torstaina, toukokuuta 12, 2016

Yksinkertainen terveyshavainto

Turpaduunarin terveysohje numero 21
Jakelupäivä perjantaina 24.4.2015

YKSINKERTAINEN TERVEYSHAVAINTO
Onko ympärilläsi ihmisiä, joista oikein huokuu energisyyttä, iloa ja voimaa? Heidän ihonsa on hyvässä kunnossa, hiukset pysyvät päässä ja he eivät valita ruoansulatusongelmistaan. Mikä heidän salaisuutensa on? Se selviää alla!

Kymmeniä vuosia havainnoituani terveystietoisten ihmisten käyttäytymistä, voin tuoda julki heidän salaisuutensa. Se on: perusterveellinen elämä, jossa tehdään kaikki terveyttä edistävät asiat hieman paremmin kuin valtaväestöllä on tapana.

Muutamalla näistä terveystietoisista on käytössä jokin ravintolisä. Ehkä jopa joku paljon parjattu verkostomarkkinoinnin avulla hankittu terveystuote. Tämä ravintolisä on tehnyt tehtävänsä tässä terveystietoisessa ihmisessä: se sai aikaan muutostarpeen loppuelämäksi!

Mahdollisesti terveystietoinen jättää kuukausien käytön jälkeen jossakin vaiheessa ravintolisän kokonaan pois, mutta säilyttää ravintolisän esiin houkutteleman energisen ja voimakkaan olon.

Parasta mahdollista terveyttä saa seuraavasti: Syö, liiku, nuku ja rentoudu paremmin kuin kaikki muut.



Se on kaikki mikä sinun tarvitsee tietää. Ehkä tässä yksinkertaisuudessa onkin se kompastuskivi. Tämä ei tule ihmisillä mieleen! Hoida sinä tämä asia viimeisen päälle kuntoon!

Lisää luettavaa täältä: http://turpaduunari.fi/

Rentoutta kehiin

Turpaduunarin terveysohje numero 17
Jakelupäivä tiistaina 24.3.2015

RENTOUTTA KEHIIN
Mikä olisikaan parempaa viimeviikkoisen tehostetun harjoitusmenetelmän jälkeen kuin rentouden korostaminen!

Saat nyt muutaman ohjeen millä voit saavuttaa tervehdyttävän rentouden.

Syvähengitys. Ota hyvä asento joko istuen tai maaten. Unohda hetkeksi pinnallinen hengitys ja keskity hengittämään syvää palleahengitystä. Hengitä sisään nenän kautta ja keskity pallean kautta saatavaan hitaaseen, mutta tehokkaaseen hengityksen. Kun et enää saa lisää henkeä vedettyä, pidättele hetki hengitystä, minkä jälkeen päästät hengitysilman hitaasti ulos suun kautta. Anna ”kaiken” ilman poistua keuhkoista. Toista tämä 4-6 krt. Pidä sitten lyhyt tauko ja tee sama hengitysharjoitus uudestaan 2-3 kertaa. Tuntuuko rennolta?

Näytä kieltäsi. Avaa suusi mahdollisimman isokoiseksi. Työnnä sitten kielesi ulos suusta ja räväytä silmät täysin avoimeksi. Pidä tämä ilme 20-30 sek. Muista hengittää! Toista harjoitus 3-5 krt. Harjoitus tehostuu kun tekee sen peilin edessä. Monella on vaikeuksia pidätellä naurua nähdessään itsensä tuollaisena peilissä! Nauru rentouttaa.

Ravistele itsesi rennoksi. Seiso kapeassa haara-asennossa. Aloita sitten koko ajan kiihtyvä käsien ja jalkojen ravistelu. Vähitellen koko elimistösi on ravistelun kourissa. Varo kuitenkin pään holtitonta ravistelua. Tutkimusten mukaan näin voi ravistella pois mielestä ikävät asiat, surun ja stressin. Kiihtyvä ravistelu voi kestää noin minuutin, jonka jälkeen vedät muutaman kerran syvään henkeä ja toistat ravistelun 3-5 kertaa.

