattilehdessä Sleep.

Naisten lihavuuden syitä on etsitty Uppsalan yliopistossa. Tutkimuksessa on selvinnyt, että syvän ja kevyen unen jaksojen nopea vaihtelu oli unenpuutteen lisäksi myös yhteydessä liikalihavuuteen.

Yhteys oli erityisen vahva nuorilla naisilla. Tutkijoiden mukaan nainen on nuori silloin kun hän on alle viisikymppinen. Niillä nuorilla naisilla, jotka nukkuivat öisin viisi tuntia tai vähemmän, oli keskimäärin yhdeksän senttimetriä suurempi vyötärönmitta kuin niillä, jotka nukkuivat vähintään kahdeksan tuntia.

Tutkijat etsivät ilmiölle selitystä muun muassa hormonituotannosta. Lyhyt uni voi aiheuttaa ylipainoon johtavia häiriöitä elimistön hormonituotannossa. Kortisolia pidetään suurimpana syyllisenä.

Vielä yksinkertaisempikin syy löytyi: Mitä vähemmän nukut, sitä enemmän sinulla on vuorokaudessa aikaa syödä!

Lähteet:
Lite sömn ger kvinnor bukfetma. Uppsala Nya Tidning, 2.5.2010
Theorell-Haglöw J, Berne C, Janson C, Sahlin C, Lindberg E. Associations between short sleep duration and central obesity in women. SLEEP 33 (5): 593-598, 2010.

Muita kirjoituksia samasta aiheesta:

sunnuntaina, toukokuuta 02, 2010

Fibromyalgia ja masennus uudessa valossa

**
Arviolta 100 000–200 000 suomalaista
potee fibromyalgiaa ja 300 000 syö masennuslääkkeitä. Valtaosa heistä on naisia.

Fibromyalgia ilmenee monenlaisina epämääräisinä lihas- ja niveloireina sekä väsymyksenä, päänsärkynä, unihäiriöinä ja masentuneisuutena. Eri puolilla vartaloa ja raajoja esiintyy paikkaa vaihtavia kipuja ja kosketusarkuutta. Kivut voivat olla niin voimakkaita, että potilas on niiden vuoksi työkyvytön. Joskus taas kivut ovat lieviä.

Vaivat alkavat usein flunssan tai muun infektion jälkeen. Tila muistuttaa kroonista väsymysoireyhtymää ja masennusta. Tavanomaisissa laboratoriokokeissa ei löydy mitään poikkeavaa. Tästä syystä lääkärit ovat suhtautuneet epäileväisesti potilaiden valituksiin ja oireisiin. Palaamme masennukseen hieman tuonnempana.

Espanjassa Sevillan yliopistossa toimiva tohtori Mario D. Corderon työryhmä on tutkinut fibromyalgian biologiaa ja todennut potilaiden veressä tavallista enemmän rasvojen hapettumisesta (härskiintymisestä) syntyneitä tuotteita. Samanaikaisesti potilailla myllertää nitrosatiivinen stressi. Tämän stressireaktion aikana reaktiivisia typpiyhdisteitä ilmestyy siinä määrin paljon, että elimistömme ei niitä ehdi käsitellä.

Näiden biologisten häiriöiden hoitoon tarvitaan tuhti annos ubikinonia (koentsyymi Q10) ja muita antioksidantteja. Ne antavat energiaa, josta potilailla on puutetta, sanoo tohtori Corderon työryhmä (PDF-tiedosto).

Fibromyalgia näkyy aivokuvissa

Ranskalaisen tohtori Eric Guedjin työryhmä Marseillesin yliopistoklinikassa (Cente Hospitalo Universitaire de la Timone) vahvistaa suomalaisen anestesiologian apulaisprofessori Pekka Pöntisen jo vuosia sitten esittämän käsityksen, että fibromyalgiassa valitsee poikkeava verenvirtaus aivoissa. Se voi olla syynä potilaan oireisiin.