Harrasta nuotiomeditaatiota. Istu mukavasti silmät suljettuina. Tee mielikuva, ajattele eteesi nuotio tai kokko. Heitä siihen kaikki ajatuksesi, jotka mieleesi juolahtavat. Heitä kaikki hankalat asiat, kaikki ihmiset, myös läheisesi ja itsesi. Se ei vahingoita ketään. Se on vain mielikuvien polttamista ja niiden herättämistä, tunteista vapautumista. Tätä kun tekee noin 20 minuuttia kerrallaan ja kaksi kertaa päivässä, niin näkee tulokset kolmen kuukauden kuluttua. Tämä on keino, jolla pysyt rentona koko päivän. Ylikierrokset eivät yllätä, hengität rauhallisemmin ja verenpaineesi laskee. Olet iltaisin valmiimpi uneen. Nukut rauhallisempaa unta ja rentoutumiseen käytetty aika säästyy yöstä ja näin vointisi paranee.

Tunnista kehosi rentoutuminen. Tämä harjoitus voi olla hyvä tehdä päivän päätteeksi sängyssä juuri ennen nukkumaan menoa. Makaa sängyssä aluksi ihan liikkumatta. Tunne kehosi tila alhaalta ylös ensin jännittäen (3-5 sek) ja sen jälkeen rentouttaen (5-10 sek) varpaasi, jalkapohjasi, nilkkasi, kantapääsi, pohkeesi jne. kunnes reisien, vatsanseudun, niskan ja kasvojen myötä on rennoksi saatu viimeinenkin hiuskiehkura. Tätä kutsutaan progressiiviseksi rentoutukseksi ja on oikein tehtynä tosi hieno tapa edistää rentoutta. Kertaa tämä harjoitus tarvittaessa kunnes nukahdat. Ehkä vedät sikeitä rentouttaessasi kolmanteen kertaan vatsanseutua.


Lisää luettavaa täältä: http://turpaduunari.fi/

Yli 10 askelta terveyteen

Turpaduunarin terveysohje numero 11
Jakelupäivä maanantaina 9.2.2015

YLI 10 ASKELTA TERVEYTEEN

Esittelen tässä humoristiseen ja viihdyttävään tyyliin yli 10 tapaa edistää terveyttä ihan joka päivä. Ota käyttöön terveysohjeistus täysimääräisesti juuri tällä viikolla ja tarvittaessa jatka tätä ohjeistusta koko loppuelämäsi!

0 tuntia television katselua yhteen menoon. Riittää kun katsot iltauutiset?
1 tunti hikiliikuntaa joka päivä. Muista monipuolisuus!
2 litraa raikasta vettä joka päivä
3 kupillista vihreää teetä päivittäin
4 kertaa päivässä vietä lyhyt mietiskelyhetki
5 laadukasta ateriahetkeä päivässä (aamupala, lounas, iltapäiväkahvit, päivällinen, iltapala)
6 :lta aamulla silmät auki!
7 minuuttia naurua 7 kertaa päivässä!
8 tuntia yöunta (tarvittaessa enemmän)
9 :ltä illalla rauhallista iltaan laskeutumista
10 :ltä nukkumassa (viimeistään!)
11 asiaa mistä olet tänään kiitollinen. Laita paperille!
12 vuotta on lyhyt aika elämässä. Projisoi itsesi 12 vuoden päähän. Miltä silloin näyttää elämässäsi?

Hyviä hetkiä!

Lisää luettavaa täältä: http://turpaduunari.fi/

Vilkastuta sosiaalista elämääsi!

Turpaduunarin terveysohje numero 8
Jakelupäivä maanantaina 19.1.2015

VILKASTUTA SOSIAALISTA ELÄMÄÄSI!
Vilkas sosiaalinen elämä lisää terveyttä, väitetään tutkimuksissa. Löytyy esimerkiksi selvityksiä suomenruotsalaisten erityisesti rannikkoseuduilla asuvien terveysoloista. Niissä todetaan pitkäikäisyyden osittain johtuneen lämminhenkisistä suhteista sukulaisiin, ystäviin ja naapureihin. Onni on olla ystävien ja ihanan kotiseudun ympäröimänä koko elämän ajan.