Guedjin työryhmä kuvaa potilaiden aivoja fotoniemissiolaitteella (SPECT). Potilaan laskimoon ruiskutetaan vähäinen määrä radioaktiivista ainetta, joka kulkeutuu aivosoluihin ja osoittaa mahdollisia muutoksia veren virtauksessa. Tutkijat skannasivat 20 fibromyalgiaa potevan ja 10 terveen verrokin aivot.

"Havaitsimme, että fibromyalgiapotilaiden aivojen toiminnat poikkeavat muiden ihmisten vastaavista", Guedj sanoo Reutersin uutistoimiston haastattelussa.

"Nämä muutokset näkyvät aivoalueilla, jotka käsittelevät kivun aistimista. Muutokset korreloivat oireiden vaikeusasteeseen, mutta eivät ahdistukseen eivätkä masennukseen", Guejd kertoo.

"Fibromyalgia tulisi määritellä tiettyjen aivoalueiden toiminnalliseksi häiriöksi", Guedj ehdottaa. Hänen haastattelunsa voi lukea MedScapesta.

Myös egyptiläiset tutkijat ovat osoittaneet aivojen kuvantamislaitteella, että potilaiden aivoissa on toimintahäiriöitä, jotka selittävät taudin oireita. Potilaiden aivotursot (Hippokampus) erittävät liian vähän N-asetyyli-aspartaatti (NAA) -nimistä aminohappoa.

Tutkijat kuvasivat protonimagneettiresonanssilaitteella (1H-MRS) 15 naispuolisen fibromyalgiapotilaan ja 10 samanikäisen terveen naisen aivotursot. Potilaat eivät olleet saaneet mitään lääkettä, joka olisi voinut vaikuttaa tulokseen. Mittaus antoi tulokseksi NAA:n, koliinin ja kreatiinin pitoisuudet ja niiden suhteet aivotursoissa. Niitä korreloitiin potilaiden kognitiivisiin suorituksiin, masennusoireisiin ja unihäiriöihin.

Kaikilla "fibroilla" esiintyi häiriöitä kognitiivisissa toiminnoissa ja 35,5 prosentilla oli masennusoireita ja 60 prosentilla unihäiriöitä. Potilaiden oikean ja vasemman aivoturson NAA-pitoisuudet olivat pienemmät kuin verrokeilla. Koliinin pitoisuus sitä vastoin oli suurempi. Kreatiinin pitoisuuksissa ja koliini/kreatiini-suhteissa ei ilmennyt eroja ryhmien kesken.

"Koska aivotursoilla on keskeinen rooli kognitiivisten toimintojen, unen ja kiputuntemusten säätelyssä, esitämme, että aivotursojen aineenvaihdunnan häiriöt voivat olla osallisina tämän huonosti tunnetun oireyhtymän ilmentymisessä", kirjoittavat tutkijat.

Fibromyalgia ja masennus ovat biologisia tulehdustiloja

Corderon työryhmä viittaa belgialaisen neuropsykiatrian professori Michael Maesin tutkimuksiin masennuksen ja kroonisen väsymysoireyhtymän biologisesta luonteesta. Maes esitti ensimmäisenä, että masennus on luonteeltaan krooninen tulehdustila, joka ilmenee tulehdyssytokiinien lisääntymisenä potilaan veressä, aivoissa ja muissa kudoksissa. Maes on eniten viitattuja biologisesti orientoituneita psykiatreja maailmassa.

Maesin mukaan vakavassa masennuksessa vallitsee vapaiden radikaalien aiheuttama hapetusstressi (antioksidanttien puutos) ja krooninen hiljainen hermoston tulehdus (inflammaatio). Hänen työryhmänsä tutki 54 vakavasti masentunutta potilasta, keski-iältään 43,5 +/-11.1 vuotta. Verrokkeina oli 37 samanikäistä tervettä henkilöä.

Kaikilta potilailta mitattiin kahta hapetusstressin osoitinta: seerumin hapettuneita rasvoja (lipidiperoksideja) ja hapettuneen LDL-kolesterolin (oxLDL) vasta-aineita. oxLDL on myrkyllistä, mistä syystä elimistö valmistaa vasta-aineita sitä kohtaan ja pyrkii tällä tavalla eroon haitallisesta aineesta.

Masennuksen voimakkuutta arvioitiin erityisen Hamilton Depression Rating Scalen avulla. Masennuksen liittyviä psykosomaattisia oireita arvioitiin The Fibromyalgia and Chronic Fatigue Syndrome Rating Scalen avulla.

Masentuneilla potilailla oli merkitsevästi suuremmat peroksidien ja oxLDL:n pitoisuudet seerumissaan kuin verrokeilla. Nämä kaksi markkeria (peroksidit ja oxLDL-vasta-aineet) eivät korreloineet keskenään, mutta kumpikin osoitti erikseen masennuksen voimakkuutta. oxLDL-vasta-aineiden pitoisuus korreloi kahteen fibromyalgia- ja väsymysoireyhtymien muuttujaan, nimittäin vatsaoireisiin ja päänsärkyyn. Nitrosatiivinen stressi on myös lisääntynyt masentuneilla ja kroonisesti väsyneillä ihmisillä terveisiin verrattuna.

Johtopäätös oli, että vakavassa masennuksessa vallitsee kiihtynyt hapetus- ja nitrosatiivinen stressi sekä rasvojen härskiintyminen (lipidiperoksidaatio). Lisääntyneet peroksidit ja oxLDL-vasta-aineet ovat myös sepelvaltimotaudin riskitekijöitä, mikä selittää sen, että masentuneet ihmiset sairastuvat herkästi sepelvaltimotautiin ja päinvastoin, sydänpotilaat masentuvat.

Mielialalääkkeet eivät korjaa näitä biokemiallisia muutoksia, vaan siihen tarvitaan antioksidantteja ja anti-inflammatorisia aineita.

D-vitamiinin puute – laiminlyöty fakta

Fibromyalgia- ja masennuspotilailla on usein myös D-vitamiinin puutetta, mikä usein diagnosoidaan virheellisesti masennukseksi. D-vitamiinia saa auringonvalosta, jolloin immuunijärjestelmän virheet korjaantuvat ja mielialakin kohenee. D-vitamiinia saa myös solariumista tai purkista.

Turvallinen D-vitamiinin päiväannos aikuiselle jatkuvassa käytössä on 100 mikrogrammaa (µg), vaikka viranomaissuositus on vain 7,5 µg.

Karnosiinikin on avuksi. Sen sopiva päiväannos on yksilöllinen, 125–1200 mg/vrk. Magnesium, 350–700 mg/vrk, rauhoittaa hermoja ja parantaa univalmiutta. Teho lisääntyy vielä foolihapolla ja B6- ja B12-vitamiineilla.

Myös kalaöljy, etenkin etyyliesteröity EPA, "antaa lisää virtaa". Itsehoidon voi aloittaa 2 grammalla päivässä ja annosta voi vähentää noin kuukauden kuluttua, jolloin nähdään mikä annos on riittävä. Vaikutuksen täyteen ilmenemiseen voi kulua 3–6 kuukautta.

Liikuntaa ja muita hoitovaihtoehtoja

Moni "fibro" saa apua akupunktiosta, magneetti-, ultraääni-, sähkö-, laser- ja valohoidoista. Muitakin täydentäviä hoitoja voi kokeilla. Säännöllinen kuntoliikunta voi auttaa. Valitettavasti se ei kuitenkaan sovi kaikille potilaille; osalla oireet voivat pahentua.

Liikunta on hyvä aloittaa vähitellen kuormitusta lisäämällä, ettei siitä tule ylimääräistä stressiä. Hyväkään hoito ei paranna yleensä fibromyalgiaa kokonaan, vaan oireet voivat jatkua vuosia tai vuosikymmeniä. Myös masennus uusiutuu usein toipumisen jälkeen, mutta liikunta ja ravintolisät voivat ehkäistä sitä.


Lue lisää ravintolisistä:

RAVINTOLISIEN ABC (YHTEISTYÖSSÄ DOSENTTI MATTI TOLOSEN KANSSA)