Itselläni on tällä hetkellä sellainen tunne, että hyvät ihmissuhteet eivät ole mikään itsestäänselvyys. Ihmiset on vallannut itsekkyys, ahneus ja sydämettömyys. Ole piristävä poikkeus ja vilkastuta sosiaalista elämääsi vaikkapa näin:

  • henkistä ravintoa tarvitset yhtä paljon kuin fyysistä ravintoa. Mikä on henkisen ravinnon ruisleipä, kala, maitolasi? (luontoelämys, kerhotapaaminen, halaus)
  • kysy itseltäsi oletko onnellinen? Kuinka tyytyväinen olet omaan elämääsi? Miltä sinusta tuntuu juuri tällä hetkellä?
  • panosta läheisiin ihmissuhteisiin. Luota sellaisiin ihmisiin ja harrastuspiireihin, jotka hyväksyvät sinut ehdoitta. Se on tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta. Olla hyväksytty.
  • onnellisuutta tuo sisäisesti motivoiva tekeminen. Kun tekee sellaisia asioita, joista tuntee, että tämän teen mielelläni, enkä mistään pakosta, silloin tulee hyvä olo.
  • ajattele positiivisesti! Onnellisuus ei ole kenenkään yksinoikeus, vaikka joidenkin on se luonnostaan helpompi saavuttaa. Onnellisuuden opetteleminen vaatii joiltakin pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä. Joillakin se on luonnostaan esillä! Olethan tavannut tosi positiivisia ihmisiä? He ovat lähes ärsyttäviä!
Henkistä ravintoa parhaimmillaan on taide-elämys, luontoretki, ystävän halaaminen ja suosikkikirjan ahmiminen. Kaikki sellainen mikä ruokkii henkisyyttämme. Henkisen ravinnon suosiminen ei ole rahasta kiinni, vaan vaivasta.

Huonoilla ajatuksilla voi sairastuttaa itsensä, varoittaa moni terveydenhoidon ammattilainen, ja he lienevät tässä oikeassa. Kääntäen tämän ajatuksen päälaelleen, että hyvillä ajatuksilla voi pitää itsensä terveenä, on myös kannattajajoukkonsa. Terveystietoinen elämä rakentuu omasta sisimmästämme, ajatuksistamme ja ennen kaikkea mielestämme.

Erityisesti silloin kun elämäsi kokonaisrasitus näyttää suistavan sinut sairauden puolelle, sinun on oivallettava ottaa vastaan kaikki apu. Myös mielesi hoitoon liittyvä apu. Kun tarjoutuu mahdollisuus saada apua älä ensimmäisenä reaktiona sulje silmäsi ja korvasi. Jos et koskaan tartu tarjottuun apuun, älä ainakaan silloin valita kenellekään, että elämä on niin vaikeaa ja apua ei löydy mistään.

Liian hyviltä ja ihmeellisiltä kuulostaviin ratkaisuihin on tietenkin hyvä suhtautua kriittisesti. Maalaisjärjen pitää kertoa onko ratkaisusta mahdollisesti terveydelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Aivan kuten sinun pitää punnita lääkärisi kanssa lääkkeenoton hyötyjä ja haittoja, sinun pitää punnita sinulle tarjotun avun hyöty- ja haittanäkökohtia.

Älyttömintä on mieluummin olla kipeä kuin että kokeilisi jotain hyvää mieltä tuottavaa. Elämäsi ja terveytesi on omissa käsissäsi. Elä viisaasti!

Lisää luettavaa täältä: http://turpaduunari.fi/

Liikuntaa arjessa huumorilla

Turpaduunarin terveysohje numero 6
Jakelupäivä maanantaina 5.1.2015

LIIKUNTAA ARJESSA HUUMORILLA
Minusta tuntuu, että monet liikuntaohjeet ovat niin monimutkaisia, ettei niitä sen takia noudateta. Nyt tulee sikermä erinomaisen helppoja, kuntoa kehittäviä liikuntasuoritteita, joita kuka tahansa voi opetella ja ottaa päivittäiseen käyttöön.

Hampaiden harjaus jalkalihaksia vahvistaen
Kun seuraavan kerran harjaat hampaasi tee se niin, että harjatessasi vasempaan suuntaan nouset varpaillesi ja harjan mennessä oikealle nouset kantapäille. Hampaiden harjaus on silloin ilta- ja aamutoimi, jolla samalla vahvistetaan jalan pieniä lihaksia, nilkan seutua ja pohkeita. Kolme minuuttia kun harjaa tällä tavalla, niin hampaat tulevat puhtaiksi ja jalkojen voima lisääntyy. Tästä on olemassa video eräältä luentokeikaltani: https://www.youtube.com/watch?v=4yAHf0Dv01M

Ota aina rappuset, hissi on varattu liikuntaesteisille
Kokous on talon 10. kerroksessa? Menetkö sinne hissillä? Useimmat menevät. Mutta tästä lähtien sinä etsit aina ensin rappuset. Kävelet tai juokset rappuset ylös kokoustiloihin (tai minne sinä suinkin olet menossa monikerroksisessa talossa)! Saat silloin todella upean liikuntapanoksen ja jaksat paremmin arvostaa mahdollista pitkääkin istumista (istuminen on todettu erityisen vaaralliseksi!).

Mene yksi pysäkinväli pitemmälle bussilla tai raitiovaunulla
Jos asut kaupungissa, joka saa nauttia hyvästä joukkoliikenteestä, voit tehdä niin, että astutkin liikennevälineestä pois yhden tai useamman pysäkin myöhemmin/aikaisemmin kuin olisi optimaalista. Tällaisessa tapauksessa saat kävellä hiukan pidemmän matkan ja saat kuin vaivihkaa lisäliikuntaa sinä päivänä. Tämä keino ei välttämättä toimi maaseudulla, jossa pysäkinväli voi olla useita kymmeniä kilometrejä. Mutta kaupunkilaiselle tämä mahdollisuus on useasti tarjolla.

Harrasta muurahaispesäkävelyä
Tämän liikuntanumeron olen ideoinut mahtavan mukavan kilpakävelijäyhteisön kanssa. Se toimii kävelyn ryhdikkyyttä korostaen. Harjoittele tätä ensin rauhassa vaikkapa olohuoneessa ja ota se käyttöön vasta sitten kylän raitilla kävellessäsi. Kuvittele, että olohuoneen nurkassa on muurahaispesä. Istahdat muurahaispesään, tunnet miten muurahaiset kiipeävät pitkin koipiasi ja takapuolessa pistelee. Vähän matkan päässä on vilvoittava järvi (keittiön taaimmaisessa nurkassa). Matkalla sinne huiskutat muurahaisia pois takapuolestasi. Vaistomaisesti kävelet hyvällä ryhdillä olkapäät taakse vedettyinä ja varsin reippaasti edeten, sillä takapuolessa pistelevät tuhannet muurahaiset. Harjoiteltuasi tätä muurahaispesäkävelyä, voit ottaa tämän ryhdikkään kävelymuodon käyttöösi kylänraitilla, kadunpätkällä, siellä missä vain haluat esittää miten ryhdikkäästi kävelet! Huiskuttele muurahaisia pois omasta takapuolestasi! Tästä on olemassa lyhyt videopätkä: https://www.youtube.com/watch?v=wTr9SVY_Wyo

Onnea ja menestystä liikuntaharrastuksessasi!
Lisää luettavaa täältä: http://turpaduunari.fi/


Juo laadukkaita marjamehuja!

Turpaduunarin terveysohje numero 2
Jakelupäivä maanantaina 8.12.2014

JUO LAADUKKAITA MARJAMEHUJA!
Terveystietoinen nauttii joka päivä laadukkaita marjamehuja. Parasta on tehdä mehu itsepoimituista marjoista ja säilöä perinteisesti mehumaijassa tai mehustimessa valmistaen. Toki pärjää myös ilman mehustinta. Nykyaikaisemmin marjamehut voi pakastaa talven varalle tai jäisiä marjoja ajaa tehosekoittimessa muun pirtelöaineksen seassa.

Marjamehun voi kekseliäästi tehdä myös pakastemarjoista lisäämällä ne kiehautettuun veteen, sekoittaen. Anna seistä huoneenlämmössä (kansi päällä) 1-2 vuorokautta. Valuta sitten mehu tiheän siivilän läpi ja lisää raakaruokosokeria oman maun mukaan. Sekoita, laita puhtaisiin ja kuumennettuihin pulloihin. Säilytä viileässä.

Kotitekoiseen mehuun tarvitaan ainoastaan sokeria makeuttajaksi ja säilöntäaineeksi. Kokeile raakaruokosokeria tavallisen pöytäsokerin sijaan.

Mutta kaikkia mehuja ei ole tehty näin hyvistä ja yksinkertaisista raaka-aineista. Kaupan mehuhyllyissä on nimittäin paljon muutakin kuin terveellisiä mehuja. Erilaisista teollisista mehujuomatiivisteistä ja juomatiivisteistä ei saa mitenkään mehua, vaikka kuinka hartaasti yrittäisi. Kun tavalliseen mehutiivisteeseen lisää vettä, saa mehua. Kun mehujuomatiivisteeseen lisää vettä, saa mehujuomaa. Ja kun juomatiivisteeseen lisää vettä, saa juomaa. Tämän asian ja monet muut asiat selviävät Thor-Fredric Karlssonin äskettäin ilmestyneestä kirjasta ”100 ajatusta terveellisestä ruoasta” (Atar, 2014).

Useimmat mehujuomatiivisteet ja kaikki juomatiivisteet ovat alusta loppuun keinotekoisia. Juomiin on makua varten lisätty keinotekoisia aromeja, väriä varten keinotekoisia väriaineita, makeutusta varten keinotekoisia makeutusaineita. Ainoa aito valmistusaine on vesi. Tällaisia mehujuomia ei kannata ostaa itselleen, ei perheelleen, ei lapsilleen eikä kenellekään muullekaan. Kuitenkin niitä tarjotaan lapsille lastenjuhlissa ja jopa päiväkodeissa. Niitä tarjoillaan myös kestävyysurheilijoille juomapaikoilla. Urheilijat tarvitsevat nestettä ja energiaa, eivät sokeroimattomia vähäenergisiä huijaustuotteita. Niillä on sellaiset nimet kuin esim. FunLight, Mehukatti ja Fanta. Älä juo!

Laadukkaan marjamehun etsinnän voi aloittaa vaikkapa Raakatorin nettikaupasta (http://www.raakatori.fi/). Raakatorilla on valikoimissa jouluisiin tunnelmiin sopiva aito marjaisa, vanhan ajan glögi. Sen nimi on mesimalja (http://www.raakatori.fi/tuotteet/mehut-juomat/mesimalja/tuote-mes003). Tulet takuulla ihastumaan siihen. Katso näitä raaka-aineita: Aroniaviini, hunaja, rosmariini, salvia.

Vanhanajan reseptin mukaan valmistettu alkoholiton marjaviini maistuu miedoille yrteille, maukkaalle aronialle sekä hunajaisen makealle.

Mikä on sinun suosikkimarjamehusi?

Lisää luettavaa täältä: http://turpaduunari.fi/ 

Hanki tehosekoitin!

Turpaduunarin terveysohje numero 1
Jakelupäivä maanantaina 1.12.2014

HANKI TEHOSEKOITIN!
Helpoin tapa nauttia päivittäin riittävä määrä vihanneksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä, on hankkia itselleen tehosekoitin (blenderi). Vain syöty vihannes, juures, marja ja hedelmä auttaa sinut pysymään terveenä! Tehosekoittimeen voi heittää nuo ainekset sopivan nestemäärän kera ja tuloksena on juotava, terveellinen ruokaisa annos. On aika vaikea epäonnistua, sillä kokemus on osoittanut, että kaikenlaisista laadukkaista raaka-aineista saa pienen harjoittelun jälkeen todella maistuvia pirtelöitä.

Hyvät tehosekoittimet ovat aika kalliita (400-700 euroa), mutta ihan kelvollisen tehosekoittimen voi saada alle 100 eurollakin. Itse käytän VitaMix TNC5200 -laitetta. Sitä on sanottu maailman parhaaksi tehosekoittimeksi. Itse hankin tuon laitteen Raakapuodista (http://www.raakapuoti.fi/).

Tässä yksi maistuva ja terveellinen pirtelö-ohje kokeiltavaksi:

SYDÄMELLÄ-SMOOTHIE
(Hyvinkään luomukauppa Villiversosta tätä saa, suosittelen! http://villiverso.fi/ ; Jussintori, Hämeenkatu 3, 05800 Hyvinkää, puh: +358 50 366 4507 ; aukioloajat: ma-pe 10-19, la 10-16) (Huomautus: Valitettavasti tämä ihana luomukauppa ei enää ole auki)

RESEPTI (1 annos)

Pohjana on:
  • raikas vesi, 1 dl
  • kookosvesi, 1 dl
  • 2 jääpalaa (sekoituksen kuumenemista estetään näillä)
  • ripaus suolaa (Black Lava tmv. laadukas suola)

Sydämellä ainesosat:
  • mansikkaa, 1 rkl (jauheena tai tuoreena)
  • macadamiapähkinää, 1 rkl
  • viikuna, 2 kpl (kuivattu)
  • inkivääriä, 1 cm pala juuresta
  • heraproteiini, 30 g (vaihtoehtona voi olla riisi- tai herneproteiini)
  • punajuurimehu, ½ rkl
  • vaniljajauhetta, ½ maustemittaa (0,5 ml)

Sekoita tehosekoittimella! Nauti!


Lisää luettavaa täältä: http://turpaduunari.fi

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2016

Näitä kirjoituksia luetaan vilkkaasti

TOP 10

Eniten luettuja kirjoituksia 7.4.2015-1.3.2016 Turpaduunari -sivustolla (suluissa edellinen sijoitus ja sivun katselukerrat):

TOP 10:
  1. (1) Missä mennään kilpirauhaskiistassa? (7 325)
  2. (2) Suuri serotoniinihuijaus (5 266)
  3. (3) Suuri ruisleipäharhautus (4 234)
  4. (4) Terveystietoista hämmästelyä THL:n touhuista (3 496)
  5. (5) Mistä on maitotuotteet tehty… (3 444)
  6. (6) Hakemisto (3 234)
  7. (7) Ajankohtaista (3 134)
  8. (8) Luontaisia vai synteettisiä rasvoja? (3 132)
  9. (9) Ei valheita eikä valikoituja tutkimusnäyttöjä (2 773)
  10. (10) Statiinit uhkaavat terveyttäsi (2 717)
Listan tuntumassa:
Listan ulkopuolella:

Eniten luettuja kirjoituksia veteraaniurheilija -blogissa ajalla toukokuu 2010 - maaliskuu 2016

Yhteensä: 2 410 389
  1. Dukanin dieetti - lähde mukaan kokeiluun: (23 191)
  2. Sananlaskuja päiväänne piristämään: (12 216)
  3. D-vitamiini on avaintekijä immuunijärjestelmän toiminnassa: (8 333)
  4. Mikael Fogelholmin rasvainen kirjoitus: (8 243)
  5. Sydänkirurgi myöntää erehtyneensä kolesterolin suhteen: (5 937)
  6. Aloe vera - pelkkää vettäkö? (5 605)
  7. Masennuksen hoito elinehtoisin menetelmin: (5 472)
  8. Turpaduunari Christer Sundqvist (5 438)
  9. Ovatko karppaajat oikeassa? (4 238)
  10. Rypsilihaa Suomen kansalaisille - onko järkeä? (3 612)

Kaikki kirjoitukset:

torstaina, toukokuuta 28, 2015

Turpaduunari kolmanneksi suosituin terveysblogien joukossa

Cisionin toukokuun blogilistaus kertoo maamme suosituimpien terveysblogien kymmenen kärjen


Ykkössijan vei nimiinsä arkielämän kemikaaleja käsittelevä Kemikaalikimara -blogi 
Cisionin toukokuun top-blogilistaus luotasi maamme terveys- ja lääketiedeaiheista blogosfääriä. Tämänkertainen kärkikymmenikkö on aihepiiriltään varsin monipuolinen, sillä mukaan mahtui mm. ravitsemukseen, harvinaisiin sairauksiin, lääketieteen opiskeluun sekä vallitsevien terveyskäsitysten haastamiseen keskittyvia blogeja. Listauksen kärkeen sijoittui Kemikaalikimara , jonka postaukset käsittelevät arjen kemikaalien lisäksi mm. ekologisuuden ja kuluttamisen kaltaisia aiheita. Blogia ylläpitää ympäristönsuojeluun liittyvien projektien parissa työskentelevä kemiantekniikan diplomi-insinööri Anja Nystén, joka on julkaissut aihepiiristä myös kaksi kirjaa. Kärkikolmikkoon sijoittuivat lisäksi erityisesti lihaskasvuun, metaboliaan ja ravintoon keskittyvä Lihastohtori sekä mm. suositusta Veteraaniurheilija-blogista tunnetun Christer Sundqvistin uusi Turpaduunar i-blogi.  

Terveysblogien top 10 -lista Suomessa toukokuussa 2015 
(Lähde: Cision Finland Oy)  
1. Kemikaalikimara 
2. Lihastohtori 
3. Turpaduunari 
4. Ravitsemus ja terveys 
5. Pöperöproffa 
6. HealthBerry 
7. Lääketiedettä ja laiskottelua 
8. Hankala potilas 
9. Roskatiede 
10. Terveysblogi 

Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua  Cisionin kotisivuilla 
Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin: 
–  Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Jätämme toimituksellisten medioiden kuten uutissivustojen blogit listauksen ulkopuolelle, sillä valtamedian vaikutus blogiin on selkeän suosiva.
– Minkä maalainen blogi on? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.
– Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä).
Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti linkityksiä ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen.